Havaintoja parisuhteesta

”Mietin että pitäisikö lähteä niin mieheni saisi perheensä takaisin”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

On kokemusta miten puolison vanhemmat voivat vaikuttaa suhteeseen.

Aiempia kumppaneita vaatimalla vaadittiin näytille, minua ei. Lopulta menimme syömään ja kahville niin appiukon naisystävä tuijotti päästä varpaisiin nenäänsä nyrpistäen.

Siitä se kaikki lähti.

Mieheni isä ja uusi naisystävä eivät hyväksyneet itsemurhayritystäni jonka toimesta jouduin psykiatriselle osastolle. Appi oli ollut jopa aiemmin samaisessa paikassa ohjaajana. Sen jälkeen alkoi se toksisuus pahemman kerran. Mieheni ei saa enää vastausta isänpäivätoivotuksiin saati että pyydettäisiin enää joulupöytään. Ei yhteydenottoja laisinkaan.

Anoppi ei enää soittele eikä ole pyytänyt kylään eikä myöskään joulupöytään kuten on aina ollut tapana. Mietin jopa välillä että pitäisikö lähteä niin mieheni saisi perheensä takaisin.

Kaikesta huolimatta se vieläkin minua rakastaa eikä halua että lähtisin, vaikka tietää ettei suku enää häntä minun takiani siedä.

Todella surullista.

X