Havaintoja parisuhteesta

Minä siinä paljaassa tississä on niin pelottavaa?

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Tissi.

Se on hankala asia. Osittain jopa vaarallinen. Huomasin sen jokunen kuukausi sitten, kun kirjoitin imettämisestä. Siellä jopa muutama naispuolinen tuli kertomaan, että jos julkisesti imettää, niin kai sitten voi kauppakeskuksessa pissatakin käytäville. Niin siellä kirjoitettiin.

Tällä viikolla tissi on aiheuttanut ahdistusta Tampereella. Siellä olivat yleisen saunan tiloissa olleet neljä naista rinnat paljaana saunassa. Perkelehän siinä oli irti ja paikalle piti kutsua järjestystä pitävä ihminen. Tissi piiloon tai pois saunasta.

Kyseessä oli feministinen Cult Cunthin neljä jäsentä. Heillä ei ollut tarkoituksena provosoida, vaan viettää saunassa iltaa. Uima-asun yläosaa heillä ei ollut mukana ja kun rintoja ei saanut irrotettua, niin ilta loppui lyhyeen.

Tissi.

Onhan se aiheuttanut aiemminkin hämminkiä. Onpa yleiselle rannalle kutsuttu oikein poliisi paikalle, kun siellä on ollut tissejä ilman, että niiden päällä on pala kangasta. Sitähän sanotaan, että jos olet tissin paljaana näkevä, niin olet lopulta helvetin tulet kokeva. Tai ei niin kai ole missään sanottu, mutta toisinaan tuntuu siltä, että olisi sanottu, koska tissipelko on niin näkyvää.

No, sehän on selvää, että saunassa kuuluu olla vaatteet päällä. Kuka on sanonut, että saunassa pitäisi olla mahdollisimman vähissä vaatteissa? Miehetkin voisivat pukea päällensä paidan saunaan mennessään. Noin niin kuin tasa-arvon vuoksi, koska eivät naisetkaan saa olla saunassa ylävartalo paljaana.

Minä en ymmärrä. Mikä siinä rinnassa on niin kamala asia, että sellaisen rannalla tai saunassa nähneenä on syytä soittaa virkavalta paikalle. Tai manaaja, joka ajaa tissin kuvan pois mielikuvista. Sitä voi helposti katsoa illalla elokuvan, jossa tapetaan ihmisiä, mutta jos saunassa vilahtaa tissi, niin elämä suistuu paikoiltaan.

Se kun on vielä niin, että paljaana olevaa tissiä on ihan pakko tuijottaa ja paheksua. Tuijottaa ja paheksua. Sen jälkeen vielä tuijottaa ja paheksua. Tissi on kuin takassa rätisevä tuli. Katse vain kiinnittyy siihen.

No, saipahan keskusteluketjut taas sytytyslankaa, kun muutama lehti julkaisi uutisen tissit paljaana saunassa olleista. Tunnelma keskustelussa oli kuin joku olisi tapettu. Paitsi senkin vielä kestäisi. Paljasta tissiä ei mitenkään.

Näkyvyyttä tempaus sai. Ja jälleen kerran paheksujien toimesta. He nostivat asiasta äläkän ja näkyvyys oli taattu. Mailiin siis meni.

En minä silti tiedä sitä, että mikä siinä paljassa tississä pelottaa. Voisiko joku kertoa ja valaista asiaa?

Minä kun en näe asiassa mitään paheksuttavaa.

X