havaintoja parisuhteesta

”Minä sanon, älkää tyytykö!”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Minä olen ihminen, joka tahtoo aina tehdä oikein. Oikein kaikkia muita kohtaan. Viimeisenä mietin aina omaa hyvinvointiani. Siitäkin arvostelijat osaavat löytää heikkoja kohtia. Koska sellainen maailma vain on.

Minä olin se idiootti, joka uskoi kaiken muuttuvan, kun antaa tarpeeksi mahdollisuuksia. Kun esikoiseni isä seitsemän vuoden radiohiljaisuuden jälkeen palasi elämääni, uskoin että kaikki olisi toisin. Tavattuaan viimein seitsemän vuoden ikäisen taimensa kuvittelin, että se toinen olisi kasvanut. Löytänyt etsimänsä ja valmis palaamaan.

Löysin itseni tästä tilanteesta kahdeksan vuotta paluusta: olin naimisissa miehen kanssa, joka ei suostunut syömään masennuslääkkeitään, joka ei koskaan ollut tyytyväinen mihinkään ja jolle olin vain kämppäkaveri kolmen lapsen kera.
Itkin hiljaa ja yksin. Hyvin usein. Tämä oli minun kohtaloni, ajattelin. Vedin perässäni onnetonta ihmistä.
Tein kaiken: siivosin, tiskasin, pudin kodista huolta. Kävin töissä ja rahoitin hänen opintonsa. Suljin silmäni sille, kuinka hän rähjäsi lapsille. Olin väsynyt. Toisinaan hän käyttäytyi kuin yksi lapsista. Toisinaan purki turhautuneisuuttaan.

Eräänä päivänä hän ilmoitti minulle monen keskusteluyrityksen jälkeen, ettei hän ole seksuaalinen ihminen. Saisin hänen puolestaan hoitaa sen puolen elämässäni miten lystäsin. Itkin pettymystäni vuolaasti: kaikki ne vuodet jotka hän oli uskotellut minulle olevansa valmis olemaan perheen pää ja rakastaa minua elämänsä loppuun saakka. Tällainen tilanne oli kolmen vuoden avioliiton jälkeen.

Jähmetyin. Hankin itselleni mielialalääkityksen ja työstin asiaa päässäni. En ikipäivänä voisi tehdä sellaista. Seksuaalisuuteni on omistautumista. Toiselle. Sille, jota rakastan.

Hei… tämä ei ollut rakkaustarina. Ethän sinä tällaista pyytänyt? Voi ei, odota. Se on vasta alkamassa.
Kaksi vuotta tätä elämää kului. Elin elämääni yksinäisenä, vähän irrallaan. Sitten eräänä päivänä liityin yksinäisyyttäni ryhmächattiin. En ollut mielenkiintoisin keskustelija. En edes aktiivisin. Kuitenkin päädyin vääntämään kättä usein periaatteellisista asioista erään miehen kanssa. Nautin suunnattoman paljon älyllisestä keskustelusta, joihin löysimme kuitenkin kuin huomaamattaan yhteisen sävelen hiottuamme reunojamme tarpeeksi sileiksi.

Eräänä päivänä se tuli. Yksityisviesti. Plim.
”Vaikutat normaalia masentuneemmalta. Haluaisitko puhua?”
Yhtäkkiä huomasin istuvani sohvalla ja odottavani tuttua ääntä kännyssäni. Työkaverit huomasivat minun hymyilevän. Kevät tuoksui ja värit olivat kirkkaat. Yhtäkkiä huomasin haluavani tietää lisää. Pyytäessäni hänen kuvaansa pelkäsin pahinta. Kutkuttava odotus enteili pelkoa jokihirviöstä. Sitten se tuli. Voi luoja. Mies oli komein mitä koskaan olen nähnyt. Ihanat silmät. Täydelliset kasvonpiirteet. Minun kreikkalainen jumalani. Suomalaisen viikingin muodossa.

Hän asui kaukana pohjoisessa ja minä lännessä. Tapasimme keskellä. Suuren kaupungin hotellihuoneessa sydämeni oli haljeta pelosta. Korona-aalto oli juuri sulkenut kaikki paikat. Ihmisiä kehoitettiin välttämään matkustamista. Mutta. Minun oli pakko. Tahdoin tavata tämän ihanalta vaikuttavan herrasmiehen. Hotellihuoneen ovesta tuli epävarma mies, jonka keho tärisi jännityksestä. Suljin hänet halaukseen. Ei hätää. Ei mitään hätää, kultaseni. Minä tässä.

Kun odottaa jotakin hyvin kauan, kuukausia. Ensitapaamiseen kasaa paineita. Onko hän sellainen, jota voin rakastaa? Entä jos ei ole? Hän täytti kaikki odotukseni. Jopa ruusunpunaiset haaveeni.
Sunnuntain raskas hetki, jolloin tuli aikamme luovuttaa yksityisyytemme hotellihuoneen muodossa. Oli puheiden hetki. Minulla oli kokemusta vain tuppisuisista suomalaisista perusjätkistä. Oli iloinen yllätys, että rakkaani kykeni ääntelemään tällaisen kokemuksen jälkeenkin.

Ensin täytyi tietenkin todeta, ettei päätös hänen jäämisestään vierelleni olisi yksin minun. Myös lasten pitäisi hyväksyä hänet.
Lienee selvää, että tällainen kysymys ajaisi useamman lapsettoman poikamiehen tiehensä alta aika yksikön. Minun rakkaani huokaisi, katsoi minua silmiin ja kysyi, koska hän heidät tapaa.

Vuosi myöhemmin. Nyt. Tämä ihmeellinen ja taianomainen rakkaani on edelleen vierelläni. Niin uskomattomalta se tuntuu. Niin paljon olen kuullut näitä tarinoita, joidenka mukaan vaihtamalla mies ei parane. Tai tietyssä iässä naisen pitäisi tyytyä siihen, mitä saa. Minä sanon – älkää tyytykö. Elämän magiaa ei kannata koskaan aliarvioida.

Ensi kuussa minä olen taas rouva. Ilman minkäänlaisia huolipilviä.”

Lue myös

X