Havaintoja parisuhteesta

Miehet jotka kutsuvat vaimoaan mammaksi

11.2.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

(Alkuun pahoittelut tekstin vahvasta heteronormatiivisuudesta.)

Se oli eräs Ylen toimittajanainen, kun tämän huomionsa minulle jakoi. Hän ihmetteli ääneen, että näkee yllättävänkin usein pariskuntia, joissa nainen puhuu miehelleen kuin lapselle. Hän pohdinnassaan ihmetteli, että miten mies kestää moista käyttäytymistä.

Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Alkuun on heti todettava, että valitettavasti meissä miehissä löytyy pienissä määrin yksilöitä, jotka tarvitsevat hämmentävän paljon arkeen liittyvää huolenpitoa. Kuten se kuusikymmentävuotiaana leskeksi jäänyt mies, joka vaimonsa kuoleman jälkeen havahtui, että ei osaa keittää aamulla itselleen edes kahvia, koska vaimo oli heidän arjessaan sen aina keittänyt.

Tuskin tämä leskimiehen tarina on edes ainutlaatuinen esimerkki. On ollut jopa hämmentävää omin silmin olla todistamassa tilannetta, jossa perheen kymmenvuotias tyttölapsi kuorii itse perunansa ja voitelee leipänsä, mutta saman perheen 15 vuotiaalle poikalapselle perunat kuoritaan ja leipä voidellaan valmiiksi äitinsä toimesta. Siinä on kasvamassa parisuhteeseen mies, jolle pitää puhua kuin lapselle konsanaan ja joka kuusikymppisenä ei osaa laskea vettä kahvinkeittimeen. Toisaalta samassa perheessä myös perheen miespuolinen henkilö, jota aviomieheksi ja isäksi voidaan kutsua, sai vaimoltaan osakseen tarjoilijankaltaista palvelua.

Mallioppimistahan tämä kaikki kai on, varsinkin jos oppimaansa ei koskaan ymmärrä tarkkailla kriittisten lasien lävitse. Siinäpä ei olekaan mitään ongelmaa, jos pariskunnan välillä on selkeä roolijako. Mies tyytyy ja jopa nauttii roolistaan, jossa hän on yksi lapsista ja nainen tyytyy ja jopa nauttii roolistaan, jossa hän saa osoittaa rakkauttaan tekemällä puolesta ja kohtelemalla miestäänkin hieman äitimäisellä tavalla. Onhan niitä jopa olemassa miehiä, jotka kutsuvat vaimoaan nimellä äiti tai mamma. Niin olen kuullut, vaikka olisin ehkä halunnut olla kuulematta.

Ehkä siinäkin on kyse mallioppimisesta, kun nainen puhuu miehelle kuin lapselle. Ehkä kyseessä on sellaisen perheen tyttö, joka on itse kuorinut perunansa siitä lähtien, kun on löytänyt sormensa ja samaan aikaan hänen veljelle on tehty eväät valmiiksi vielä lukioikäisenä. Väkisinhän siinä nainen oppii, että mies tarvitsee vähän opastusta elämässä selvitäkseen ja mies oppii roolittamaan puolisonsakin äidin asemaan. Eihän tämä tietenkään näin mustavalkoista ole, mutta pieni kärjistys tässä kohtaa sallittakoon.

Jos onkin olemassa sellaisia pariskuntia, jossa omaksutut roolit aiheuttavat iloa ja turvaa, niin on olemassa myös pariskuntia, jossa holhotaan, vaikka ei tarvitsisi. Tässä tullaan siihen tilanteeseen, jossa ohjeita tulee silloinkin, kun tekee asiat oikein, mutta vain eri tavalla. Sellaiset parisuhteet ovatkin sitten sillä janalla, jotka loppuvat ennen kuolema meidät erottaa -fraasia. Se loppuu ihan vain siksi, että tunne olevansa jatkuvasti holhottavana, jatkuva ohjeiden saamisen pakkosyönti tai tunne olevansa yksi perheen lapsista alkaa jossakin kohtaan hieman harmittamaan. Tai puhutaan asioiden oikealla nimillä. Kyllä se ihan vitutuksen puolelle kääntyy.

Suoremmin asian on ilmaissut minulle vuosia sitten kirjoittanut mies, joka erottuaan kymmenen vuoden liitostaan sanoi, että lopulta alkoi tuntua siltä, että olisi ollut äitinsä kanssa avioliitossa ja kukapa sitä äitiänsä tahtoisi suudella tai rakastella. Hän on ollut yksi niistä minulle kirjoittaneista, jotka ovat nähneet peilistä muutakin kuin oikeassa olijan ja hän jatkoi kirjoitustaan sanomalla, että itse hän oli asiaan puoliksi syyllinen, koska tyytyi palveltavana olevan rooliinsa. Olihan se tavallaan helppoa, kun ei tarvinnut itse tehdä oikeastaan yhtään mitään. Jos siihen rooliin tyytyy, niin on oikeutettukin kohteluun, jossa tuntee olevansa yksi lapsista.

En minä osaa sanoa, että vieläkö perheissä kasvatetaan lapsia sukupuolen mukaan eri tavalla. Haluan uskoa, että ei enää isossa määrin. Ehkä sitä toivoisi meiltä vanhemmilta, että ottaisimme ylipäätään ohjenuoraksemme sen, että valmistamme lapsiamme esisijaisesti siihen, että he pärjäävät omillaan. Siihen omilla pärjäämiseen kuuluu myös perunoiden kuoriminen, joten ehkä seuraavan kerran laitammekin lapset itse kuorimaan perunansa. Se voi johtaa hyvään. Se voi johtaa sellaiseen parisuhteeseen, mikä minun mielestäni on upea parisuhde. Se on sellainen, jossa molemmat voivat luottaa siihen, että asiat tulevat tehdyksi ilman turhaa ohjeistusta, holhoamista tai typerää roolioletusta.

Sen jälkeen puolisosta tulee mamman sijaan rakastettu, parisuhteen tärkeimmästä tehtävästä rakastaminen ja jossa roolileikit ovat enää tarpeellisia kokeilevassa seksissä.

Kommentit (1)

Mitäs sitten jos se mies on tuossa lapsen roolissa ihan omasta halusta eikä yrityksistä huolimatta osaa siitä pois vaan vaatimalla vaatii palvelua. Jopa ihmettelee ääneen miksi lapsi saa enemmän kuin hän itse. Voi pyhä sylvi, tällaista olen katsonut jo yli 20vuotta eikä vaan muutu vaikkei edes passaisi.

Mitäs sitten jos se mies on tuossa lapsen roolissa ihan omasta halusta eikä yrityksistä huolimatta osaa siitä pois vaan vaatimalla vaatii palvelua. Jopa ihmettelee ääneen miksi lapsi saa enemmän kuin hän itse. Voi pyhä sylvi, tällaista olen katsonut jo yli 20vuotta eikä vaan muutu vaikkei edes passaisi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *