Mies joka pelkäsi värejä

Elipä kerran tai oikeastaan vieläkin mies nimeltä mies nimeltä Jyrki Antero.

Jyrki Antero sairasti erikoista fobiaa. Hän pelkäsi vimmaisesti värejä. Ei hän kaikkia värejä pelännyt, sillä hän pystyi elämään neljän värin kanssa ja ne värit olivat sininen, valkoinen, musta ja harmaa. Paitsi mustaa väriä hän pelkäsi ihmisessä.

Mutta kaikki muut värit olivat hänelle kauhistus.

Pahaa aavistamatta Jyrki Antero lähti aamukävelylle juotuaan ensin kuusi kuppia kahvia ja huutaen tunnin sosiaalisessa mediassa. Hänellä oli oma blogi nimeltä ”Värit vittuun!” jonne hän kirjoitteli värikriittisiä kirjoituksiaan. Hän ei nimittäin omasta mielestään ollut värirasisti, vaan värikriittinen.

Niin Jyrki Antero lähti kävelemään kohti kunnassaan sijaitsevaa järvenrantaa. Jo ennen kohteeseen pääsyä hänen ihollaan alkoi väreillä jokin kummallinen tuputus. Aivan kuin joku tuputtaisi hänelle jotain, mistä hän ei välittänyt.

Tuputuksen lisäksi hänen korvissaan alkoi soida. Ääni kuulosti eräänlaiselta rummutukselta joka voimistui mitä lähemmäksi rantaa hän käveli.

Kunnes karmiva näky odotti Jyrki Anteroa.

SATEENKAAREN VÄRINEN PENKKI!!!!!!!!!!!!

Jyrki Antero otti taskustaan valkosipulin kynnen, sillä hän oli kuullut, että valkosipuli karkottaa värit. Tämän lisäksi hän muisti värikriitikoiden ohjeet siitä, että mitä kuuluu tehdä jos metsässä tulee vastaan villi väripenkki. Hän heittäytyi maahan ja leikki kuollutta.

Vaan ei sateenkaaripenkki mihinkään lähtenyt. Tuntui kuin se vain lähenisi Jyrki Anteroa. Nyt hän ymmärsi, että mitä se tuputus oli ollut hänen ihollaan ja rummutus korvillaan. Se oli sateenkaarituputusta ja sateenkaarirummutusta.

Pian Jyrki Antero muisti, että hänellä oli taskussaan paperilappuun kirjoitettuna kansanedustaja Mauri Anteron kirjoittaman manaus. Sen luettuaan sateenkaaripenkki lakkaisi olemasta. Jyrki Anteron kädet vapisivat niin lujaa, että lukemisesta ei tullut yhtään mitään. Sateenkaaripenkki lähestyi Jyrki Anteroa ja hänelle ei jäänyt mitään muuta mahdollisuutta kuin sytyttää manausteksti palamaan ja heittää kohti penkkiä.

Heitettyään polttopaperin sateenkaaripenkkiä kohti Jyrki Antero huomasi vierellä olevan puun ja kiipesi sen yläoksille.

Siellä Jyrki Antero aikoo elellä koko kesäkuun muiden värikriittisten kanssa niin kuin heidän paikkansa muutenkin on. Vielä puusta laskeutumattomia.

Vaan yhtä asiaa Jyrki Antero puussa nököttäessään vielä pelkää. Mitäpä jos auringonpaisteen jälkeen tuleekin sade ja taivaalle sateenkaari. Taivaaseen asti ei saatana palava paperinpala lennä.

Jyrki Antero olisi nalkissa. Hänet olisi lyöty. Tuputettu pilalle taivaan voimasta sateenkaarirummutuksen soidessa.