Havaintoja parisuhteesta

Minä olen niin ylpeä sinusta

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Isä on niin ylpeä sinusta. Sinä olet mahtava lapsi. Isä on ylpeä sinusta ihan siksi, koska sinä olet olemassa. Isä on ylpeä sinusta sellaisena kuin sinä olet. Isä rakastaa sinua elämän jokaisessa käänteessä. Sinun ei tarvitse todistaa isälle mitään saadaksesi huomion ja rakkauden. Minä rakastan sinua ja olen sinusta ylpeä.

Sanat.

Vanha kansa sanoo, että ei saa kehua liikaa, muuten ylpistyy. Vanha kansa on tässä harvinaisen väärässä. Me olemme näkymättömyyteen, häpeään ja nöyryyteen hukutettu kansa. Mistään ei saisi tehdä numeroa ja enemmin räkänokastakin mies tulee kuin tyhjännaurajasta.

Synnyin tehdastyöläisen lapseksi. Lapsuuteni maiseman muodosti 80-luku ja nuoruuteeni raamit ja tunnelman antoi 90-luvun lama. Siinä ajassa nuoresta revittiin turhat kuvitelmat ja riistettiin sateenkaaren päässä olevat aarteet. Vanhempani tekivät varmasti parhaansa. He taistelivat omia perkeleitänsä vastaan. Ei siinä ollut energiaa kannustaa ja kehua lasta.

Jäljet se jättää, ihan kaikkiin ja jättikin.

Tämä seuraava koskettaa meistä monia. Kalvava kroonisen riittämättömyyden tunne. Tunne, joka on kylvetty niinä lapsuuden ja nuoruuden aikoina, jolloin olisi halunnut kuulla kannustusta ja kehuja. Olisi halunnut kuulla lauseet, jotka kirjoitukseni alkuun kirjoitin. Olisi halunnut kuulla olevansa ylpeyden aihe. Ilman saatanallista yrittämistä olla ylpeyden ja rakkauden kohde suorittamalla tai olemalla kohtuuttoman kiltti.

Eikä riittämättömyyden tunne senkään jälkeen itsestään lähde. Sinne se jää mieleen ja vartaloon muhimaan, tullakseen sieltä esille ihan jokaisessa mahdollisessa ihmissuhteessa. Sieltä se tulee kylvämään hiljaista tuhoa parisuhteen vartalolle. Sitä alkaa ansaita rakkautta ja huomiota suorittamalla tai olemalla kohtuuttoman kiltti.

Sitä ajattelee, että haaveet, unelmat ja tavoitteet ovat muille kuin minulle. Sitä ajattelee, että ei ole ehkä ansainnut sitäkään, mitä on saanut. Miettii, että miksi hän minua rakastaa ja minut haluaa. Minä en ole oikeastaan yhtään mitään. Tekee kaikkensa, että on rakkauden arvoinen. Kunnes tekee kaiken aivan helvetin huonosti ja hajottaa palasiksi kaiken valmiiksi rakennetun.

Ajattelee, että minä en riitä. Minä en ole riittävän hyvä.

Lapsen synnyttyä alkaa aivan uudenlainen tapa kohdata oma riittämättömyytensä. Katsoo aamulla peiliin ja miettii, että sieltä katsoo takaisin aivan paska vanhempi. Pelkää toistavansa kaavaa. Pelkää omien perkeleittensä olevan niin läsnä, että unohtaa olla läsnä lapselle. Eikä mikään ole muuttunut siitä, kun itse oli lapsi. Sitä odottaa, että kuulisi sanat nyt vanhemman roolissa.

Sinä olet hyvä isä. Sinä olet paras isä lapsellesi. Sinä riität juuri tuollaisena. Olen ylpeä siitä, miten rakastavasti olet lapsesi kanssa. Olen ylpeä sinusta. Sitä odottaa, että kuulisi nuo sanat. Sinä olet hyvä isä. Sinun ei tarvitse todistaa mitään. Sinä olet hyvä juuri tuollaisena. Sinun sietää olla ylpeä itsestäsi.

Ei se miksikään muutu, koskaan. Sitä haluaa kuulla olevansa ihan riittävän hyvä. Haluaa kuulla olevansa hyvä lapsi, hyvä puoliso tai hyvä vanhempi. Miksi me pihtaamme sanoja? Miksi me emme kehu edes silloin, kun olisi kehun aika? Miksi moite on niin paljon helpompi antaa? Sanat muokkaavat ihmistä. Pieni lapsi haluaa tietää olevansa rakastettu kohdusta hautaan saakka.

Muistan sen hetken, kun jotain muuttui. Olin täyttänyt 40-vuotta. Sain blogini tiimoilta kutsun Helsingin Messukeskukseen esiintymään. Minua kuuntelemassa oli 70 naispuolista bloggaria. Se oli ensimmäinen julkinen esiintyminen kirjoittajaurani aikana ja ensimmäinen esiintyminen ihmisten edessä sitten kouluaikojen. Eivät he sitä tienneet, että esiintymään oli tulossa rajusta esiintymispelosta kärsinyt ihminen.

Kävelin luokan eteen seisomaan. Ensimmäiseksi laitoin silmäni kiinni ja pyysin ihmisiä katsomaan minua hiljaa muutaman kymmenen sekunnin ajan. Puin sen siinä huumoriksi, mutta syvällä sisälläni tiesin, että tein sen siksi, että olin kokenut koko elämäni ajan olleen näkymättömissä. Siinä hetkessä tein itseni kunnolla näkyväksi ja niin riittäväksi, etten ehkä koskaan aiemmin ollut tehnyt. Jotain poikkeuksellisen voimakasta murtui sisälläni.

Olin aivan helvetin ylpeä itsestäni.

Olen tehnyt elämässäni paljon asioita päin helvettiä ja ollut huono ihminen. Silti minusta on alkanut tuntua siltä, että olen ihan riittävä. Aamulla kun katson itseäni peilistä, niin en näe siellä riittämättömyyttä, vaan näen siellä ihan hyvän ihmisen.

Isän, joka muistaa sanoa lapsilleen, että isä rakastaa teitä. Isä on ylpeä teistä. Isä rakastaa teitä juuri tuollaisena kuin olette. Teidän ei tarvitse todistaa isälle mitään saadaksenne huomion ja rakkauden.

Olen ylpeä teistä.

 

X