Havaintoja parisuhteesta

Miksi mies ei halua seksiä?

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Vuosi sitten esitin lukijoilleni kysymyksen, että mistä aiheesta he haluaisivat kirjoitettavan. Otsikossa esitetty kysymys oli suosituin toive. Olen aiheesta kirjoittanutkin. Aiheen vierestä. Nyt aion mennä suoraan kohti. Enkä pyydä edes anteeksi sitä, että tämä on häpeilemättömän mieskeskeinen teksti. Tämä seuraava teksti voi olla vain yhden aviomiehen tarinaa, mutta tiedän, että se ei ole. Tiedän, että tarinassa seikkaileva mies on totta ja niitä miehiä liikkuu kodeissamme runsaasti.

Sain viestin mieheltä. Mies, joka kävi vaimonsa kanssa ruokakaupassa. Oli viisi tyhjää muovikassia, jotka lojuivat lattialla. Oli mies, joka istui lattialla polvillaan viikkaamassa muovikasseja, jotta niistä tulisi pieniä ja mahtuisivat mahdollisimman pieneen tilaan. Niin miehelle oli kerrottu. Oli perjantai-ilta. Ilta, jolloin ihmisten olisi syytä rentoutua ja pitää hauskaa. Mies istui polvillaan keittiön lattialla ja viikkasi muovipusseja, koska ajatteli, että se on vaimolle tärkeää, että muovipussit mahtuvat pieneen tilaan.

Samalla viikolla olin saanut viestin naiselta, joka kysyi minulta, että miten saada miehensä pesemään käsiänsä useammin, koska hän jättää kaappien pintoihin paljon sormenjälkiä. Kirjoitin aiheesta tekstin, mies on rasvanjälki jääkaapin ovessa. Niin se menee. On minullekin esitetty toiveena, että sen sijaan, että paistaisin itsetekemäni pastan paistinpannulla, lämmittäisin annoksen mikrossa, jotta liedelle ei roiskuisi rasvaroiskeita. Olen noudattanut toivetta. Koska olen ajatellut, että se on vaimolleni tärkeää, että liedelle ei tule rasvaroiskeita. Ja koska meille oli tulossa vieraita.

Mies tulee pyytäneeksi lupaa olemassaololleen. Kuinka surulliseksi kaikki meneekään. Mies alkaa hiipiä omassa kodissaan, jotta ei rymistelisi jaloillaan liikaa, koska ajattelee, että vaimo tarvitsee hiljaisuutta. Niinhän siinä sitten pikkuhiljaa käy, että viikatessaan taas seuraavana perjantaina muovikasseja keittiön lattialla, mies alkaa samalla viikata itseään mahdollisimman pieneen tilaan ja menee samaan pussiin, jossa muutkin pieneksi ahdetut muovikassit lojuvat. Odottaa, että josko kohta olisi jotain käyttöä. Odottaa, että vaimo tulisi hakemaan silloin, kun on tarvetta.

Sinnehän se mies kiltisti menee, tekemään rakkautta. Seksiksi sitä ei voi sanoa, koska mies ahtautuu seksissäkin siihen mahdollisimman pieneen tilaan ja näkee allansa Ikeasta ostetut satiiniset lakanat, joita ei saa liata, koska ne ovat juuri vaihdettu sänkyyn. Liedelle ei saa roiskua pastarasvaa ja lakanoita ei sovi tahrata rakkaudella. Paitsi jos ne tahrat ovat samaa värisävyä huoneessa olevan tapetin ja lipaston kanssa. Koska tärkeintähän on se miltä elämä näyttää kuin miltä se tuntuu. Pinta on kuin kiiltäväpaperisesta sisustuslehden kannesta, mutta sisältö kuin Euroshopperin kahvia. Niin pahaa, että suuhun ottaessaan on pakko sylkäistä pois.

Koska se mies siinä peiton alla, hiljaa itseään ylös ja alas heilutellen tulkitsee, että näin tämä kuuluu tehdä, että vaimolle kuuluu olla mieliksi. Pelkää, että mitä jos lakanaan tuleekin tahra, joka ei lähde edes pesussa. Niin pieneen tilaan mies on itsensä viikannut. Pahinta on, että kukaan ei ole miestä edes pieneen tilaan pakottanut. Mies on tehnyt sen aivan itse. Pienentänyt olemassaoloaan. Koska mies olisi aivan hyvin voinut sanoa, että ei viikkaa muovikasseja perjantai-iltana ja paistaa itsetehdyn pastansa pannulla, koska siitä tulee siten parempaa.

Ketä edes kiinnostaa panna miehen kanssa, joka lojuu muovikassien kanssa pussissa ja pelkää, että ei tahraa lakanoita. Haluan käyttää tässä kirjoituksessa tarkoituksella sanaa panna, vaikka edellisellä kerralla käyttäessäni blogissani verbiä panna, minulle tuli kommentti, että rakastelu olisi sanana kauniimpi. Ehkä niin, mutta nyt ei ole aikaa hifistellä romantiikan kanssa, vaan nyt mennään suoraan kohti. Koska oikeasti se itsensä pieneksi viikkaava mies tahtoisi panna sitä vaimoaan niin, että mitään ei jäisi epäselväksi. Mies ei vain uskalla toimia, koska on pienentänyt itsensä. Alkaa itsekin pyyhkiä tahroja kaappien pinnoilta, vaikka ne tahrat eivät häntä yhtään häiritse.

Mielessään hän ottaa naisensa lanteista kiinni ja nostaa hänet keittiön pöydälle ja rakastaa niin, että naapurit alkavat hakata seinää nyrkillä, koska äänet ovat niin kovia. Mielessään mies kantaa naisensa Ikean satiinilakanoihin ja haluaa tahrata lakanan yhteisillä rakkauden tahroilla niin, että ne eivät lähde irti pesussakaan. Oikeasti mies haluaa olla mies, joka ei  pyydä lupaa paistaa pastaa paistinpannussa. Mutta mies ei uskalla. Sen sijaan hän avaa vaimonsa nukahdettua viereisessä huoneessa netin ja selaa pornosivuja. Sen jälkeen mies menee vaimonsa viereen sänkyyn ja yrittää olla heiluttamatta jalkoja ja pitämättä minkäänlaista ääntä, sillä vaimolle on tärkeää saada nukkua, lakanoissa, joissa ei ole lainkaan tahroja. Tai niin mies asian ajattelee.

Ehkä mies on murroksessa. Hän ei tiedä suuntaa minne kulkea. Hän kuljettaa mukanaan isältä pojalle kulkevaa perinnepuukkoa. Sata vuotta sitten sillä tapettiin sotilaita, viisikymmentä vuotta sitten rakennettiin taloja ja tänään mies vuolee sillä sormenpäästä nahkaa pois, jotta ovenkarmiin ei jäisi rasvaisia sormenjälkiä. Ja se on pelkästään hyvä, että mies muuttuu pehmeämmäksi. Pehmeyden rinnalla voi kuitenkin kuljettaa päättäväisyyttä ja omaa tahtoa. Siitä voi parhaimmillaan tulla lyömätön yhdistelmä. Viikkaa ehkä sen muovikassin, mutta ei itseään. Tarttuu naista kädestä ja nostaa pöydälle tai sängyn päälle ja rakastaa niin, kuin naista kuuluu rakastaa. Tahraa rakkaudellaan kodin pintoja. Ja kun seuraavalla kerralla kysyn aiheita, otsikon aihe loistaa poissaololla.

Kukapa meistä olisi tahraton. Ja jos huomaa olevansa tahraton ja tahdoton, on aika ravistella itsensä hereille. Lakata uhriutumasta ja uikuttamasta. Antaa vaimolleen sitä rakkautta, joka sitä niin kovasti janoaa.

Onhan se nyt perkele, että me ei edes sitä enää osata tehdä.

 

X