”Minä olen suhteessa lasten vuoksi”
”Olen ollut naimisissa 8 vuotta. Kuolleessa suhteessa noin neljä vuotta. Toisen lapsen syntymän jälkeen suhtessamme ei ole ollut mitään parisuhteeseen liittyvää .
Miksi olen kuolleessa suhteessa? Lasten vuoksi. Teen niin, miten ei saisi tehdä. Jäädä roikkumaan suhteeseen lasten vuoksi. En ole lasten takia suhteessa siksi, että lapsilla pitäisi mielestäni olla ehjä ydinperhe. Eniten olen sen vuoksi, että minun pitäisi luopua lasteni joka päiväisestä näkemisestä. Minulle joka toinenkin viikonloppu ilman lapsia olisi liikaa. Olen halunnut äidiksi siksi, että saan olla lasteni kanssa. En siksi, että olisin olematta.
En pidä siitä, että minua syyllistetään valinnastani. Olen lukenut, että valintani vuoksi lapseni saavat huonon mallin parisuhteesta. Saavatko he? Eivät he näe vanhempien välistä hellyyyttä, se on totta, mutta eivätpä joudu kuulemaan tappelun ääniä, sillä emme riitele mieheni kanssa koskaan. Enkä minä tiedä, että miksi lasten pitäisi edes nähdä omien vanhempien toisilleen antamia hellyydenosoituksia. Eikö se ole outoa?
Näin on hyvä. Mieheni tekee paljon matkatöitä. Saan siis rakentaa arkeani omien tapojeni mukaan. Vaikka mieheni on paljon poissa, niin en osaa häntä kaivata. En kaipaa hänen lähelleen. Usein tuntuu jopa paremmalta olla ilman häntä ja odotan sitä, että hän lähtee työmatkalle.
Olen ajatellut, että jos haluan joskus paremman parisuhteen, niin ehdin sellaisen saada sitten kun lapset ovat muuttaneet omilleen. Silloinhan en enää saa muutenkaan olla lasteni seurassa joka päivä. Olen tehnyt lapset nuorena, joten minulla on vielä koko elämä aikaa saada hyvä parisuhde myöhemmin.
Mielestäni lasten pitäisi aina olla etusijalla jos sellaisia on saanut. Niin kauan kun lapset asuvat kotona, niin parisuhde on toissijainen asia. On itsekästä erota vain siksi, että haluaa itselle paremman parisuhteen. Koska niin kuin sanoin, sen ehtii saada sitten lasten lähdettyä maailmalle.
Tässä hetkessä tämä riittää
Kommentit
Jokainen vanhempi on varmasti tehnyt lapset, koska haluaa ja haluaa olla lastensa kanssa. Minusta kyseessä on jo riipuvuus, jos ei joka toinen viikonloppu pysty olemaan erossa lapsistaan. Monet vanhemmat ovat niitä, jotka näkevät lapsiaan vain joka toinen viikonloppu. Tuliko mieleen, että lasten isä olisi se, joka näkisi lapsia niin vähän. Tuollaisella riippuvuudella tuskin vuoroviikoin asuminen olisi sinulle liikaa.
Lapsistaan on osattava päästää myös irti. Vai väitätkö, että esimerkiksi minä rakastan lapsiani vähemmän, koska he ovat isällään joka viikonloppu ja lähes kaikki lomat. Olen arki äiti ja isä on loma ja viikonloppu isä. Minä en ole lasten maailman napa, en yrittääkään olla. Uhrautuvuudesta ei saa kruunua päähänsä, eikä lapset rakasta yhtään sen enempää tai vähempää. Joskus tulee päivä, jolloin lapsista on päätettävä irti, eikä siihen edes mene hirveän kauaa. Sitä on ihan hyvä alkaa opetella, eikä ripustautua lapsiinsa. Sillä konstilla ei välttämättä kasva hyvimvoivia lapsia.
Kommentit
Minun vanhin lapseni ei puhunut minulle vuoteen siksi, että olin pilannut hänen elämänsä pysymällä rakkaudettomassa suhteessa. Ok, toki meidän suhteessa oli myös näkyviä ongelmia, mutta ei se tunnekylmyyskään hyvä malli ole. Sitäpaitsi lapset vaistoavat ja nykylapset pitävät normaalina -näkevät kavereiden luona- vanhempien välisiä hellyyden osoituksia.
Lapsia on helppo syyttää omista peloista mutta en ole koskaan kuullut yhdenkään lapsen kiittävät siitä, että äiti on elänyt lasten kautta, päinvastoin. Irtiotot on ollu rajuja ja tapahtunut varhaisessa teini-iässä.
Olen itsekkäästi ajatellut erota vaikka ajatus siitä, etten näe lapsia kokonaiseen viikkoon tuntuu pahalta, vaikka perheen hajottaminen tuntuu pahalta ja aiheuttaa syyllisyyttä. Vaikka en tiedä mihin ero edes johtaa. Ehkä jopa huonompaan. Kaipuu syvään yhteyteen ja läheisyyteen on vuosien saatossa kasvanut pakottavaksi. Surkeat yritykset korjata parisuhteen ongelmia on vienyt voimat ja johtanut itsesyytöksiin. Yritykset murtaa puhumattomuutta ovat kasvattaneet muurin entistä korkeammaksi. 30 vuoden sitkeä liitto on päätynyt umpisolmuun, jonka avaamisyritykset tuntuvat mahdottomuudelta. Siksi olen itsekkäästi ajatellut erota. Hän, joka tätä elämää täydellisesti läpi tasapainoilee heittäköön ensimmäisen kiven, mutta mielellään katsokoon ensin peiliin.
Todella ilkeää toimintaa puolisoasi kohtaan jos hänellä on mitään tunteita sinua kohtaan. Jos ajattelette molemmat yhtä kylmästi parisuhteesta, niin mikäs siinä. Jos taas suunnitelmissa roikottaa puolisoa siinä rinnalla siihen asti, että lapset muuttaa pois ja hän toivoo jotain enemmän, niin päästä hänet vapaaksi ja anna tavata joku ihminen, joka voisi välittää hänestä.
Et ole suhteessa lasten takia, vaan oman itsekkyytesi takia. Sinä haluat olla lasten kanssa joka päivä ja se on sinulla syy olla eroamatta, ei lasten hyvinvointi.
Jokainen vanhempi on varmasti tehnyt lapset, koska haluaa ja haluaa olla lastensa kanssa. Minusta kyseessä on jo riipuvuus, jos ei joka toinen viikonloppu pysty olemaan erossa lapsistaan. Monet vanhemmat ovat niitä, jotka näkevät lapsiaan vain joka toinen viikonloppu. Tuliko mieleen, että lasten isä olisi se, joka näkisi lapsia niin vähän. Tuollaisella riippuvuudella tuskin vuoroviikoin asuminen olisi sinulle liikaa.
Lapsistaan on osattava päästää myös irti. Vai väitätkö, että esimerkiksi minä rakastan lapsiani vähemmän, koska he ovat isällään joka viikonloppu ja lähes kaikki lomat. Olen arki äiti ja isä on loma ja viikonloppu isä. Minä en ole lasten maailman napa, en yrittääkään olla. Uhrautuvuudesta ei saa kruunua päähänsä, eikä lapset rakasta yhtään sen enempää tai vähempää. Joskus tulee päivä, jolloin lapsista on päätettävä irti, eikä siihen edes mene hirveän kauaa. Sitä on ihan hyvä alkaa opetella, eikä ripustautua lapsiinsa. Sillä konstilla ei välttämättä kasva hyvimvoivia lapsia.