Jos puolison saisi ostettua kaupan hyllyltä, niin ostaisitko alkoholistin, jolla ei ole aikomusta eikä halua päästä juomisestaan irti. Entäpä miltä kuulostaisi puoliso, joka säännöllisin väliajoin hakkaa sinut mustelmille. Tarjolla olisi myös puoliso, jotka rajusta mustasukkaisuudesta kärsivänä alkaisi rajoittaa ja kontrolloida elämääsi. Puhumattakaan puolisosta, jonka väkivalta sinua kohtaan on enemmän henkistä, pitäen sisällään rajua vähättelyä, jatkuvaa nalkuttamista ja äärimmilleen vietyä negatiivisuutta. 

Niinpä niin. Ei kuulosta kovin houkuttelevalta hyllyltä ostettavaksi. Silti moni elää parisuhteissa, joissa jokin edellämainituista määrittelee parisuhdetta ja elämää. Olen lukenut lukijoiden viestejä. On nainen, joka kirjoittaa miehestään, joka on hakannut hänet kuusi kertaa mustelmille. On nainen, joka sairastuttuaan vakavasti joutuu pitkäksi aikaa sairaalahoitoon ja jonka mies ensimmäistä kertaa tultuaan häntä katsomaan, esittää naiselle toiveen, että pääsisi pian kotiin, koska siellä alkaa näyttää sotkuiselta. On mies, joka kirjoittaa, että ei ole vuosikausiin kuullut naiseltaan yhtä ainoaa kehuvaa sanaa. On nainen, joka kirjoittaa, että on lopettanut kaikki harrastuksensa, koska miehensä ei halua käyvän hänen paikoissa, joissa on muita miehiä. 

Nämä kaikki mainitut tapaukset ovat parisuhteista, joita ei pitäisi olla, mutta jotka ovat totta. Ne ovat parisuhteita, joissa ei ole mitään järkeä. Parisuhteita, jotka pitäisi lopettaa. Vaan kun ei lopeteta. Aina löytyy syy pysyä yhdessä. Isoja asuntolainoja, lapsia, tottumusta, harhaista uskomusta, että toisen voi muuttaa, yhteistä omaisuutta ja taloudellisen turvan romahtamisen pelkoa. Nämäkin kaikki esimerkit saamistani lukijoitteni viesteistä. Vaan yksi suuri syy loistaa kaikista viesteistä poissaolollaan. 

Ihminen hakeutuu ihmisen seuraan, jossa hän saa luvan olla omilla vahvuusalueellaan. On olemassa ihmisryhmä, joita kutsuttakoon uhriutujiksi. Uhriutuja on ihminen, joka ei halua itsestään käytettävän sanaa uhriutuja. Koska hän ei ole sitä omasta mielestään. Hän saattaa ajatella olevansa sankari, koska lasten takia pysyy alkoholisoituneen puolisonsa rinnalla ja odottaa myöhemmin uhrauksestaan kiitosta. Uhrituja on ihminen, joka ei voi siettää syyllistämistä. Kaikki hänen toiminnastaan antama kritiikki on samantien syyllistämistä. Urhiutuja kun kuvittelee olevansa oikeassa. Hän asettaa itsensä paremmaksi ihmiseksi jäämällä suhteeseen hakattavaksi, koska kuvittelee kaikkivoipaisuudessaan, että voi vaikuttaa toisen ihmisen käyttäytymiseen omalla käyttäytymisellään. 

Elämä koostuu valinnoista. Ihminen, joka jää suhteeseen, jossa on väkivaltaa, on valinta. Se on valinta jäädä sairaaseen parisuhteeseen. Se on valinta jäädä hakattavaksi. Ihminen, joka hakee juopolle puolisolleen kaupasta viinaa ja ruokaa, on valinta siitä, että ylläpitää juopon elämäntilannetta. Se on valinta, että jää kärsimään juopon puolisonsa rinnalle. Ja se palkinto siitä uhrautumisesta, jota uhriutuja jää odottamaan enkelin sädekehä päänsä päällä, niin sitä ei koskaan tule. Palkinnon sijaan tulee katkeruus ja viha. 

Jokainen tuntee ainakin muutaman uhriutujan. He voivat olla työpaikoilla heitä, jotka suhtautuvat aivan kaikkiin asioihin negatiivisen kautta. He ovat niitä, jotka joka aamu heräävät vittuuntuneena elämäänsä, mutta eivät sen päivän aikana tee yhtään mitään sen eteen, että elämä olisi vähemmän vittumaista, vaan heräävät seuraavana aamuna yhtä vittuuntuneena. He voivat olla heitä, jotka valittavat onnetonta parisuhdettaan, mutta roikkuvat siinä silti vuosia lähtemättä pois onnettomasta parisuhteestaan. Ja ainahan voi vedota huonoon lapsuuteen, epäoikeudenmukaisuuteen tai aivan mihin vain, mutta ei suin surminkaan siihen omaan osuuteensa onnettomuudestaan. Koska uhriutujilla on yksi yhteinen piirre. He haluavat olla uhreja. He ovat tottuneet olemaan siinä roolissa koko elämänsä ja pelkäävät astua elämässään johonkin uuteen ja tuntemattomaan. Mielummin onneton elämä kuin elämänmuutos. Aina löytyy hyviä syitä jäädä, mutta ei yhtään syytä lähteä.

Ja joka ikinen kerta, kun edes yrittää puhua tai kirjoittaa siitä, että vinossa olevassa parisuhteessa molemmat ovat syyllisiä, niin välittömästi uhreista koostuva armeija lähtee aggressiivisesti lynkkaamaan viestin tuojaa. Miten turpaan saava osapuoli voi olla syyllinen. Miksi puolisolleen viinaa kantava osapuoli voi olla syyllinen. Miksi vuosikausia puolisonsa nalkutusta kuunteleva osapuoli voi olla syyllinen. Miten kaikki harrastuksensa jättävä osapuoli voi olla syyllinen. Saanen kertoa yksinkertaisen vastauksen. Siksi, koska ei lähde siitä onnettomasta ja sairaasta parisuhteesta. Se tekee uhrista syyllisen omaan onnettomuuteensa. Ja tästä yksinkertaisesta syystä johtuen, urhiakin pitää voida syyllistää, jotta se vähän edes ravistelisi hereille sitä vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti luovuttanutta ihmispoloa. 

Kukaan toinen ihminen ei ole oikotie onneen tai onnettomuuteen. Monessa tapauksessa me teemme sen aivan itse. Me teemme sen valinnoilla, joita elämässä valitsemme. Jokainen tekee vääriä valintoja. Se olisi jo vähän pelottavaa, että aina valitsisi ja tekisi oikein. Tavaroilla, joita kaupasta ostamme, on kymmenen päivän palautusoikeus. Sairaan ja onnettoman parisuhteen voi palauttaa takaisin aivan koska tahansa. Ennen meitä saattoi estää eroamasta häpeä, suku ja jumala, mutta koska elämme aikaa, jolloin lähes kaikki on paremmin kuin ennen, niin meidän ei tarvitse enää piitata ulkopuolisista. Jos on olemassakin sukuja tai jumalia, jotka vaativat ihmisen elämään onnettomassa parisuhteessa, niin sellaiset suvuista ja jumalista on luovuttava. 

Uhriutumisen palkinto on katkeruus. Katkeruus kuuluu ihmisen puheesta, se näkyy ihmisen ryhdistä ja tekee ihmisestä ihmisen, jonka seurassa ei viihdy minuuttiakaan. Eikö kuitenkin olisi parempi keksiä oikeita syitä kuin tekosyitä. Eikö voisi mennä seisomaan sen kuluneen peilin eteen ja sanoa itselle ääneen, että minä olen yhtä syyllinen kuin kaikki muutkin ja että minulla on oikeus onnellisuuteen, niin kuin kaikilla muillakin. Jättää sen perkeleellinen uhrin viitta vaatekaapin alimmalle hyllylle ja pukea päällensä viitta, joka vie eteenpäin. 

Itse valitsin rakkaudenpunaisen viitan, joka vie minut sinne, jonne olen aina halunnut päästä. Kannustan muitakin löytämään oma viittansa. 

X