”Miksi minusta tuntuu siltä, että minulla ei ole oikeutta olla onnellinen?”

”Meneehän tämä tässä. Arjessa ei ehdi ajatella asioita. Lapset ja työ vievät suurimman osan ajastani. Illalla on niin väsynyt, että tipahtaa sänkyyn. Jossain kohtaa yötä mieheni tulee sängyn toiselle puolelle ja aamulla nousee siitä pois. Seksiä on muutaman kerran kuukaudessa. Mekaanista ja miehen tarpeita varten.

”Sitähän se parisuhdearki on”, sanoi ystäväni minulle.

Miksi edes odottaa mitään muuta? Ensihuuman hälvettyä jäljelle jää elämä. Arki jonka on pyörittävä. Arki joka pitää suorittaa. Tämä on normaalin parisuhteen elämää.

Silti olen salaa kateellinen heille, jotka tekevät toisin. Eivät tyydy vaan haluavat enemmän ja toteuttavat sen. Ystäväni erosi minulle mitättömästä syystä. Hän halusi olla onnellinen. Hän koki olevansa onneton aviolitossaan ja erosi. Nyt hän on suhteessa mieheen jonka kanssa he näyttävät onnellisilta. Lapset ovat vuoroviikoin hänelle ja vuoroviikoin hänen exällään.

Minulle tuo kaikki tuntuu utopialta. En minä tässä onnellinen ole. Minä suoritan elämää. Silti minulla on tunne, että en ansaitse enempää. Minulla ei ole oikeutta olla onnellinen, koska olen itse valinnut tämän elämäni ja siitä ei voi lähteä kesken pois.

Kaipaan enemmän. Kaipaan rakastavia katseita ja kosketuksia. Nyt minulla on tämä tässä ja tämä on elämäni. ”