Mies joka petti vaimoansa

Julkaisin muutama viikko sitten tekstin eronneesta naisesta. Teksti oli erään naisen minulle lähettämä tarina omasta parisuhteestaan. Hän kirjoitti avoimesti vuosien koskemattomuudesta ja siitä, kun rakastui suhteessa ollessaan toiseen mieheen. Nainen sai lukijoilta ymmärrystä ja hyväksyntää. Varsinkin hänen solvaajansa tuomittiin yksimielisesti, sillä nainen sai eronsa jälkeen kuulla jopa läheistensä toimesta olevansa perheenrikkoja ja huora.

Pian tekstin jälkeen minun otti yhteyttä eronnut mies, perheenisä. Hän teki aiheellisen huomion, että kirjoitan aina lukijoiltani saamani tarinat naisen näkökulmasta käsin. Vastasin hänelle, että siihen on yksinkertainen syy olemassa ja se on, että hyvin harvoin miehet kirjoittavat minulle.

Hän kirjoitti. Tarinassa on niin paljon yhteneväistä eronneen naisen tarinan kanssa, että haluan julkaista miehen tekstin, koska blogissani ei ole itseäni lukuun ottamatta liikaa miesnäkökulmasta kirjoitettua tekstiä. Olen ottanut oikeudekseni tehdä tekstistä kerronnallisemman, mutta tarina kokonaisuudessaan on miehen kokemaa.

”Olen muna edellä kulkeva mies. Olen pettäjäpaska. Olen perheenhylkääjä. Olen tyypillinen mies, vastuuton seksin perässä kulkeva mulkku. Olen mies, joka panee kaikkea mikä liikkuu.

Pahinta oli kuulla yksi mainituista lauseista omalta äidiltäni. Äidiltäni, joka itse oli tullut petetyksi suhteessaan ja tuli purkaneeksi menneisyyden käsittelemättä jääneitä asioita omaan poikaansa. Hän on yrittänyt soitella minulle. En ole vastannut.

Petin vaimoani kymmenen vuoden yhdessä olemisen jälkeen. En pettänyt panemalla, petin rakastumalla. Rakastuin toiseen naiseen. Ei minulla ollut tarvetta selitellä asiaa läheisilleni, että kyse oli rakastumisesta eikä seksistä. Ei siinäkään vaiheessa, kun minulle huudettiin päin naamaa pettäjäpaskaa.

Kohtuuttomalta syytökset tuntuivat. Varsinkin, kun muutamia vuosia ennen rakastumistani vaimoni ajautui yhden illan seksisuhteeseen työkaverinsa kanssa. Olisinhan sen voinut tuoda esille. En halunnut, sillä se olisi ollut todella epäreilua vaimoani kohtaan. Olinhan sen jo anteeksi antanut. Kyse oli vain hetkellisestä hairahduksesta, pelkästä seksistä, johon ajautumiseen vieraan ihmisen kanssa minussakin oli syynsä.

Sitä paitsi, vaikka se tuntuukin ehkä karulta kuulla, niin tiedän hyvin monia lähipiirissäni olevia miehiä ja naisia, jotka ovat pettäneet puolisoaan heidän suhteensa aikana. He eivät vain ole kertoneet siitä puolisolleen. Tai sitten puoliso on antanut anteeksi. Minulle ei tee vaikeata antaa yhtä hairahdusta anteeksi. Ihminen on houkutuksille altis jäätyään kosketuksesta paitsi ja joka muuta väittää, valehtelee jopa itselleen.

Minun pettämiseni oli vakavampaa kuin yksi pano. Pettämiseni johti avioliittoni loppuun. Rikoin rakastumisellani perheeni. Meillä on ex-vaimoni kanssa kaksi yhteistä lasta. Sen lisäksi hänellä on edellisestä suhteesta yksi lapsi, joka asui kotonamme joka toinen viikko. Siinä oli se hintalappu rakastumiselleni. Ei mikään pieni hinta.

Hyvin lasten kanssa on mennyt. Lapsemme ovat vuoroviikkolapsia. He ovat sopeutuneet uuteen tilanteeseen varmasti paremmin kuin vanhempansa. Teimme ex-vaimoni kanssa heti selväksi, että lasten kustannuksella ei lähdetä toisiamme vihaamaan eikä käyttämään koston pelivälineenä. Vihaan ihmisiä, jotka niin tekevät.

Olen aina ollut mies, joka kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä. Minulle ei riitä pelkkä tapa olla yhdessä. Minä haluan, että minua kosketetaan ja ollaan läsnä. Muutaman vuoden kaikki menikin ihan hyvin. Sen jälkeen sairastuin ensin työuupumukseen ja sen jälkeen keskivaikeaan masennukseen. En pystynyt antamaan vaimolleni yhtään mitään. Pelkän puolikkaan aviomiehen kuoren. Tuohon ajanjaksoon sijoittui myös vaimoni yhden yön ajautuminen toisen miehen syleilyyn. Ymmärrän sen todella hyvin. Hän kaipasi jotain sellaista niin paljon, mitä minä en ollut pystynyt aikoihin antamaan. Turvaa ja kosketusta. Olisi ollut typerää syyttää vaimoani hänen teostaan.

Päästyäni taas jaloilleni, avioliittomme nousi taas kukoistukseensa. Meillä meni paremmin kuin ehkä koskaan. Muutaman vuoden sisään saimme kaksi lasta. Kauneinta, mitä elämä voi eteensä antaa. Kunnes alkoi hiljainen erkaantuminen. Se ei tapahtunut hetkessä, vaan vaihe vaiheelta. Ensin loppui lähellä oleminen. Sen jälkeen kosketukset. Seksistä tuli kahden viikon välein suoritettava velvollisuus.

Olen jälkeenpäin ajatellut, että olisi pitänyt toimia nopeammin. Arjesta alkoi tulla painavaa. Minä koin, että minua arvostellaan jokaisessa arjen hetkessä. Mikään ei tuntunut riittävän. Olin huono vanhempi, huono aviomies, tein asiat lähtökohtaisesti väärin, en ollut tarpeeksi sitä, en ollut tarpeeksi tätä. En osannut puhua oikein, en koskettaa. Pahin hetki oli se, kun ymmärsin, että saadakseni kosketusta ja arvostusta, minun kuului olla sellainen, joka vaimoni vaati minua olemaan. Koin, että minun piti ansaita vaimoni rakkaus ja kosketukset.

Vaimoni oli väsynyt ja hänen käyttäytymisensä oli osittain siitä johtuvaa. En syytä häntä siitä. Olen pariterapiassa saanut hänelle sanottua, että hänen väsymyksensä johtui siitä, että hän ei antanut minun osallistua lapsiarkeen kuin minimaalisella tavalla. Hän pelkäsi, että en osaa hoitaa lapsia. Teen asiat aivan väärällä tavalla. Esitin toiveen, että hän hankkisi harrastuksen ja antaisi itselle aikaa, mutta hän ei halunnut jättää lapsiansa minun kanssani keskenään. Sitä sanaa hän käytti, lapsiansa.

Lopulta seksi loppui kokonaan. Loppui myös kommunikaatio, yhteinen aika ja yhteinen tekeminen. Emme käyneet kahteen vuoteen kahdestaan yhtään missään, vaikka lastenhoitoapua olisi ollut helposti saatavilla. Iltaisin nipistin itseäni suljetussa vessassa ihostani, jotta kosketuksen kaipuu olisi edes hetkellisesti sammunut.

Ei tämä ole kenenkään syy. Minun olisi pitänyt pystyä olemaan enemmän mies ja kertoa rajani. En osannut. Tyydyin ottamaan ohjeita vastaan ja olla mahdollisimman näkymätön. Koin olevani kotona pölyyntyvä koriste-esine, jonka pinnalta ei pyyhitä edes enää pölyjä. En itse osannut olla yhtään enempää vaimolleni. Meidän olisi pitänyt uskaltaa erota.

Se tapahtui uimahallissa ollessamme. Olin siellä lapseni kanssa. Viereemme saapui nainen yhden lapsensa kanssa ja aloimme jutella niitä näitä. Tunsin saman tien jotain enemmän. En vain siksi, että olin kroonisesti kosketuksen puutteessa. Enkä siksi, että vierelläni oli kaunis, uimapukuun pukeutunut nainen ja olin kroonisesti seksin puutteessa.

Minun teki heti mieli halata häntä, olla ihan vain lähellä.

Tultuamme pukuhuoneesta, nainen istui lapsensa kanssa uimahallin kahviossa. Pian tein jotain sellaista, jota en ollut koskaan elämässäni ennen tehnyt. Pyysin naiselta hänen puhelinnumeroaan. Puhelinnumero on tallennettu puhelimeeni vieläkin. Naisen nimi on tallennettu sydämeeni. En minä häpeä kertoa, että rakastan häntä, vaikka rakkaus onkin tehnyt minusta pettäjäpaskan, muna edellä kulkevan mulkun. En häpeä kertoa, vaikka rakkaus hajotti lopullisesti jo kauan sirpaleina olleen avioliittoni.

En häpeä, vaikka äitini haukkui minut mitä törkeimmillä sanoillaan. Minä en nipistä itseäni enää lukittujen ovien takana. Saan olla toisen ihmisen sylissä ja sylinä. Jos siksi joillakin ihmisillä on tarve arvostella ja solvata minua, niin siinäpähän solvaavat, jos se tekee heidän omasta olostaan siedettävämpää.

Minulla on vain tämä oma elämäni elettävänä.