Mies joka pukeutui aamulla naisten alushousuihin

Ei alkanut aamu ihanasti. Kello hirnahti soimaan 5.45. Seisoin vaatekaapin edessä epäuskoinen katse silmissäni. Ei ollut yhtään puhdasta bokseria. Yön veltostamat aivot keksivät ratkaisun. Kävin hakemassa kaapista taskulampun. En halunnut laittaa valoja, jotta puoliso ei heräisi. Menin hänen vaatekaapilleen. Otin sieltä hänen alushousunsa. Ajattelin, että kyllä päivän voi olla naisten alkkareilla. Kangastahan se vain on.

Kävelin peilin eteen.

Katsoin itseäni.

Huusin sisäänpäin.

Miten samat housut voi näyttää naisen päällä niin paljon eroottisemmalta kuin miehen päällä? Jos ne naisen päällä näyttäisivät samalta kuin nyt peilikuvassa, syntyvyys laskisi samantien. Näky oli hämmästyttävän härski ja hirveä.

Aamu jatkui pimeänä. Saatanallinen tuuli pieksi poskia kävelessäni työpaikan rappukäytävää kohti. Mieli velloi synkkyydessä. Kunnes kaikki muuttui kerta katseella. Hissin ovella seisoi nuori tyttö. Hän odotti minua. Kysyi, että tulenko minäkin hissillä. Kiitin kohteliaisuudesta. Yleensä kaikki kiirehtii hissiin, ettei vain tarvitse tuntemattoman kanssa jakaa sitä. Kiitin toisen kerran. Hän hymyili. Tuhannet pikkulinnut alkoivat laulaa kesäisiä säveliään päässäni. Takaisin ulos tultuani tuuli tuntui sormien hivelyltä ihollani.

Autossa väänsin radiosta ruotsinkielisien radio Vegan päälle. Siellä tuli ohjelma, jossa askarreltiin himmeliä. Ajalin pakettiautoa naisten alushousut päälläni ja kuuntelin radiosta Strömsöä. Mikä voisi pilata tätä maailmaa syleilevää olotilaa? Ajatus. Se hyökkäsi jostain syvistä pelko-onkaloista. Ihan varmasti pomo kohta soittaa ja pakottaa kaikki osallistumaan ääriheteroiden sählykerhon tunnille. Aivan absurdi ajatus, mutta ajatus kavahdutti minut maanpinnalle. Siellä pukuhuoneessa riisuisin itseni alushoususilleen ja selittäisin wagnerbokserisille ääriheteroille, että kangastahan tämä vaan on.

Alushousut allani alkoivat hiertää persettä ja ajatusta. Vaihdoin radio-ohjelman Strömsöstä vähän heterompaan suuntaan.

Kunnes aloin ajattelemaan tilannetta pelon ulkopuolelta. Mitä sitten jos riisuisikin itsensä ääriheteroiden sählykerhon pukuhuoneessa niin, että seisoisi siinä kaikkien edessä naisten valkoiset alushousut jaloissaan. Siinä seisoisi ylpeästi itseään kantaen. Sitä paitsi, mistä sen tietäisi, vaikka en olisi edes ainoa. Mistä kukaan meistä tietää, mitä kuljetamme vaatteiden alla mukanamme. Jokaisen vaatteen alla on lopulta ihminen. Millään muulla ei oikeastaan ole mitään väliä. Vaihdoin radio-ohjelman takaisin Strömsöön. Himmeli tuli valmiiksi.

Iltapäivällä menin kotiin. Repäisin päällyshousut jalastani ja katsoin taas peilistä. Ei se niin pahalta näyttänytkään kuin vielä aamulla. Tunsin olevani parempi mies.