Miksi kaikilla muilla on onnellinen parisuhde, paitsi meillä?
Sulla on paljon pienempi pippeli kuin mulla on. Tämän lauseen muistan kuulleeni naapurin pojalta, oltuamme taloyhtiömme joulusaunassa lapsuuteni maisemissa. Hän oli tehnyt havainnon, jonka lopputuleman halusi ääneen sanoa.
Se alkaa jo lapsena. Oman elämän vertailu jonkun toisen elämään. Meidät opetetaan siihen pienestä pitäen. Omaan elämäänsä täysin tyytyväinen ihminen on uhka talousjärjestelmälle. Meillä pitää olla sisällämme kalvava tunne, että jotain puuttuu ja sitä jotain kohti aamuisin heräämme ja lähdemme ja seuraavana aamuna tunne on aivan sama, vaikka päivän aikana olisimmekin jotain saaneet.
Miksi kaikilla muilla tuntuu menevän niin hyvin? Miksi niin monella on varaa matkustaa koko perheen voimin ja syödä ravintolassa aterioita, joiden kuvia he postaavat sosiaaliseen mediaan? Miksi muut tuntuvat olevan paljon onnellisemmassa parisuhteessa kuin itse olen?
Harmillisen usein sitä saa luettavakseen viestejä, joissa parisuhteessa elävä ihminen kirjoittaa, että tuntuu kuin muilla menisi parisuhteessaan paljon paremmin. Joka kerta tekee mieli vastata, että sitä ei voi koskaan tietää. Niin monta parisuhdetta elämäni aikana sivusta katselleena ja tarinoita kuunnelleena voisin halutessani todeta, että parisuhteen tila ei ole vuosittaisista ulkomaanmatkoista, ravintolaillallisista tai rakkautta hersyvistä somepostauksista kiinni. Pinta voi olla häikäisevän kirkas, mutta pinnan alla ei sitten oikeastaan olekaan muuta kuin pettymyksiä, jotka ovat syntyneet siitä, että pinnan kiillottaminen ei olekaan tuonut mielenrauhaa ja onnea.
Me emme koskaan tiedä toisten parisuhteiden tilaa. Sen tietää vain parisuhteen osapuolet. Ulospäin voi näyttää ihan mitä haluaa. Meistä moni omaa erinomaiset taidot näytellä omaa elämäänsä ja moni meistä alkaa uskoa rakentamaansa kuvaan elämästään, joka ei ole totta. Viikon kestävän perhematkahelvetin voi yhdellä iloisella somepostauksella saada näyttäytymään muille auvoisena perheonnena. Me emme tiedä. Ehkä kuvan takana onkin oikea onni, mutta siellä voi olla takana myös jotain aivan muuta.
Siksi on turha verrata. Emme tiedä yhtään mitään. Hymy kasvoilla voi olla päälle liimattu ja onnellisina kaupungin kaduilla käsi kädessä ja huuli huulessa kävelevä pari voi olla ihan jotain muuta kuin pari. Toisaalta, jos ympärillä onkin onnellisia pariskuntia, niin sehän on vain hieno asia. Heidän puolestaan voi olla onnellinen. Tärkeintä lienee muistaa, että jos oma parisuhde ei tunnu onnelliselta, niin se ei muutu onnellisemmaksi sillä, että vähättelee toisten parisuhteita, kadehtii toisten parisuhteita tai vertaa omaa parisuhdettaan jonkun toisen parisuhteeseen.
Kyllä minä siirtäisin katseen toisista pois ja kääntäisin sen tässä tapauksessa itseeni. Todella paljon mukavampi elää omaa suhdettaan kuin kenenkään toisen. Itse asiassa, en ymmärrä ihmisiä, joita kiinnostaa toisten ihmisten suhteet tai suhteettomuudet. Aikuiset ihmiset tehköön mitä ikinä haluavatkaan tehdä. Toisekseen, toisten parisuhteet ei kuulu meille millään tavalla. Energia ja aika, joka menee ikkunasta naapureita katsoen, on rakentavampaa antaa oman kodin sisällä oleville asioille ja ihmisille.
En ole nähnyt vanhaa naapuriani aikuisiässä kertaakaan. Ehkä voisimme ottaa yhteyttä toisiimme ja verrata saunassa mitä 35 vuotta välillämme on tehnyt pippeleittemme kokoon. Toisaalta ehkä se ei ole tarpeellista, sillä pippelin koko ei kai välttämättä korreloi ihmisen onnellisuuteen, vaan se, kuinka kauniisti rakastamaansa ihmistä kohtelee, jotta pippelillä pääsee tekemään ihmiselleen jotain niin hyvää ja kaunista, että sen parisuhteen onnellisuutta ei tarvitse näytellä valheellisilla somepostauksilla.
Miksi katsoa naapurin talon valmistumista, kun sillä aikaa voi rakentaa itselleen oman.
Kommentit
Komppaan edellistä kirjoittajaa. Liian moni valitsee kumppanin, joka on ihan liian erilainen, rikkinäinen tai muuten vaan hankala, koska kuvitellaan, että kyllä se rakkaus muuttaa sen ihmisen minulle sopivaksi tai kyllä sen saa koulutettua tms. Tai sitten oikeasti ajatellaan, että sen kuuluu olla tämmöistä, suhteessa pitää puurtaa hampaat irvessä, että sen saa toimimaan.
Liian moni kuluttaa vuosia suhteessa, jolla ei ole mitään edellytyksiä edes toimia koskaan. Vain sen takia, että pelätään olla yksin tai kuvitellaan, että muillakin on samaa. Ei, ei ei!!
Halutaan luoda täydellinen kuva suhteesta, koska on se häpeä epäonnistumisesta, kuvitelma, että ainoastaan meillä on vaikeaa, eikä haluta myöntää, että ei koko suhteessa ole mitään järkeä. Siinä ikävä kyllä kulkee oman onnensa ohi ja sen ihmisen ohi, joka tekisi oikeasti onnelliseksi. Koskaan ei ole liian myöhäistä etsiä onneaan.
Vielä tässä lähes 50 kympin iässä löysin oman onneni. Suuren rakkauden, jota en uskonut olevan olemassakaan. Se ruoho voi todellakin olla vihreämpää ja makoisaa aidan toisella puolella.
Kommentit
Ensimmäistä kertaa ikinä kommentoin mihinkään vaikka usein sinulla onkin todella hyviä pohdintoja ja tekstejä, mutta tähän tekstiin oli pakko kommentoida. Olen 100% samaa mieltä tuosta,että parisuhteen tai suhteettomuuden tila voi olla ihan mitä vaan ja sitä ei tiedä muut kuin siinä tilassa olevat. Minulle ja miehelleni kohta 10v aviossa ja 2 alle 11 vuotiasta lasta,omakotitalo,8-16 työt(joihin korona ei ole vaikuttanut🙏) saamme usein kuulla,että olemme ”liian” onnellisia ja poikkeuksia. Kommentti joka kuullaan usein ystäviemme keskusteluissa joissa puhutaan parisuhteen tilasta ja onnellisuudesta on ”Ei teitä voi laskea mukaan kun te olette te.” Mietimme asiaa mieheni kanssa,että mitä me teemme muka toisin kuin nämä muut jotka voidaan laskea ns.tilastoon. Me olemme kasvaneet ja muuttuneet vuosien varrella,mutta olemme myös ymmärtäneet että niin tapahtuu elämässä ja kaikesta voi ja kaikesta täytyy puhua,jotta se toinen tietää ja voi ymmärtää toista. Tuomitseminen on helppoa kun ei ole kuunnellut ja yrittänyt ymmärtää toista. Kuulumme mieheni kanssa tilastoon jossa ei kuulemma ole pahemmin muita. Pitkä parisuhde jossa läheisyyttä ja onnellisuutta. Kuulumme varmasti, mutta helpolla sitä emme ole saaneet vaikka niin ulkopuolisille on ehkä näyttänyt. ”Töitä ”,aikaa ja toisen huomioimista se on vaatinut,joka varmastikaan näy ulkopuolisille.
On meitä muitakin samassa tilastossa 😊 Meidän parikymmentävuotinen liitto on ollut aina paitsi aivan poikkeuksellisen onnellinen ja hauska myös helppo ja mutkaton. Toki on ollut murheita ja huoliakin, joita elämä jokaisen eteen viskelee, mutta kaikesta mennään yli aina yhdessä ja toista tukien.
Minun mielestä kaiken pohjalla on se, että meidän henkilökemiat vain sopii yhteen. Työpaikoillakin on ihmisiä, joiden kanssa on täysin kitkatonta työskennellä ja sitten taas ihmisiä, joiden kanssa on aina vähän nihkeää ja joiden kanssa saa vääntää rautalankaa päivittäin. Sama parisuhteessa; jos on alunperin valinnut liian erilaisen puolison, joutuu kaikesta pienistäkin asioista vääntämään ja liitto alkaa väsyttää ja tuntua työltä.
Komppaan edellistä kirjoittajaa. Liian moni valitsee kumppanin, joka on ihan liian erilainen, rikkinäinen tai muuten vaan hankala, koska kuvitellaan, että kyllä se rakkaus muuttaa sen ihmisen minulle sopivaksi tai kyllä sen saa koulutettua tms. Tai sitten oikeasti ajatellaan, että sen kuuluu olla tämmöistä, suhteessa pitää puurtaa hampaat irvessä, että sen saa toimimaan.
Liian moni kuluttaa vuosia suhteessa, jolla ei ole mitään edellytyksiä edes toimia koskaan. Vain sen takia, että pelätään olla yksin tai kuvitellaan, että muillakin on samaa. Ei, ei ei!!
Halutaan luoda täydellinen kuva suhteesta, koska on se häpeä epäonnistumisesta, kuvitelma, että ainoastaan meillä on vaikeaa, eikä haluta myöntää, että ei koko suhteessa ole mitään järkeä. Siinä ikävä kyllä kulkee oman onnensa ohi ja sen ihmisen ohi, joka tekisi oikeasti onnelliseksi. Koskaan ei ole liian myöhäistä etsiä onneaan.
Vielä tässä lähes 50 kympin iässä löysin oman onneni. Suuren rakkauden, jota en uskonut olevan olemassakaan. Se ruoho voi todellakin olla vihreämpää ja makoisaa aidan toisella puolella.