Havaintoja parisuhteesta

Miksi on tärkeää puhua seksuaalisuudesta

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Kirjoitin tekstin sukupuolisista olettamuksista. Siitä, että sukupuoli ei määrittele ihmisen persoonallisia piirteitä ja että ahtaissa sukupuolisissa raameissa on vaikea hengittää.

Kommenttikenttä muuttui reunoilta rumaksi.

Olemme tulleet seksuaalisessa taa-arvossa ja vapaudessa ison askeleen kohti parempaa. Silti eilinen kommenttipalsta sen jälleen osoitti, että askeleita on vielä ottamatta.

Moni puhui vouhottamisesta. Seksuaalisen tasa-arvon pitäminen esillä on vouhottamista. Miltähän mahtaa tuntua tämä vähättelevä termi esimerkiksi nuoresta naisesta, joka saa tänä iltana blogissani suunvuoron tilanteestaan, jossa hän on ensi viikonloppuna kertomassa ehdottomille ja homoudesta halventavaan sävyyn puhuville vanhemmilleen olevansa homoseksuaali.

Monessa kommentissa oli kaikuja vanhasta maailmasta. Saa olla homoja, mutta pitääkö sitä ääneen olla sanomassa. Miksi homojen pitää tulla joka ikiseen paikkaan? Miksi olla esillä, kun voisi olla piilossa ja ”mainostamatta” asiaa?

Mietitäänpä hetki elokuvamaailmaa. Jokainen meistä on nähnyt romanttisia komedioita, jossa mies saa elokuvan lopussa lopulta naisen. Hääkellot kumisevat ja kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Ei tule kommenttipalstalle ihminen kirjoittamaan, että taas tuota heteroutta tuputetaan ja siitä vouhotetaan.

Vanhin lapseni täyttää tänä vuonna viisitoista. Olen seurannut hänen siivellään muutamaa uutta suoratoistopalvelusarjaa. Olen suunnattoman ilahtunut näkemästäni. Sarjoissa on aivan normaalia, että parisuhteet ovat muodoltaan muitakin kuin heterosuhteita. Niin kuin on suurelle osalle viisitoistavuotiaista nuorista. He elävät jo sellaisessa maailmassa, jossa homous on itsestään selvää. Se on asia, joka on. Parisuhteen raamit eivät mene sukupuolessa.

Niin sen pitäisi olla meille vanhemman ikäpolven kavereillekin. Itsestään selvyys. Jos lapsemme tuo joku ilta rakkausihmisensä näytille, niin ei sitä tarvitse edes etukäteen kertoa, että täällä olisi nyt tulossa samaa sukupuolta oleva ihminen kuin minä olen. Eikä varsinkaan nuoren pitäisi pelätä sitä, että häntä ei enää hyväksytä sen jälkeen ja hänen suuntautumisestaan tehdään negatiivinen numero.

Siksi aihe pitää olla esillä. Siksi siitä pitää ”vouhottaa”. Koska yhä on nuoria, jotka pelkäävät sanoa. Yhä on nuoria, jotka eivät uskalla sanoa, vaan jättävät mieluummin sanomatta ja minkälainen on vanhempi, joka on lapsen mielessä niin ehdoton, että hänelle ei uskalla sanoa elämän tärkeimpiä asioitaan? Minkälainen on vanhempi, joka ei tue lastaan hänen elämäänsä liittyvissä asioissa?

Hän on myrkyllinen vanhempi.

Meidän pitää tehdä työtä sen eteen, että ihminen kokee turvalliseksi olla seksuaalisesti ja sukupuolisesti sitä mitä hän on. Surullista on se, että historia tuntee tapauksia, jossa on pitänyt olla piilossa maailmaa koko elämänsä ajan. Mieti omalle kohdallesi. Sinun heteroutesi olisi niin paljon liikaa, että sinun pitäisi pysyä piilossa ja valehdella. Mieti! Tai että sinua vainottaisiin siksi, että sinä olet hetero. Tai sinun vanhempasi olisivat katkaisseet sinuun yhteyden, koska olet hetero. Tuntuisiko hyvältä? Sen jälkeen mieti sitä, että yhäkin on ihmisiä, joiden pitää olla piilossa, joita vainotaan tai jotka ovat hylättyjä perheensä toimesta. Aivan samanlaisia ihmisiä kuin sinä. Erona vain, että he sattuvat rakastamaan saman sukupuolen edustajaa kuin itse on. Hyväksymmekö me tämän asian? Emme todellakaan. Onko asiasta kirjoittaminen ja esillä pitäminen vouhottamista? Ei todellakaan ole.

Illalla tarinansa kertoo 17-vuotias nuori. Hän on yksi syy sille, että on helvetin hieno asia, että esimerkiksi kotikaupunkini liputtaa joka vuosi Pride-viikon kunniaksi.

Vouhottamista sanoo joku. Tuo joku, joka ei ole itse tullut vainotuksi tai hylätyksi seksuaalisuutensa vuoksi.

Lue myös

X