Havaintoja parisuhteesta

Mieshuone

6.1.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Vanhojen tekstien uudelleenlämmittelyssä vuorossa pohdintaa parisuhteen sisällä olevasta omasta tilasta ja ajasta. Teksti julkaistu vajaa viisi vuotta sitten 24.3.2014.

 

Parisuhde, jossa ei saa olla koskaan yksin, on painajainen.

Tätä mieltä on kirjailija Kari Hotakainen viime sunnuntain Helsingin Sanomissa. Samassa lehdessä toimittaja Anna-Stina Nykänen kirjoittaa kolumnissaan ”Antakaa miesten olla rauhassa” seuraavaa:

”Miten voi olla niin, että suomalainen mies ei saa olla rauhassa muuten kuin istumalla keskellä jäätä? Kuka tai mikä heitä häiritsee?”

Tässä hän viittaa pilkkijöihin, jotka pilkkijakkaroillaan istuvat hiljaa paikoillaan jopa tunteja. Yhdeksi syyksi Anna-Stina Nykänen mainitsee takiaiset. Hän kirjoittaa, että parisuhteessa puoliso ehkä puuttuu joka asiaan, oikoo ja hypistelee, on koko ajan kuin henkisesti nyppimässä kirppuja.

Helpompi ja mukavampihan sitä on istua keskellä järveä ilman, että joku on koko ajan ohjeistamassa.

Parisuhde, jossa ei saa olla yksin, on painajainen. Tässä Hotakaisen lauseessa ei ole mitään väärin. Haluan esittää oman tulkintani asiasta. Parisuhteessa yksinoleminen ei tarkoita hetkiä, jolloin saa olla konkreettisesti yksin. Sekin on tärkeää, että saa oikeasti olla yksin. Ilman kenenkään häiritsevää seuraa. Valua omissa ajatuksissa ja liikkeissä pitkin huonekalujen pintaa. Ehkä tärkeämpää on saada välillä olla henkisesti yksin. Parisuhteen toinen osapuoli voi olla fyysisesti paikalla, mutta muuten hän loistaa poissaolollaan. Hän ei ole vieressä nyppimässä kirppuja eikä mustapäitä ja puuttumassa joka asiaan, vaan on läsnä ihmisenkuorena jossakin näkökentän sivupoluilla.

Saamalla oma tilaa lähtemättä mihinkään. Se on yksinolemista parisuhteessa parhaimmillaan. Kaira olkapäällä kulkeva ihminen on aina kävelevä hätähuuto. Sillä eihän kukaan täysijärkinen pilkillä viihtyäkseen istu.

Olen rakentanut ajatuksissani parisuhteille yksityisyyden huoneen. Se on seinällinen tai seinätön huone, jossa parisuhteen toinen osapuoli saa olla aivan rauhassa ja aivan sellaisena kuin itse haluaa. Se on huone, jonne kumppanilla on ehdoton porttikielto. Ja sitä kieltoa on kunnioitettava. Hätätilanteen sattuessa on parempi ensin kysyä apua naapurilta kuin häiritä yksityisyyden huoneessa olevaa kumppania. Se on pyhä huone, jossa pidetään yksinolemisen messua. Siellä voi rassata autoa, polttaa piippua, katsoa pornoa, hakata vasaralla, järjestellä postimerkkejä, maalata taulua, kirjoittaa runoa, palvoa saatanaa, kuunnella kiekkokierrosta, heittää tikkaa, nostella painoja tai lukea sisustuslehtiä.

Olen antanut huoneelle nimeksi mieshuone. Ihan vain siksi, että mieshuone kuulostaa hyvältä sanalta. Jokainen antakoon sille oman nimensä. Huone soveltuu jokaiselle sukupuolelle. Kumpikin parisuhteen osapuoli rakentakoon itsellensä sellaisen. Väitän, että huone pidentää parisuhteita kymmenillä vuosilla. Sitä paitsi vielä kirjoittamatta olevassa kirjassa ”Kuluneimmat kliseet ikinä” väitetään, että jos ei osaa olla koskaan itsensä kanssa, olisi syytä nopeasti opetella.

Minulla on mieshuone. Se on seinätön malli. Se on enemmänkin mielen tila kuin varsinainen huone. State of mind. Huoneessani pitää olla fyysisinä olomuotoina sohva, pöytä ja televisio. Kaikki muut huonekalut on mielen sisässä. Mieshuoneessani pidän eräänlaisen vajaan kahden tunnin messun. Jumalana palvon jalkapalloa. En näe kuin sortseihin pukeutuneita miehiä. Aivan sama vaikka sohvan toisella reunalla tanssisi ryhmä alastomia baltialaisia naisvoimistelijoita. En huomaisi. Kahden tunnin jalkapallojooga omassa mieshuoneessani. Ja katso, kun tulen huoneestani ulos, olen entistä ehompi mies. Osaan laittaa astiat oikeisiin laatikoihin ja onnellisuuteni on ylitsevuotavaa kuin kaivosyhtiö Talvivaaran kipsisakka-allas.

Minulla on unelma. Monella historiasta tutulla miehellä on ollut. Haaveilen todella järeästä mieshuoneesta. Minulla olisi huoneessa musta nahkainen nojatuoli, joka narisisi eroottisesti perseeni alla aina kun kävisin kaatamassa itselleni lasillisen laatuviskiä. Kirjahylly miltei kaatusi hyvien kirjojen painosta. Stereoni soittaisivat musiikkia ajalta, jolloin sitä osattiin vielä tehdä. Itken liikutuksen kyyneliä pelkästään kun kirjoitan tätä. Ehkä kauneinta mitä olen koskaan kirjoittanut. Siitä tulisi sellainen hifistelyhuone. Lukisin oikeaa kirjallisuutta, kuuntelisin oikeaa musiikkia, nauttisin oikeita juomia ja suhtautuisin rakentavan ylimielisesti kaikkiin junttijuttuihin.

Anna-Stina Nykänen kirjoittaa kolumnissaan: ”Huvittaa, kun mies on pitkillä työmatkoilla ja kaikki kehuvat, miten minä joudun venymään. Mitä helvettiä? Silloinhan olen vapaa! Saan istua yksin bussissa ja ajatella rauhassa pilkkijöitä. Annetaan niiden miesten olla rauhassa. Kas, kun mies pilkkii, nainenkin saa olla rauhassa.”

Mitäpä jos annettisiin kaikkien olla ihan rauhassa. Rakennetaan yksityisyyden huone, jonne voi aina hetkellisesti paeta. Mielen sisään tai rakennukseen. Se on samantekevää. Tärkeintä on, että jokainen saa olla parisuhteessa myös yksin ja aivan sellainen kuin haluaa olla. Paikassa, jonne suurellakaan rakkaudella ei ole omaa avainta.

Yhteisissä huoneissa voi sitten hoitaa ne muut parisuhteen koossapitävät yhteiset kivat jutut.