”Minä en ole työuupunut, mutta olen parisuhdeuupunut”

”Olen päättänyt elää ilman parisuhdetta. En aio elää ilman kosketuksia, ilman seksiä enkä ilman ihmistä jonka kanssa puhua syvällisesti, mutta parisuhteeseen en ala. Minulla ei ole voimia suhteeseen. Olen ollut lähes koko elämäni parisuhteessa ja vasta nyt ymmärtänyt, että parisuhde on valheellinen tapa rakastaa.

Jokaisessa suhteessa olen kokenut olevani riittämätön. Olen kokenut syyllisyyttä siihen, että en ole pystynyt vastaamaan puolisoni jokaiseen tarpeeseen. Enkä minä ole ollut puolisoani kohtaan yhtään armollisempi. Minulla on ollut ylimitoitetut odotukset sille mitä puolison pitää olla. Hänen pitää vastata jokaiseen tarpeeseeni ja häneltä pitää saada kaikki mitä rakkaudeltani haluan.

Eikö tuo kuulostakin jo väsyttävältä. Ihminen työuupuu ja uupuu muuten, mutta onko kukaan ajatellut että voisi myös parisuhdeuupua. Parisuhde ei ole irrallaan muusta elämästä. Niin kuin kaikessa suorittamisessa niin matkan päässä odottaa uupumus.

Miksi olen ajatellut niin vinosti? Miksi olen kuvitellut useita vuosikymmeniä että on olemassa vain yksi oikea ihminen joka on minulle räätälöity ja joka vastaa jokaiseen tarpeeseeni? Miksi itse olen suostunut olemaan siinä roolissa? Eihän siinä lopulta ole muuta lopputulemaa kuin riittämättömyyden tunne.

Sama mekanismi kuin olisi työssä työpaikalla jossa töitä olisi niin paljon että niitä ei millään ehtisi tehdä, mutta olettamus olisi että ne pitää saada tehtyä. Niin kuin parisuhteessa. Ole rakastaja, paras ystävä, kumppani, turva, arjen jakaja, keskustelukumppani ja niin ja niin ja niin edelleen. Minä en tahtoisi olla kuin rakastaja.

Sitten se kaikki muu siinä sivussa. Mustasukkaisuus, typerät riidat jostain vitun astianpesukoneesta, kulissien ylläpitäminen niin että kyllähän sitä pitää kerran kesässä aurinkorannalle päästä, omaisuuden haaliminen, keskittyminen kaikkeen muuhun paitsi rakkauteen. Ylhäältä päin opittu tapa, mallioppiminen ja tunne että miksi mikään ei silti miltään tunnu, vaikka ympärillä on kaikki.

En koskaan enää halua tunnetta, että minun pitäisi olla jollekin ihmiselle kaikki. En koskaan halua tunnetta, että minä olen jonkun toisen omaisuutta. En koskaan halua kuulla kenenkään sanovan minusta, että ”hän on minun vaimoni”. Minä en ole kenenkään mitään. Haluan kuulla että ”hänen nimensä on M ja minä rakastan häntä.”

Ei ihme että ihmiset reagoivat ja että suhteet loppuvat. Eikä ihme että ihmiset heräävät ahdistuneina jokaiseen aamuun, koska elämä on siitä hetkestä lähtien yhtä suorittamista ja roolien ylläpitämistä. Illalla lasketaan että milloin meillä on ollut viimeksi seksiä ja huokaistaan helpotuksesta että viime viikolla oli, ei siis hätää, olemme keskiarvossa. Seuraavan seksikerran voi sitten jättää hyvällä omallatunnolla seuraavaan viikkoon. Seksin jota harrastaa silmät kiinni ja ajatella että tekee sitä jonkun muun kanssa. Seksistä nauttimista voi sitten tehdä omilla sormilla niin kuin jo vuosia on tehty.

En haluan sitä enää. Haluan jotain aivan muuta. Haluan olla vapaa odotuksista. Haluan olla odottamatta keneltäkään liikoja. Haluan herätä aamuun jolloin kaikki on helppoa, vapaata ja valittavissa. Haluan rentouden ja ilon takaisin elämään. En halua olla keskiarvo, haluan olla hetki. En halua että kukaan kiinnittyy minuun, on minun rakkaudestani riippuvainen. En halua olla kenestäkään riippuvainen.

Haluan olla vapaa ja rakastaa. Ilman parisuhteen luomaa pakkoa.

Nyt olen sitä ja hengitän vapaasti. Minä rakastan tätä kaikkea.”