Havaintoja parisuhteesta

Mies, jolle kasvoi pallit

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Minusta on tullut hyökkäävä.

Sanoivat kommenttikentällä. Vastailen ihmisten kommentteihin voimalla ja voimakkaasti. Kysyttiin myös syytä, että miksi näin on, sillä ennen annoin vittumaistenkin kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vastasin kommenttikenttään, mutta vastattakoon vielä blogitekstin muodossa, niin asiasta ei tarvitse enää tämän jälkeen kysyä. Paitsi viimeistään ensi viikolla kysytään.

Arvelen että on terapian tulosta, jossa olen oppinut uskaltamaan tulla enemmän esille ja esittämään mielipiteeni ja ennen kaikkea asettamaan rajani. Ennen annoin esimerkiksi älyttömien kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta enää en anna ja jos esimerkiksi viikoittain joudun vastaamaan kysymykseen, että miksi kirjoitan sivustollani muustakin kuin parisuhteista, niin en jaksa olla kauhean lempeä.

Mitä tuohon kommenttiisi ”vähemmän miellyttävät kommentit on ollut odotettavissa, kun on alkanut kirjoittaan” on minulle vähän myrkkyä, sillä ala-arvoisiin kommentteihin ei koskaan pidä suhtautua vähättelevästi. Ei varsinkaan enää, kun ihmisten käyttäytyminen on muuttunut paikoin ala-arvoiseksi. Ei se, että on esillä, ole kutsuhuuto kiusaamiselle.

Lyhyesti vielä sanottuna, minulle on tässä vuosien saatossa kasvanut ehkä viimein pallit ja en vain enää jaksa hymyillä nätisti ihmisille. Jos ihminen tulee aggressiivisesti kommenttikentälle, niin hän ottaa itse vastuun siitä, että hänelle saatetaan vastata samalla tavalla takaisin. Enkä tarkoita tässä, että moukalle pitää vastata moukkamaisesti takaisin, mutta niin, että hän tietää ylittäneensä rajat.

Tarkoitan myös sitä, että minusta jos ihminen tulee mielipiteineen julkiselle keskustelupalstalle, niin hänen on oltava valmis keskustelemaan. Usein kommentti on mitaltaan neljä sanaa ja huutomerkki. Jos mielipiteensä esittäneeltä kysyy jatkokysymyksen tai perusteita, niin se onkin jo sitten hyökkäämistä. Ei se niin mene. Keskustelu tarkoittaa omien mielipiteidensä perustelemista ja sivistyneessä hengessä.

Esimerkiksi kommentti ”kerran pettäjä, aina pettäjä” ei ole mielipide, vaan ulkoa opittu slogan. Minä saatan kysyä sloganille perusteluita ja siihen se keskustelu sitten jääkin, varsinkin kun otan pohjaksi kirjoittamani blogitekstin, jota kommentoijan kohdalla ei ole edes klikattu auki.

Olen läpi elämäni ollut miellyttäjä ja olen yrittänyt kumartaa jokaiseen suuntaan. En halua olla enää. Olen kyllästynyt siihen. Ihmissuhteissa varsinkin sellainen tapa olla ihminen on sietämätöntä itselle, mutta varsinkin sille toiselle, jonka pitää vetää perässään alati hymyilevää marionettia. Ei sellaista kenellekään suo. Se on samalla syvää valehtelemista puolisolle, koska miellyttäminen tarkoittaa sitä, että pitää valehdella jopa itselleen.

Tänään minulla on mielipide ja pallit. Tuntuu hyvältä. Tämä blogi on minun työpaikkani ja tuskin kukaan teistä omalla työpaikalla hyväksyisi ajatusmallia, että antaa niiden muiden mielipiteet mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nopeasti tulisi ahdistuminen. Minun maailmassani sananvapauden kyljessä kulkee sananvastuu ja jos on valmis tulla sivustolleni heittämään osoittelevia kommentteja, niin on varmasti valmis ottamaan sanoistaan vastuun.

Minulle kyse ei ole hyökkäämisestä, vaan vastakysymyksistä, kritiikistä, perustelujen kalastelusta, kyseenalaistamisesta ja keskusteluun osallistumista. Sitä samaa, jota kaikkien meistä pitäisi harrastaa yksilö- ja yhteiskunnallisella tasollakin.

Puhumattakaan parisuhteista. Parisuhde nimittäin rakentuu kahden ihmisten mielipiteistä ja toiveista. Jos omansa jättää joka kerta sanomatta, voi ihan vain katsoa peiliin ennen kuin syyttää toista jyräämisestä. Itse olen elämässäni sortunut syyttelemiseen. En enää. Ihan itse olen asioita sössinyt. Turha sitä on kenenkään muun viaksi laittaa. Tämäkin on helppo myöntää itselle, sillä itsekritiikki ja peiliin katsominen kasvattaa palleja entisestään.

Huhhuh, kohta olen todella liekeissä blogini keskustelukentällä.

Lue myös

X