Havaintoja parisuhteesta

”Miltä tuntuu tulla petetyksi?”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Lukija kertoo ja bloggari tarinallistaa:

Ensin tulee epäusko. Ei näin voi käydä minulle. Sitä alkaa syyttämään itseään siitä, että miten ei ole muka nähnyt merkkejä. Sen jälkeen ymmärtää, että onhan niitä merkkejä ollut. Puoliso on ollut omissa oloissaan, paljon puhelimella ja hänelle on tullut paljon menoja. Hän ei ole halunnut läheisyyttä, eikä seksiä. Toisena hetkenä hän on ollut poikkeuksellisen hyväntuulinen ja toisena hetkenä poissaoleva ja ärtyisä.

Mutta eihän merkkejä ymmärrä liittää mihinkään niin pahaan kuin uskottomuuteen, koska luottamus on horjumatonta.

Epäuskon jälkeen saapuu suuttumus, viha, raivo, pelko, pettymys ja viimeisenä pohjaton suru. Viha siitä, että oma puoliso on voinut olla minua kohtaan niin julma ja itsekäs. Pettymys siitä, että hän ei ole saanut sanotuksi asiaa, vaan valehdellut jopa päin kasvoja. Suru siitä, että tarinamme päättyy ikävällä ja repivällä tavalla.

Myöhemmin alkavat kysymykset nousta pintaan. Miksi minä en ole ollut riittävä, vaikka meillä on mennyt ihan hyvin? Mikä siinä toisessa on parempaa kuin minussa on? Miksi olen niin vastenmielinen, että minun kanssani ei ole hyvä olla lähellä? Mitä olen tehnyt väärin? Olenko käytökselläni ajanut puolisoni toisen ihmisen syliin? Miten maailman eniten rakastamani ihminen voi olla minulle niin julma?

Sen jälkeen ymmärrän, että enhän minä ole tässä tehnyt mitään väärää, joten miksi minä haen vikaa itsestäni. Puolisoni teki väärin. Kaikkein eniten hän teki väärin sillä, että ei itse heti kertonut, vaan jätti kertomatta. Valehteli ja oli epärehellinen. Olisin edes rehellisyyden ansainnut, jos en mitään muuta.

Olimme olleet yhdessä noin kahdeksan vuoden ajan. Niin kuin muillakin, ensimmäisten vuosien jälkeen arki heitti kapuloita parisuhteemme rattaisiin ja lapsiarjen ja työarjen keskellä oli aikoja, jolloin unohdimme parisuhteemme ja toisemme. Sama tarina kuin melkein teillä kaikilla muillakin. Silti koin, että ajoittaisesta erkaantumisesta huolimatta olimme hyvä joukkue ja toistemme puolella. Välillämme oli enemmän hyvää kuin huonoa, vaikka annoimmekin arjen tulla liian voimallisesti väliimme. Siihen olimme molemmat syyllisiä. Olisi yhteistä aikaa ollut saatavilla, jos olisimme sitä parisuhteellemme raivanneet.

Kaiken sen keskellä meillä säilyi kuitenkin jonkinlainen keskusteluyhteys ja seksi ei loppunut koskaan. Väitän, että meillä oli seksiä keskimääräistä enemmän verrattuna muihin jo vuosia yhdessä oleviin. Seksi sujui hyvin ja sitä oli useamman kerran viikossa. Vieläpä sellaista, joka tyydytti meitä molempia. Senkin seikan vuoksi en ollenkaan osannut ajatella, että mitä tästä kaikesta oli odotettavissa.

Se ei silti ehkä parisuhteessa riitä, että säilyy jonkinlainen keskusteluyhteys. Pitäisi osata ja uskaltaa puhua vielä enemmän. Sen jätimme arkirutiineistamme pois. En vain kuvitellut, että puhumattomuus piti myöhemmin sisällään perheemme hajottavan salaisuuden.

Salaisuutta kesti vuoden verran. Vuoden aikana puolisollani oli suhde toiseen ihmiseen. Suhde ei ollut alati aktiivinen, vaan tapaamisia oli ollut silloin tällöin ja niissä on ollut kuukausienkin taukoja. Varmasti siksikin, että puolisoni lisäksi salasuhteen toisella osapuolella oli oma perhe. Viestiliikenne oli ollut lähes päivittäistä.

Yhtenä päivänä lapsemme sairastui. Ei mitenkään vakavasti, vaan niin, että oli hyvä käydä lääkärissä. Puolisoni oli töissä ja yritin soittaa hänelle kysyäkseni, että milloin on tulossa kotiin, jotta saisin auton lääkärireissulle käyttööni. En saanut miestäni kiinni ja ajattelin hänen olevan kokouksessa tai jossain muualla, jossa hän ei voi vastata. Soitin hänen kollegalleen, joka on samalla yhteinen ystävämme. Hän vastasi puheluuni ja kertoi mieheni lähteneen töistä jo tunteja sitten.

Lähdin bussilla lääkäriin ja samana iltana koko vyyhti selvisi. Tuossa tilanteessa hän ei enää osannut valehdella minulle, vaikka yrittikin pienentää tapahtuneen merkitystä, että mitään isoa ei ole tapahtunut. Paitsi, että silläkin hetkellä, kun yritin soittaa puolisolleni, oli hän tekemässä jotain isoa ihastuksensa kanssa.

Sitä tuntee itsensä jotenkin arvottomaksi. Aivan kuin kahdeksan vuotta tulisi pyyhkäistyksi pois yhdessä hetkessä. Sitä alkaa ajatella, että onko kaikki muukin ollut pelkkää valhetta tai kulissia? Oliko tämä edes ainoa kerta, jolloin puolisoni on ollut uskoton?

Samalla kaikki tämä on tuntunut epäreilulta. Minä olisin halunnut, että perheemme pysyy kasassa. Minä olisin halunnut ehjän perheen. Vielä siinäkin vaiheessa, kun puolisoni salaisuus paljastui. Olin valmis yhteiseen terapiaan. Olin valmis yrittämään ja luomaan uudelleen murtuneen luottamuksen. Puolisoni ei halunnut. Hän halusi erota.

Tässä minä kirjoitan tarinaani yksinäisessä asunnossa, josta lapsi on lähtenyt viikoksi toiselle vanhemmalleen. En minä valinnut sitäkään, että minun pitäisi olla viikko ilman lastani. Se valittiin minun puolestani, koska minun kanssani ei haluttu jatkaa. Minut sai sysätä syrjään kuin muovisen huonekasvin, joka ei tarvitse yhtään mitään. Tietenkin olen siitä vielä surullinen ja katkera. Silti olen samaa mieltä siitä, että lapsi on yhtä paljon meillä molemmilla. Se on lapsen etu. Surun annan näkyä niin pitkään kuin se minussa näkyy, mutta katkeruutta en kaverikseni tahdo. Se tappaa jatkuessaan elämäniloni lopullisesti.

Pala palata aion koota itseäni jälleen enemmän kokonaiseksi. Sillä jos en sitä tee, niin pilaan elämäni. Vaikka minusta olisi helppo varsinkin tässä kohtaa syyttää koko muuta maailmaa elämäni pilaamisesta, niin ei sen niin mene. Huutooni ei vastata. Siksi haluan karistaa katkeruuteni olkapäiltäni. Vaikka tällä hetkellä tunnen itseni arvottomaksi, niin ehkä tulee vielä hetkiä, jolloin en niin tunne. Vaikka tällä hetkellä ikävöin vain lastani, niin ehkä tulee aika, jolloin opin nauttimaan vapaudestani.

Puolisoni tekoa en tule koskaan hyväksymään, vaikka olisinkin voinut jatkaa hänen kanssaan parisuhdetta. Teko oli julma, itsekäs ja väkivaltainen. Ihmisenä voin hänelle anteeksi antaa, sillä ihmisenä hänellä on paljon kauniita ja hyviä puolia ja sitä ihmistä minä yhä ikävöin ja kaipaan vierelleni.

Tai jotain, joka sanoisi minulle, että kaikki menee vielä hyvin.

Lue myös

X