”Mieheni äiti, jolla oli hyvin tiivis ja kontrolloiva suhde mieheeni alkoi puuttua meidän elämäämme”

”Minun ex-mieheni ja minä olimme tunteneet siitä asti kun olen ollut lapsi. Meillä oli yhdeksän vuoden ikäero ja minä nuorempi osapuoli. Aloimme seurustelemaan hänen erottuaan entisestä puolisostaan, kun minä olin yhdeksäntoista. Olimme olleet parhaat ystävät jo vuosia ennen tätä ja tunsimme toisemme hyvin.

Miehellä oli ollut hyvin traumaattinen lapsuus oman hyvin vakavan sairautensa vuoksi, joka myös ajoittain pahetessaan myös suhteemme aikana vaikutti perheemme elämään. Hänellä ja entisellä puolisolla oli kaksi lasta yhdessä. Olin jo ennen yhdessäoloamme ollut lasten elämässä tavallaan kolmantena aikuisena päivittäin ja usein lapset olivat minun luonani tai minä olin siellä missä he olivat milloinkin.

Kun aloimme seurustella pitkän harkinnan jälkeen, lasten biologinen äiti oli kateellinen lasten ja minun suhteesta ja lapset sekä minun ja mieheni suhde kärsi tästä valtavasti. Kävimme viikoittain juttelemassa sosiaalitoimessa, sillä hän teki sinne lastensuojeluilmoituksia milloin mistäkin syystä. Lapsista vanhempi reagoi voimakkaasti äitinsä syyllistämiseen ja voi todella pahoin. Kun ei kyennyt enää puhumaan minulle tämän syyllistämisen vuoksi. Hän alkoi lyödä ja sai raivokohtauksia, joista ei muistanut myöhemmin mitään. Kun yritin sanoa miehelleni, että lapsi tarvitsee apua ja että olin usein mustelmilla ja muutamia kertoja murtuikin jotain, mieheni totesi että on minun vikani, että minua hakataan ja haukkui kaikenlaiseksi. Hänellä oli vaikeuksia hyväksyä lapsen käyttäytymistä.

Lopulta lapsi pääsi perheneuvolaan, josta sai apua valtavasti. Tosin sekin tyssäsi nopeasti, koska lapsen äiti valehteli siellä ettei heillä koskaan ollut ongelmia, vaikka minä selvitin tilanteita puhelimitse lasten ollessa siellä, kun hän ei pärjännyt tilanteissa. Olimme käytännössä puhelinpalvelu lasten ollessa siellä, joka piti saada aina kiinni. Jos lähdimme kahdestaan reissuun ja lasten äiti tiesi sen hän soittelu koko reissun milloin mistäkin asiasta ja suuttui valtavasti mikäli emme vastanneet.

Myös mieheni äiti, jolla oli hyvin tiivis ja kontrolloiva suhde mieheeni alkoi puuttua meidän elämäämme. Kun muutimme yhteen hän kävi meillä järjestelemässä kaapit uudelleen ja siirsi minun tavarani sivuun. Jos tuli lapsia vahtimaan, ei kunnioittanut meidän asettamiamme sääntöjä ja jos olin tehnyt ruuan valmiiksi jätti sen syöttämättä lapsille ja teki jotain muuta ihan kiusallaan. Kerrankin olin jättänyt lapun, jossa olin selittänyt mihin harrastuksiin lapset olisi sinä päivänä vietävä ja kertonut että ruuat ovat valmiina. Hän oli soittanut miehelleni ja alkanut huutaa ettei hänelle mitään lappuja saa jättää ja haukkunut minut. Eikä ollut lapset selvinneet harrastuksiin tai syöneet tekemääni ruokaa.

Anoppi sabotoi myös suhteeni moniin sukulaisiin ja yritti kaikin keinoin varmasti saada meidät eroamaan. Kun mieheni joutui sairaalaan eikä halunnut että hänen äidilleen kerrotaan tilannetta, hän soitti päivittäin minulle ja vaati saada tietää kaiken ja minä yritin parhaani mukaan sanoa, että minulla ei ole lupaa hänen asioistaan kertoa. Tästä anoppi katkeroitui vielä enemmän. Lapset eivät tahtoneet käydä siellä, sillä hän haukkui minut heille joka kerta. Otti puhelimen pois niin ettei lapset voineet soittaa sieltä.

Eromme oli monen syyn summa, mutta suuresti siihen kaikki nämä asiat vaikuttavat ja se ettei mieheni koskaan minun läsnä ollessani puolustanut minua, kun anoppi tuli kylään ja alkoi meuhkaamaan. Olen monesti jälkeenpäin miettinyt, kuinka moni ihminen vaikutti meidän suhteeseemme ja olisimme kahdestaan pärjänneet oikein hyvin. Toivon, että nykyisessä suhteessaan hän pystyy pitämään uuden puolisonsa tärkeimpänä ja että hänellä nyt on hyvä olla.

Lapsiin en saanut olla eron jälkeen kahteen vuoteen tekemisissä, mutta nykyään olen enemmän. Varsinkin vanhempaan. Lapset kärsivät paljon meidän eron aikaan, sillä olin ainoa turvallinen ja vakaa aikuinen lähipiirissä ja lasten isä väitti tyttärille, että minä olen heidät hyljännyt. Aikuisten pitäisi muistaa oman tuskan ohi ajatella lasten parasta. Suomessa on huonossa asemassa uusperheessä se, joka ei ole lasten biologinen vanhempi, vaikka olisi kaikki asiat hoitanutkin ja lapset pääasiassa kasvattanut.”