”Minulla ei kai ole isoa syytä lähteä, lähden silti”

”Haluan erota.”

”Nämä kaksi sanaa sanoin puolisolleni viime viikolla. Hän oli ensin hiljaa, katsoi silmiin ja vastasi, että sitten sinä eroat ja käveli pois.

Ei se hänelle ehkä yllätyksenä tullut. Tai ehkä tuli. Olen erosta hänelle puhunut aiemminkin. Ennen tätä en ole vain uskaltanut lähteä. Voi olla, että hän ei koskaan uskonut, että uskaltaisin.

Miksi haluan erota?

Puolisoni on kaikin puolin kunnollinen ihminen. Hän on kiltti minulle. Tekee osansa. Oli hyvä isä lapsellenne. Tai on. Lapsemme muutti omilleen viime vuonna. Niin, kaiken puolin kunnollinen. On hänelläkin ollut suhteen ulkopuoliset seikkailunsa, mutta niinhän kaikilla pitkässä suhteissa olleilla on ollut. Mitäpä siitä. Minullakin.

Olemme olleet yhdessä 24 vuotta. Meillä on ollut ihan kiva suhde. Emme ole satuttaneet toisiamme. Olemme antaneet tilaa toiselle ja suhteellemme.

Intohimoa meillä ei ole ollut sitten nuoruusvuosien. Väsynyttä arkiseksiä. Viimeiseen kahteen vuoteen ei sitäkään. Ainakaan meidän välillänne. Onko hänellä ollut jossain muualla. En minä jaksa välittää.

Meillä on ollut monen silmiin ihan kaikki. Olemme voineet taloudellisesti hyvin. Molemmilla kiva työ. Ulkomaanmatkoja. Sangen antava elämä.

Kaksi vuotta sitten aloitimme yhteisen terapian. Se avasi minun silmäni. Meitä ei liimaa yhteen rakkaus, vaan tottumus. Tuttu tarina monelle näin pitkään yhdessä olleille. Monelle se riittää. Minulle ei.

Voisin minä tähän jäädä. En minä tästä mitään saa, mutta en tiedä, että menetänkökään. Paitsi halun olla yksin. Olla vihdoin ihan vain yksin. Sillä en minä ketään muuta kaipaa. Kaipaan olla yksin ilman parisuhdetta. Olen sellaisessa ollut koko elämäni ajan.

Ehkä en ole parisuhdeihminen. Hulluahan se on sanoa 24 vuoden yhdessäolon jälkeen. Parempi myöhään kun ei koskaan. Tämän kliseen sanoi minulle minun oma terapeuttini.

Täytän pian viisikymmentä. Minä en halua olla enää parisuhteessa. Puolisoni hyväksyy sen kyllä. Hän on pärjäävä ihminen. Ei hänkään menetä muuta kuin tavan olla yhdessä.

Moni sanoo minulle, että olen hullu ja järjiltäni. Ehkä olen juuri hän, joka eroaa liian helposti. Ehkä itse voisin kysyä, että milloin ihminen saa haluta elää yksin ilman parisuhdetta jos ei 24 parisuhdevuoden jälkeen.

Aion elää seuraavat vuodet itselleni. Jos joku miettii, että olen itsekäs, niin siinäpähän miettii. Tämä on minun valintani. Eipä se muille kuulu millään tavalla. Ilmoitin lapselleni erosta. Hän vastasi, että onneksi olkoon. Teette mitä teette, ei ole hänen asiansa. Viisas poika.

Oloni on kevyt. Kevyempi kuin aikoihin. Tiedän, että olen tehnyt oikean päätöksen. Kahden viikon päästä suljen oven perässäni ja toivotan puolisolleni hyvää jatkoa. Uskon, että hän toivottaa samaa minulle. Ei meillä ole mitään syytä vihata toisiamme.

Ehkä voimme jopa käydä kahvilla yhdessä.