Havaintoja parisuhteesta

”Miksi et vain lähde?”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olet julkaissut seksuaalista väkivaltaa kokeineiden juttuja. Yhdessä niistä oli kommentti, että olisi kiva kuulla mielipiteitä heiltä, jotka ovat jääneet suhteeseen jossa on fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa. Tässä minun tarinani (fyysinen pahoinpitely):

Olin 26 vuotias kun tapasin toisella paikkakunnalla ollessani ihanan miehen. Olimme puoli vuotta etäsuhteessa ja kävimme toistemme luona (välimatka noin 700-800km). Vajaan puolen vuoden seurustelun jälkeen tein positiivisen raskaustestin ja päätimme muuttaa yhteen lähelle miehen edellistä asuinpaikkaa.

Paikkakunta oli pieni, en tuntenut sieltä entuudestaan ketään. Perhe ja ystävät jäivät yli 700km päähän. Noin kolme kuukautta ennen laskettua aikaa miesystäväni olisi halunnut seksiä, mutta en antanut koska hän oli humalassa. Hän suuttui. Potkaisi tuolin jossa oli läppäri ja löi nyrkin valokatkaisimen läpi. Säikähdin tilannetta todella paljon, mutta muistaakseni mieheni pyysi tilannetta anteeksi jälkikäteen.

Olin raskaana toisella puolen suomea ja mies ei lyönyt minua joten ajattelin, että se oli yksittäinen kerta. Mies kuitenkin joi joka viikonloppu. Muistaakseni ennen synnytystä hän oli jonkin aikaa selvinpäin. Lapsen synnyttyä meno jossain vaiheessa pahentui. Mies oli aina viikonloput päissään. Kun hän tuli kotiin, hän oli väkivaltainen tai sammui jonnekin.

En muista tarinan loogista järjestystä, koska olin peloissani joka ikinen viikonloppu. Kun mies lähti juomaan, lukittauduin illalla vauvan kanssa makuuhuoneeseen (ovessa oli lukko). Minulla oli eräs ystävä, jolle saatoin keskellä yötä laittaa viestin, että mies tuli kotiin ja jos en lähetä hänelle viestiä esim. kymmenen minuutin kuluttua, niin mies on tullut makuuhuoneen ovesta läpi ja hänen pitää soittaa poliisit.

Kerran mies tuli kotiin ja olimme vauvan kanssa hereillä. Yleensä en soittanut suutani koska pelkäsin, mutta tuolloin nalkutin miehelle juomisesta. Lapsi oli ehkä vuoden ikäinen ja hän oli minun sylissäni kun mies löi minua selkään. Silloin oli pelkäsin niin paljon lapsen puolesta, että soitin poliisit paikalle.

Meistä tehtiin lastensuojeluilmoitus ja poliisit tekivät pahoinpitelystä rikosilmoituksen (perheväkivallassa se tehdään vaikka puoliso ei haluaisi). En muista oliko se tuolloin kun irtisanoin kämpän ja sanoin, että nyt riittää. Päivystävä sosiaalityöntekijä tarjosi turvakotipaikkaa mutta en halunnut mennä sinne. Lähdin kaverini luo toiselle paikkakunnalle.

Mies itki ja anoi anteeksiantoa ja lupasi vähentää juomista yms. Kävimme perheneuvolassa ja rikos sovittelussa. Pöjä kun olin, jäin taas suhteeseen. Mikään ei muuttunut. Joskus mies hermostui ja kun olin lähdössä, hän veti minua hiuksista, koska ei antanut minun viedä lastamme mukanani. Mietin, että vaikka minulla lähtisi tukka päästä niin lasta en hänelle jätä.

Kerran hän löi tärykalvoni puhki, mutta koskaan ei tullut näkyviä vammoja. Kerran mies tuli niin humalassa kotiin, että oli sohvalla nukkuessa kussut allensa.

Kävimme kauppakeskuksessa lapsen ollessa 1,5v. Lapsi hakkasi siellä vessan ovea ja mölisi jotain epämääräistä. Samoin kuin isänsä teki humalassa. Silloin tajusin, että nyt jos joskus sen on loputtava!

Meni muutama kuukausi ennen kuin pääsimme muuttamaan takaisin 700km kotikaupunkiimme. Miksi suhteesta ei lähde? Olen AINA ajatellut, että jos joku minua löisi, lähtisin heti. Se ei vain omalla kohdalla mene niin. Hän oli erinomainen isä 5 päivänä viikossa. Hän oli silloin myös täydellinen puoliso joka laittoi ruokaa, siivosi ja antoi läheisyyttä. Hän oli myös alussa hyvä puhumaan ja hölmönä uskoin.

Tiedän kuinka typerältä se kuulostaa!! En halunnut riistää lapselta isää. Pelkäsin että lapsi ei näe isää enää koskaan. Mitä kauemmin sitä jatkui, sen suurempi oli häpeä. Häpeä kertoa ihmisille kuinka tyhmä ja sokea olen ollut.

Tämän jälkeen löysin taas ”täydellisen” miehen joka joi vain muutaman kerran vuodessa, mutta silloin myös joi kaksin käsin. Koskaan ei päässyt omin avuin kotiin ja joskus riehui. Sovimme jossain vaiheessa, että juomaan tullessa ei tule kotiin yöksi. En lähtenyt, vaikka suhde oli todella huono ja mies käytti henkistä väkivaltaa lähes päivittäin. En vain osannut olla yksin ja ajattelin etten pärjää kahden lapsen kanssa yksin.

Löysin vasta ihanan naisen ja olemme olleet jonkin aikaa yhdessä. Olemme fyysisesti ”saman tasoisia” eikä naisystäväni ole juonut kuin kerran mutta en tiedä pystynkö enää koskaan luottamaan keneenkään ihmeeseen joka juo.

Toisen juominen aiheuttaa minussa hirveän ahdistusreaktion vaikka en olisi hänen kanssaan edes samassa paikassa.”

X