Havaintoja parisuhteesta

”Minä päätän että sinä haluat tanssia vain minun kanssani!”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Ongelma on, että oletusarvon vuoksi yhteen päätyy ehkä liian erilaisia ihmisiä. Vapauskaipuisempia ja yksityisoikeuden kannattajia.

Koska tämä on niin voimakkaasti arvotettu, ei asiaa oteta esille ennen seutustelua. Tai ei uskalleta tuoda esille suhteessa.

Mutta ihmisen on todella vaikeaa olla muuta, kuin mitä hän on. Sinä kuvaat sitä, mitä et itse pysty. Se on tärkeää ja oikein.

Mutta jos kumppani taas ei pysty sitoutumaan niin tiukkaan yksinoikeuteen – niin mitä sitten? Koska se voi olla ihan samanlainen ”en vain kykene siihen”.

Se on raskasta, jos oman rakkauden ehdoksi laitetaan toisen virheettömyys. Vähän kuin että jos kerrankin epäonnistut kykenemisessä, niin kaikki on mennyttä.

Olen itse vapaamenijä. Mulle se tuottaa turvallisen olon. En kykene tuntemaan niitä tunteita, joita ihmiset ilmeisesti tarkoittavat mustasukkaisuudella. Kun joku tuntee niitä, mulle tulee pelokas ja epävarma olo.

Se ei tarkoita, etteikö minulla voi olla hyvää suhdetta myös erilaisen ihmisen kanssa. Mutta se erilaisuus pitää käsitellä ja päästä johonkin, että molemmilla olisi turvallista. Ja kumpikin saisi olla oma itsensä.

Se ei ratkea sillä, mitä toinen saa tehdä ja mitä ei. Sen sijaan keskustellaan siitä, mitä itse tarvitsee ja kaipaa. Ja miten käsitellään hankalat tunteet, mokat ja virheet. Niitä kun tulee.

Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta nykyisin on turvallista ja hyvää. Aiemmin ollut helvettejäkin.

Ihmiset ovat erilasia.

Minä en polyamorisena intuitiivisesti tajua, miten ihminen kiinnittyy romanttisella rakkaudella yhteen. Mulla on useampi lapsi, joista jokaista rakastan eniten maailmassa – jotenkin sekin onnistuu. Ei kuopuksen syntymä johtunut siitä, että esikoisessa olisi ollut jotain vikaa tai että kaikki ei ollut hyvin.

Jos lapsi syyttää vanhempiaan, että te ette enää välitä musta kun hommasitte tuon vauvan, niin mitä hänelle sanotaan? Eikö esikoinen muka pystynyt tarjoamaan vanhemmilleen kaiken, mitä he tarvitsevat?

Sitten toinen näkökulma. Harvalle kumppani tarjoaa kaiken. On työkaveri, ystävä, harrastuskaveri kaikkeen. Meistä on ihan normaalia, että ihmisellä on ystäviä, joiden kanssa harrastaa ja olla.

Jotkut toki ovat mustasukkaisia työkavereistakin. Mutta ehkä sitä ei tässä haettu.

Toiselle työkaverit eivät ole ongelma ja sitä oikein toivoo, että kumppani viihtyisi työssä tai harrastuksissa ollessaan.

Joillekuille kumppanin toinen kumppani ei ole ongelma vaan sitä oikein toivoo, että toinen viihtyisi.

Välillä voi harmittaa, jos kumppani on liikaa töissä, pelaa liikaa golfia tai on liikaa toisen kumppanin kanssa. Silloin omat tarpeet yhdessäoloon laiminlyödään.

Mutta minulta vain puuttuu se ajatus, että suhteen kannalta olennaista on se, mitä toinen tekee ja ajattelee, kun emme ole yhdessä.

Monoamoria on myös minusta hieman pelottavaa. Että jos joku päivä vastaan tulee joku parempi tai kiinnostavampi, niin sitten minut heivataan syrjään, kun paikkoja on vain yksi. Polyamoriassa tämä aiheuttaa tunnetyötä ja järjestelyä, mutta välttämättä ei tarvitse pistää lainoja ja lapsia jakoon.

Myös monoamorinen voi satuttaa polyamorista, jos tätä vaaditaan muuttumaan ja kieltämään itsensä. Kelpaat, kunhan olet toisenlainen. Toisaalta polyamorinen ei vaadi (ei kuulu vaatia), etyä kumppanin pitäisi väen vängällä nyt löytää joku muukin.

Kiintymistä on hyvin vaikea pakottaa tapahtumaan tai poikki.

On erittäin ok päättää omasta puolestaan, että ”haluan tanssia vain sinun kanssasi”. Mutta on ihan eri asia päättää, että ”sinä haluat tanssia vain minun kanssani”.

Sitä ei voi päättää. Vaatia voi, että nyt sitten tanssitaan vain keskenään. Ja toisen pitäisi uskaltaa siinä tilanteessa sanoa, että oma tanssihalu olisi toisenlainen. Se on vaikeaa, koska se katsotaan niin sopimattomaksi.”

Lue myös

X