Mies neuvolassa ja nainen autokaupassa.

Tytär toi äitinsä luota tullessaan potkulaudan. Se oli taitettu kasaan kuljetusta varten. Tunnin kohdalla yrittäessäni nostaa tankoa ylös ja ruuvata muutama ruuvi paikoilleen, otsaani oli kasvanut jo niin iso pippeli, että jos kykyjenetsijät olisivat olleet liikkeellä, minut olisi värvätty siltä seisomalta pornotähdeksi. Onneksi vaimo oli kotona, joten soitin hänelle pihasta hätäpuhelun ja hän tuli pistämään potkulaudan suoraksi.

Kuulin radiosta, kun mies kertoi olleensa vaimonsa ja vauvansa mukana neuvolassa. Kesken hyvän neuvolasession mies oli tehnyt tietämättään jotain hyvin hämmentävää. Hän oli ottanut vauvan syliin ja alkanut ruokkia häntä tuttipullolla. Terveydenhoitaja oli tokaissut hänelle tämän nähtyään, että ai sinäkin osaat syöttää vauvaa. Mies oli jäänyt sanattomaksi, koska ei vain keksinyt mitään järjellistä sanottavaa. Myöhemmin hän harmitteli, että ei ollut keksinyt. Hän olisi halunnut vastata, että en minä yleensä vauvaa pidä sylissä, koska kädet ovat likaisenaan visvaa, rasvaa ja testosteronia.

Ehkä nämä sukupuoleen liittyvät asenteet ovat vain jääneet joihinkin meistä jumiin. Vähän niin kuin nopeasti nielaistu leipä, joka jää inhottavasti puoleen väliin ja saa aikaan reaktion, että henki ei kulje. Onhan se merkillistä, että osaa pitää yhtä aikaa pippeliä jalkovälissä ja tuttipulloa kädessä. Ei miehet ennen moiseen urotekoon pystyneet. Se riitti miehen vastuuksi lapsiasioissa, kun osasi pitää pippeliä tarpeeksi pitkään oikeassa paikassa. Sen jälkeen vastuu siirtyi kaikkinensa naiselle. Vaikka nainen toisinaan pyysi mieheltä vauvanhoitoapua, niin mies saattoi vain vastata, että anteeksi, ei voi auttaa, koska pippeli.

Eihän siitä mihinkään pääse, että vanhakantaista asenteellisuutta joutuu toisinaan vielä kokemaan. Kaksi vuotta sitten olimme vaimoni kanssa autokaupassa. Kukaan ei tullut puhumaan vaimolleni. Ehkä autokauppiaat vain odottivat, että minkä auton nokkapelille vaimo menee vähissä vaatteissa kiemurtelemaan. Sillä aikaa me miehet hoitaisimme ne kaupantekopuuhat. Eipä tienneet kauppiaat, että vaimo sinne autokaupoille tuli. Minä näytin vain nätiltä vieressä ja tulin pitämään vaimon käsilaukkua sinä aikana, kun vaimo potkii renkaita. En minä ole koskaan omistanut autoa. Ehkä se tuli ainakin yhdelle kauppiaista yllätyksenä, että vaimo alkoi kysellä autoista. Näin puhekuplan hänen päänsä päällä, jossa luki, että jos tuo nainen tekee autokauppoja, niin kuka sitten makaa vähissä vaatteissa auton nokkapellillä kiemurtelemassa.

Kesällä Yle televisioi ansiokkaasti jalkapallon EM-kisoja. Monella miehellä lirahti eräänä iltana halpa Lager-olut väärään kurkkuun ja muutama järkytystippa housuun, kun peliä analysoimaan ja kommentoimaan oli otettu nainen. Siis nainen analysoimaan jalkapalloa. Naisethan katsovat jalkapalloa vain komeiden pelaajien takia. Ei kai kukaan ihminen, jolla on jalkojen välissä pimppi, voi edes tietää, että mikä on paitsio, saatikka antamaan järkeviä lausuntoja joukkueiden pelitaktiikoista. Jo on aikoihin eletty. Sitä paitsi, jos nainen on koko illan analysoimassa studiossa jalkapalloa, niin kuka naisen kotona sillä aikaa tiskaa ja pitää lapsen tuttipullosta kiinni, koska huonossa lykyssä kotiin on jäänyt vain mies ja eihän mies kykene sitä tuttipulloa kädessä pitämään, koska sillä roikkuu se pippeli jalkojen välissä. Selvä vaaratilanne koko perheelle. Ei tuollaista roolileikkiä voi alkaa noin vain leikkimään. Pahimmassa mahdollisessa tapauksessa nyrjähtää koko yhteiskuntajärjestys pois paikoiltaan.

Kävin hakemassa tänään tyttärelleni parvisängyn, sellaisen Ikean satatuhattaosaisen. Minulla ei ole aikomustakaan koota sitä. Jos sen tekisin, niin ensimmäisenä yönä sänky romahtaisi kasaan ja koska tytär ei ole vielä murrosiässä, niin en tahdo vielä niin käyvän. Se on vaimon hommia. Minä voin mennä viereen pitämään ruuveja kädessä ja näyttämään nätiltä. Se rooli sopii minulle kuin nakutettu.

Teksti on omistettu perussuomalaisten puoluesihteerille Riikka Slunga-Poutsalolle, joka eilisessä A-studiossa totesi puolueensa huonon menestyksen naisäänestäjien keskuudessa johtuvan siitä, että naiset menevät tunne edellä jopa politiikassa ja kun hänen puolueensa edustaa Riikan sanojen mukaan asialinjaa, niin naiset eivät löydä puoluetta. Onhan se surullista, että tunnepäissään holtittomasti säntäilevät naiset eksyvät aivan muihin puolueisiin, kuin hänen edustamaansa. Sellaisia ne naiset vähän ovat, tunne edellä puuhun kiipeäviä hupakoita.

Se nyt vain Riikka on niin, että meillä täällä Tampereen Koivistonkylässä menee tänään niin, että vaimo vääntää sisulla, perkeleellä ja testosteronilla parvisänkyä kokoon ja minä leivon lusikkaleipiä, kirjoittelen tunnepäissäni sanoja rakkaudesta ja välillä käyn kyyneleet silmissä näyttämässä nätiltä kohta valmistuvan parvisängyn edessä.

Ja usko tai älä, kävin äsken oikein peilin edessä varmistamassa, minulle roikkuu jalkojen välissä pippeli. Mihin tämä maailma onkaan menossa?