”Miksi sinä hylkäsit perheesi?”

Olen eroperheiden ympäröimä. Havahduin ajatukseen, kun eräänä iltana jostain syystä aloin määrittelemään ihmisiä ja heidän perheitään. En ole sitä ennen tehnyt, koska minulle ei ole olemassa eroperheitä, ydinperheitä, sateenkaariperheitä ynnä muuta vastaavaa. Minulle kaikki ovat perheitä ilman etuliitettä. Perhe koostuu ihmisistä, jotka rakastavat toisiaan.

Isovanhempani erosivat jo 70-luvulla. Vuosikymmenellä, jolloin ihmiset eivät juuri eronneet. Tuolloin eroon tarvitsi vielä syyn, jotta tuomari saattoi kertoa eroon syyllisen. Karmea tapa lopettaa suhde joko tulla nimitetyksi aviorikolliseksi tai aviorikoksen uhriksi. Harva haluaa tulla leimatuksi kummallakaan nimikkeellä.

Vanhempani ovat myös eronneet. Toki he eivät koskaan olleet naimissa, mutta eronneet parisuhteestaan. Omista parisuhteista on päättynyt neljä. Kaksi niistä avioeroon. Tämän kirjoitettuani konservatiivisimmat lukijoistani ajattelevat, että hahaa, ero kulkee suvussa ja on malliopittua. Minä en tiedä, että onko niin ja minua ei se edes kiinnosta, koska isovanhempani ja vanhempani erojen syyt kuuluvat vain isovanhemmilleni ja vanhemmilleni, ei minulle.

Nykyään tuomari ei onneksi enää määrittele eroon syyllistä. Sen tekevät tuomarin sijaan läheiset ja tuntemattomat. Usein he tietävät eron syyn jopa paremmin kuin eroava pari itse. Se on hämmästyttävä taito.

Mennään itse aiheeseen ja syyhyn, miksi aiheesta edes kirjoitan, koska kuten aiemmin totesin, niin en ole koskaan määritellyt ystävistäni ja läheisistäni sitä, että ketkä heistä ovat eronneet ja ketkä eivät ja kenellä on uusperhe ja kenellä jonkin muun niminen perhe. Minua ei kiinnosta määritelmät, vaan ihmiset. Heidän menneisyytensä ei ole asia, joka pitää selittää minulle, eikä se ole asia, joka määrittelee heidät ihmisinä minulle.

Kirjoitan tekstiäni tuohtuneena. Joku ärhäkkäämpi voisi kirjoittaa, että suuren vitutuksen vallassa. Kyseinen tunne juontaa juurensa ystäväni sanoihin, joka puhelimessa kertoi ikäväkseen eronneensa. Menemättä eron syihin, niin ensimmäinen kommentti hänen omalta läheiseltään oli ollut, että miten hän voi jättää perheensä. Tämä kuulemani avasi tietenkin omat haavani selkoisen selälleen, koska olen käynyt oman raastavan polkuni saman asian ja samojen syytösten tiimoilta.

Se on hyvin hämmentävää, että niinkin moni tulee käyttäneeksi ihmisestä, joka eroaa puolisostaan sanoja, että hän jättää perheensä. Kun ei juuri kukaan jätä. Termiä ”jättää perheensä” voi käyttää siinä yhteydessä, kun on olemassa ihminen, joka oikeasti jättää perheensä. Erossa kyse ei ole perheen jättämisestä, vaan kahden ihmisen parisuhteen loppumisesta. Ei siinä muuta perhettä, eli monessa tapauksessa lapsia, jätetä.

Se on raukkamainen syyte ja erittäin tyypillistä suomalaiskansallista syyllistämistä ja sormella osoittamista. Termin käyttö loukkaa tuhansia eronneita vanhempia ja syyllistää heitä asioista, joihin he eivät koskaan tule syyllistymään. Suomessa eroaa vuosittain noin 13 000 paria, joilla on lapsi tai lapsia. Se on hyvin marginaalinen ilmiö, että kyseisestä joukosta löytyy ihmisiä, jotka eron myötä katkaisee siteensä myös lapsiinsa.

Lisäksi se on siksikin kohtuutonta solvaamista asiassa, joka on erotilanteessa arka eron molemmille osapuille, johtuu ero sitten mistä ikinä. Molemmat vanhemmat joutuvat erossa haluamattaan tilanteeseen, jossa joutuu luopumaan lastensa jokapäiväisestä näkemisestä. Tilannetta ei yhtään auta parvi ihmisiä, jotka tulevat korvaan huutamaan sanojaan perheenhylkäämisestä.

Siinä tilanteessa pitää kai vain hyväksyä, että joukossamme on aina ihmisiä, jotka haluavat potkia maassa jo valmiiksi makaavia, koska syyllinen on löydettävä ja löydettyään syyllisen hänet on kivitettävä ja kun oikeita kiviä ei voi käyttää, niin toimikoon sanat niiden korvikkeina.

Kuten ystäväni puhelimessa sanoikin, niin on turha yrittää edes puhua ihmiselle, joka syyllistää eronnutta ihmistä perheen jättämisestä. Hän elää aikakautta ja vuosikymmentä, jota ei ole ollut olemassa aikoihin, tuskin koskaan. Hän saattaa purkaa tilanteessa omia haavojaan ja käsittelemättä jääneitä traumojaan. Silti käyttäytymistä ei pidä hyväksyä ja siihen pitää puuttua. Jos ei muuten, niin heittämällä solvaajan ulos elämästään.

Julkisesti perheenhylkääjä -termiä viskoville voisi pienenä muistutuksena sanoa, että väärän tiedon levittäminen julkisesti ei ole kovin järkevää. Kannattaa tosissaan miettiä, että mitä tulee kirjoittaneeksi, vaikka tilanteessa oma traumapaise miten sykkisi.

Mitä ”perheenhylkääjä” ystävääni tulee, niin hän on joka toinen viikko lapsilleen maailman ihanin vanhempi. Joka toinen viikko hänellä on lapsiaan ikävä. Varsinkin uuden elämänvaiheen alkuvaiheessa, jolloin uusi arki ei ole vielä muuttunut rutiiniksi ja jolloin tyhjä lapsen sänky tuntuu iltaisin äärettömän tyhjältä, ihmisten harkitsemattomat sanat satuttavat eniten.

Kuten alussa kirjoitin, hyvin moni lähelläni oleva ihminen on eronnut. Kukaan heistä ei ole hylännyt erotessaan perhettään. Kukaan heistä ei erotessaan jättänyt perhettään. Heillä on loppunut parisuhde tai avioliitto. Miksi heillä on suhde loppunut, niin se ei ole minulle kuuluva asia. Minulle he eivät ole eronneita. He ovat ihmisiä, joilla on perhe. Mikä ikinä perhe heille heidän elämäntilanteessa onkaan.

Älkää kiitos satuttako ihmisiä sanoillanne. Kenenkään elämä ei siitä parane. Tuskin edes ihmisten, jotka sanoillaan satuttavat.