Mies on rasvanjälki ovenpielessä

Olen saanut ehdotuksia naispuolisilta lukijoiltani aiheista, joista he haluaisivat minun kirjoittavan. Haluan jakaa muutaman aiheeseeni liittyvän. Kirjoita siitä, että mieheni ei ole vieläkään oppinut puristamaan hammastahnatuubia oikein. Kirjoita siitä, että mieheni ei ole oppinut siivoamaan oikein. Tai siitä, että mieheni poukkoilee kaupassa laatimani kauppalistan vastaisesti tai siitä, että mieheni ei vieläkään ole oppinut astiakaappimme järjestystä, jonka minä olen laatinut jo vuosia sitten. Ja ehkä pahimmat, että sinä et voi olla mies, koska tunnut rakastavan lastasi.  Huomaattehan viesteissä samaa asenteellisuutta, mitä minä havaitsen? Mies ei ole oppinut tekemään asioita naisen haluamalla tavalla. Mies on naisen kotona majaileva oppilas ja etävanhempi.

Yhteiskunta muuttuu hitaasti. Liian hitaasti, jos minulta kysytään. Vieläkin on liikaa vanhaa iljettävää asenteellisuutta, että mies hoitaa kodin ulkopuoliset asiat ja nainen kotiin liittyvät. Onhan se ymmärrettävää. Siitä on vasta vähän aikaa, kun naiset vapautettiin kodin ulkopuolelle ja miehille annettiin lupa tulla ulkotöistä sisätiloihin. Nainen kokee vieläkin olevansa kotona se, joka tietää miten kotia kuuluu hoitaa. Ja mies haluaa määritellä naisen tavan toimia kodin ulkopuolella. Nainen kuvittelee voivansa neuvoa miestänsä kotiasioissa, miten ne tehdään oikein, koska on vain yksi tapa tehdä asioita oikein ja se on naisen tapa tehdä asiat. Se ei riitä, että mies on alkanut ottaa vastuuta kotiasioissa, vaan se pitää tehdä vielä vain yksillä ehdoilla. Ne pitää tehdä ”oikein”. On vain yksi tapa puristaa hammastahnaa. On vain yksi tapa hoitaa lasta. On vain yksi tapa siivota. On vain yksi tapa liikkua ruokakaupassa. On vain yksi tapa pitää astioita kaapissa. Ja jos nämä ei toteudu, niin mies on edelleenkin oppimaton, jota pitää kouluttaa.

Tämä asenne heijastuu myös kodin ulkopuolelle. Minä kävin ensimmäisen lapseni ollessa pieni useita kertoja lastenneuvolassa. Lähinnä sain siellä katseita, että nainen on ottanut pehmolelunsa mukaan. Yksi kerta aiheutin sekaannusta puhumalla neuvolassa, niin olivat ihmeissään, että puhuva pehmolelu. Samaa asennetta on huomattavissa esimerkiksi remonttikaupoissa. Useita vuosia sitten kiertelimme silloisen vaimoni kanssa muutamissa. Jokaisessa minulle tultiin puhumaan. Siellä on mies ottanut avustajan mukaan värejä valitsemaan, ajattelivat. Tai niin kuin eräs nainen kirjoitti minulle, että mies ottaa aina sen saman ylimielisen, kaikkitietävän asenteen heidän tehdessä yhdessä remonttia. Niin, sen samaisen asenteen, jota mies kokee naisen suunnalta esimerkiksi lastenhoidossa.

On sanottu, että vankiloissa on niin vähän naisia, koska naisilta ei jää rikospaikoille sormenjälkiä. Se johtuu siitä, että naisilla ei ole sormenjälkiä. Kotona kaikki seinien, ikkunoiden, ovien ja huonekalujen pintaan jäänet jäljet ovat aina miesten aiheuttamia. Kyllä. Minullakin on, voitteko kuvitella, suklaaperse. Eräässä suhteessani puolisoni söi paikoitellen suklaata sohvallamme. Kerran sohvan pintaan oli ilmestynyt suklaatahra, juuri sille kohdalle, jossa minä yleensä istun. Hän sanoikin minulle aivan pokkana, että se on tullut siihen minun perseestäni. Otinkin heti seuraavana päivänä yhteyttä sirkukseen, että olisiko heille käyttöä miehelle, jonka perse suihkuaa suklaata.

Yle Puheen Miesten tunti -ohjelmassa käsiteltiin aihetta, että onko miehen ainoa paikka kotona sohva. Juuri se paikka, jossa olemisesta usein myös nalkutetaan. Jokaisessa muussa kodin paikassa mies on lähinnä tiellä tai väärässä. Vähän niin kuin miehen mielestä nainen liikenteessä, aina tiellä tai väärässä. Tai onhan aina rakennettavissa oma autotalli, mutta se on kodin ulkopuolella. Niin sanottu miesluola. Miehellä saa olla oma paikkansa, kunhan se on kodin ulkopuolella. Mutta minun pitää sanoa varoituksen sana. Miehet ovat tulossa sisätiloihin. Miehet haluavat tulla sisätiloihin. Me olemme aivan yhtä hyviä hoitamaan kodin asioita kuin naisetkin. Me teemme niitä ehkä erilaisella otteella, mutta teemme kuitenkin. Haluamme tehdä. Koska pitää muistaa. Historia on vielä niin lyhyt, että saatamme olla kuin juuri häkistä vapautetut minkit. Oudossa reviirissä toimimme oudolla tavalla. Nainen saattaa autonratissa kääntyä ryhmittymättä ja mies laittaa punaisen vaatteen valkopyykkiin. Mutta annetaan toisillemme lupa opetella. Annetaan lupa tehdä tavallamme.

Tuttavani heitti kattilallisen perunoita vessanpöntöstä alas, koska hänen keitellessään niitä, hänen puolisonsa tuli motkottamaan, että mies on ottanut väärän kattilan. Mies söi sinä iltana ulkona. Olen minäkin elämäni aikana saanut osakseni neuvoja siitä, miten astianpesukone täytetään oikein ja miten lasit kuuluu olla suorassa järjestyksessä astiakaapissa ja miten muovikassi viikataan oikein muovikasseille tarkoitettuun paikkaan. Olen tullut johtopäätökseen. Parisuhde koostuu kahdesta eri persoonasta. Se ei saa mennä niin, että toinen alkaa totella toisen pakkoneurooseista johtuvia kuppijärjestyksiä. Jos toista häiritsee väärin asetetut kupit, niin hän tehköön itse asialle jotain.

Usein tavat on peritty jostain menneisyydestä ja lapsuudesta. Parisuhde, jossa roikutaan kiinni edellisessä sukupolvessa, on pian päättyvä parisuhde. Kun vain pitäisi katkaista ikiaikainen napanuora edellisen sukupolven tapoihin ja arvoihin ja synnyttää ihan uusi ja oma. Se tarkoittaa sitä, että naisella olisi oikeus ostaa ilman ihmettelyä remonttitarvikkeita ja miehellä oikeus päättää kotona astiakaapin järjestyksen, joka on aivan yhtä hyvä kuin se naisen määrittelemä.  Kuten on sanottu, pippeli ei tee minusta parempaa remontoijaa eikä pimppi naisesta parempaa pyykinpesijää. Kaikki on kiinni asenteesta ja siitä, että antaa sille toiselle tilaa tehdä asiat omalla tavallaan eikä vahdi siinä vierellä kuin valvontakamera, että meneeköhän kaikki nyt niin, kun olen opettanut.

Niin ja naisellakin on oikeasti sormenjäljet. Ehkä niistä ei vain olla huomauttamassa niin usein.

Oli tahrat kenen tahansa, niin ne ovat vain tahroja. Elävien kodeissa on huonokalujen pinnoilla tahroja.