Havaintoja parisuhteesta

”Minä lupasin sinulle, että sinä et jää yksin ja että minä seison tukenasi”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Katsoin sinua tänä aamuna silmiin juodessamme aamukahvia aurinkoisen elokuisen aamun ensihetkillä. Sinä katsoit takaisin ja hymyilit minulle. Et sanonut sanaakaan astuessasi minua kohti ja istuessasi syliini. Emme puhuneet sanaakaan. Ei meidän tarvinnut, sillä tunnelma puhui puolestamme. Sinun hiuksesi olivat suihkusta kosteat ja menivät kivasti kiharalle. Meillä ei ollut siinä hetkessä aikaa kuin kymmenen minuuttia, mutta se oli riittävästi osoittaa sinulle kuinka onnellinen olen sinusta.

Ihastuminen.

Muistatko kun kirjoitin sinulle, että olen ihastunut sinuun. Minä en olisi halunnut sanoa sitä, koska pelkäsin, että se vie sinua kauemmaksi. Ei siksi, että sinä et olisi halunnut kuulla sitä, jonka jo tiesit, vaan siksi, että sinä olit vaikeassa tilanteessa. Kiinni vanhassa suhteessa, josta ei ollut helppoa päästä irti. Istuin sillä hetkellä rannan verellä olevalla penkillä ja odotin vastaustasi. Huomattuani vastauksesi tulleen, pulssini kiihtyi avatessani viestin. Viestissä oli sydän ja toivomus, että sanoisin sen sinulle ääniviestissä.

Otin puhelimen käteeni ja laitoin sinulle ääniviestin:

Minä olen ihastunut sinuun.

Irtipäästäminen.

Se oli vaikea seurata sivusta. Yritin olla niin paljon tukena kuin pystyin vain olemaan. Sinä sanoit minulle, että minä en ole rikkonut mitään. Kaikki on ollut rikki jo pitkään. Sinun miehesi lyö sinua. Sinun miehesi löi sinua ensimmäisen kerran ollessasi raskaana yhteiselle lapsellenne. Niin sinä minulle kerroit, kun tapasimme salaa maailmalta. Minä otin sinut ihan lähelleni ja itkin.

Itkin sitä, että sinä maailman kaunein ja kiltein ihminen olet joutunut kokemaan jotain sellaista. Itkin sitä, että en ollut suojellut sinua väkivallalta. Itkin myös sitä, että kuinka hyvältä tuntui pitää ihmistä lähellään pitkän yksinolemisen jälkeen. Sinulta sain luvan, vaikka maailmalta kaikki tehtiin luvatta. Pidin sinusta kiinni ja lupasin, että olen täytenä tukena. Nyt on aika päästää irti. Lupasin että sinä et jää yksin.

Pian tuosta kaikesta sinä olit seissyt miehesi edessä rohkeana ja sanonut että sinä haluat erota.

Minä en halua viedä sinua siihen hetkeen. Sinä olet nyt turvassa. Miehesi päätyi tuona yönä poliisien matkaan ja sinä lapsesi kanssa ystäväsi luokse turvaan.

Sinä olet nyt turvassa.

Rakkaus.

Sinun juuri pestyt hiuksesi tuoksui hyvältä. Sinä tunnuit sylissäni hyvältä. Ennen kuin meidän piti mennä, me suutelimme. Me suutelimme uudestaan. Sitten oli pakko lopettaa, koska emme olisi päässeet lähtemään. Koska vaikka sinä lähdit, niin pian sinä taas palaisit. Sitten kun on taas meidän hetkemme. Minä rakastan sinua ja sinä rakastat minua. Sinä tarvitset aikaa ja tilaa toipuaksesi ja minä olen hetkellinen syli sinun matkallasi kohti sinua. Olen täällä syli auki sinun tulla kun sinusta siltä tuntuu. Meillä ei ole kiire yhtään mihinkään.

Sanoinko jo että kuinka onnellinen olen sinusta? Voin sanoa sen tänään sinulle ääniviestissä.”

 

 

 

X