”Minä olen nainen, joka ei pysty ottamaan kosketuksia vastaan”

”Luin blogistasi tekstin miehestä, joka kertoi jääneensä vaimonsa kosketuksesta paitsi ja joka on lähtenyt hakemaan kosketusta muualta. Tekstistä sai kuvan, että naisella on niin isoja ongelmia oman kehonkuvansa kanssa, että hän ei päästä ketään lähelleen.

Minä olen kuin tarinan nainen.

Olen kärsinyt koko elämäni valtavista kehooni liittyvistä ongelmista. Koko Kolmekymmentä vuotta kestäneen elämäni aikana en ole koskaan pystynyt katsomaan peliin, josta takaisin katsoisi kaunis nainen. Peilistä on katsonut joka ikinen kerta takaisin nainen, joka ei ole itselleen eikä ympäristölle tarpeeksi.

Teinivuosina sairastin syömishäiriöstä. Paremmin sanottuna lakkasin syömästä lähes kokonaan. Olen sen vuoksi ollut myös sairaalassa muutamia jaksoja. En ollut omasta mielestäni tarpeeksi laiha.

Terapia on vienyt minua ongelmani lähteelle. Vaikka se onkin vaikea sanoa ja myöntää itselle, niin olen kilpaillut jo pienestä pitäen äitini kanssa huomiosta ja jäänyt aina toiseksi. Äitini on aina ollut mallin mitoissa ja pitänyt sanoillaan huolen siitä, että minä ja siskoni ei ylletä koskaan hänen vartalonsa tasolle.

Hän oli hyvin ankara itselle ja sitä hän oli myös lapsilleen. Meillä ei ollut koskaan karkkipäivää eikä ranskalaisia. Ne olivat äitini mielestä lihaville lapsille. Tähän yhdistettynä kilpaurheilutaustani, niin kohtaloni oli sinetöity. Tosin urheilu jäi, koska eihän minulla riittänyt energia harrastaa, koska kieltäydyin urheilijan ruokavaliosta. Minulle se sisälsi aivan liikaa ruokaa.

Ensimmäinen parisuhteeni kaatui siihen, että aloin itseni lisäksi kontrolloida miestäni. Pakotin hänet esimerkiksi puntarille viikoittain ja jos hän oli lihonut vähänkin, niin kieltäydyin seksistä hänen kanssaan. Tiedän nyt, että käytökseni oli väkivaltaa, mutta silloin ajattelin, että teen vain miehelleni palveluksen pitämällä hänen terveydestään huolta. Mies ei jaksanut. Ensin hän alkoi syödä salaa, kunnes hänen läheisensä saivat hänet ymmärtämään lähtemään suhteesta.

Tämän jälkeen aloitin terapian pitkin hampain. Se on vielä kesken. Olen uudessa suhteessa. Tällä kertaa en vahdi mieheni painoa, mutta minulle on vaikeaa suhtautua hänen vartaloonsa, jos siinä on vähänkin ylimääräistä. En pysty ottamaan häntä intiimisti lähelleni. Alussa kaikki oli hyvin, koska hän täytti ankarat vaatimukseni, mutta hänen sairastuttuaan pitkäksi ajaksi myös hänen vartalonsa muuttui vähemmän timmiksi. Se on ollut minulle liikaa.

En pysty seksin lisäksi muuhunkaan läheisyyteen. Kavahdan kosketuksia, koska minulle ne merkitsevät sitä, että minua arvioidaan. Jokainen kosketus on kuin minulle sanottaisiin, että olet liian lihava. Samalla kun en pysty vastaanottamaan kosketuksia en pysty niitä antamaan kenellekään. Minulle on jo ajatuksena kamalaa, että minulla olisi lapsi. Minähän joutuisin pitämään lasta lähelläni.

Siihen tämä suhde tulee päättymään. Mieheni haluaa isäksi. Minä en halua äidiksi. Vaikka työstän itseäni terapiassa, niin en usko, että muuttuisin niin paljon, että minusta olisi joskus äidiksi. Kunhan minusta olisi edes naiseksi. Sekin olisi jo paljon.

Tarinan miehelle minun tekisi mieleni sanoa, että älä hukkaa itseäsi mahdottomassa suhteessa. Älä myöskään syyllistä itseäsi siitä, että haet kosketusta muualta. Se on aivan ymmärrettävää. Olen melko varma, että niin miehenikin hakee. En ole kysynyt. En tee sillä tiedolla yhtään mitään, koska se ei muuta yhtään mitään. Hänellä on oikeus halusinsa. Tiedän, että hän rakastaa minua ja se on minusta outoa, koska minä en rakasta itseäni.

Siihen hetkeen on vielä matkaa jäljellä.”