”Miksi itket, tämä tapahtuu joka tapauksessa, mikset nauti mieluummin”

”Mua ahdistaa kirjoittaa tätä. Koska tämän kirjoittaminen tekee asioista todellisia. En ole kertonut näistä ääneen juuri kenellekään, sillä pelkään että minua ei enää nähtäisi minuna, ja ystävyyssuhteet perustuisivat säälille. Tai niitä ei olisikaan ollenkaan. Koska saman asian sattuessa useamman kerran samalle ihmiselle, sitä monesti miettii mikä jumalauta minussa on vikana, kun ympärille sattuu tällaisia ihmisiä.

Kun olin 11v, isäpuoleni hiipi ensimmäisen kerran yöllä huoneeseeni. En uskaltanut kertoa äidille, koska mies uhkasi vuorotellen satuttavansa minua, äitiäni ja koiraani. Olin lähempänä 15 vuota, kun viimein kerroin.

Äiti heitti ukon pihalle saman tien.

Mutta jotain oli jo mennyt pahasti rikki. Seurustelin liian pitkään miehen kanssa, joka pakotti minut kaikenlaiseen iljettävään. Puukko kurkulla itkin, kun humalainen mies ryyppykavereineen tuli kostean illan päätteeksi kotiin ”pitämään hauskaa”. Minun kehollani. En uskaltanut lähteä. Käsi piti minua kurkusta seinää vasten niin, että roikuin tajunnan rajamailla. Pääni iskeytyi kerta toisensa jälkeen seinään, kun minua reippaasti isompi mies toteutti halujaan, sanoen ”miksi itket, tämä tapahtuu joka tapauksessa, mikset nauti mieluummin”.

En tiedä kumpaa toivoin enemmän, tajuttomuutta vai kuolemaa. Kun pääsin tuosta suhteesta, se oli miehen kuoleman kautta. Olin naimisissa 10 vuotta miehen kanssa, joka raiskasi minut usein nukkuessani. Selityksenä oli usein ”olin itsekin unessa, mikset herättänyt”. Mies ei ollut muuten väkivaltainen tai ilkeä, joten kärsin hiljaa, ja syytin itseäni. Suhde kaatui muihin syihin, lapsiakin tuli. Ihan hyvä isä kuitenkin.

Nyt, käytyäni vuosia terapiassa, ymmärrän että syy ei ollut minun. Mutta jälkiä paikkaillaan varmasti vielä lopun elämäni ajan.”