Havaintoja parisuhteesta

”Miksi rakkauden pitäisi olla vain kahden ihmisen välistä, kun sinä voit antaa sitä myös muille.”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta
”Olen vahvasti bi-seksuaalinen nainen ja muutenkin todella seksuaalinen ihminen, seksi on ihanaa! Rakkaus on ihanaa!
 
Elin villiä elämää ennenkö tapasin mieheni.
Rakastuin saman tien ja se olikin menoa.
Seksiä oli ja paljon! Koko suhteemme ajan!
Kokeilimme kaikkia uusia juttuja, leluja, paikkoja. Toteutimme meidän fantasiat yhdessä. Hänen kätensä minun alastomalla keholla, se kosketus sai minut aina syttymään.
 
Aloin haaveilemaan naisista jälleen, kuinka ihanaa olisi koskea naisen alastonta kehoa, olla hellä.
Aloimme puhua kolmen kimpasta ja sen saimmekin toteutettua. Se oli ihanaa, meistä kumpikin nauttii. Tietenkin vähän saimme riitaa siitä aikaiseksi, totta kai se oli uutta.
 
Avasimme suhdettamme vielä enemmän ja aloin päästämään miestäni toisen naisen lakanoihin, halusin antaa miehelleni mahdollisuuden olla muidenkin kanssa, koska miksi ei. Olemme loppuelämämme yhdessä ja rakastamme, miksi sen pitäisi olla vain meidän välistä.
Myös minä pääsin toisen naisen lakanoihin, ihan itsekseni.
Kokemuksena mahtavaa, me saimme kumpikin käydä vieraissa, luvan kanssa.
 
Kunnes kysyin lupaa mennä toisen miehen kanssa. Se ei miehelleni käynyt. Hän oli mustasukkainen jo toisesta naisesta, miestä hän ei kestänyt.
 
Pian alkoikin riidat ja selitykset miksi minä en saa mennä, mutta mieheni saa, minä en kieltänyt. Minusta alkoi tuntumaan epäreilulta. Hän sai mennä, mutta minä en.
Otimme todella kovasanaisesti yhteen.
Ja päätimme jättää tämän suhdemuodon pois koska se aiheutti riitaa, sellaista turhaa riitaa.
 
Meni ehkä pari kuukautta, kun puhuimme asiasta kummallakin oli ikävä sitä, ikävä sitä kutinaa toisen kanssa, kummallakin oli ikävä sitä avointa.
Mutta mieheni ei halunnut että minä menen.
Joten päätimme taas ettei toimi.
Annoimme asian olla.
Välimme kuitenkin kiristyi ja päätimme erota. Me emme muuta tehnyt kuin tapelleet, emmekä saaneet suhdetta enää kasaan.
 
Vaikka päädyimme eroon, olen tällä hetkellä onnellinen, tiedän nyt mitä haluan.
Haluan että löydän vierelleni kumppanin joka olisi valmis avoimeen suhteeseen.
Miksi rakkaus pitäisi olla vain kahden ihmisen välistä, kun sinä voit antaa sitä myös muille.”
X