Havaintoja parisuhteesta

”Minulla on elämässäni kaksi ihanaa miestä”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Jäin leskeksi koronakeväänä. Olin viisikymppinen, lapseton ja menettänyt elämäni rakkauden. Vuosi kului surutyössä. Alkuvuodesta aloin ajatella että voisi olla kiva tavata mukava mies ja menin nettiin. Positiivinen yllätys oli että miehistä ei ollut pulaa. Toisenlainen yllätys oli, että en ollutkaan valmis tiiviiseen perinteiseen seurustelusuhteeseen. Reaktio oli voimakas ja toistui joka kerta kun mies osoitti merkkejä nopeasta sitoutumishalusta.

Sitten tapasin ikäiseni miehen, jonka kanssa viihdyin. Seksi oli jotain aivan mieletöntä. Ensimmäiset kerrat hänen kanssaan avasivat tulvaportit; kaikki sisälleni vuoden aikana patoutunut ihon nälkä, kiihko ja himo pääsivät vapaaksi. Olin lähes jatkuvassa kiihkon vallassa, orgasmit olivat poikkeuksessa järisyttäviä. Miehen tapa rakastella on hellä ja rauhallinen. Suhteemme ei valitettavasti lähtenyt lentoon muilla alueilla, vaikka tapasimme viikoittain. Pidin kuitenkin hänestä ja rakastelumme jatkuivat yhtä ihanina, joten halusin jatkaa.

Kaikesta huolimatta tunsin, että suhde ei riittänyt minulle, erityisesti henkisellä tasolla. Tunsin tarvitsevani tasapainoa. Tässä tilanteessa minulle tasapainon hakeminen tarkoitti ainakin yhden toisen miehen löytämistä elämääni.

Takaisin Tinderiin siis. Löysinkin aika nopeasti sen mitä tarvitsin. Minua kymmenen vuotta nuorempi mies on juuri se mitä kaipasin: intohimoinen, halukas. Lisäksi hän on hauska, jo ensi viesteistä lähtien hän sai minut nauramaan. Seksi kanssaan on upeaa, mutta aivan erilaista kuin toisen rakastajani kanssa. Minua kommennetaan murahduksin asennosta toiseen – ja se kiihottaa minua valtavasti. Saan myös hellyyttä, halauksia, silityksiä ja suudelmia, sekä loistavia keskusteluja. Tämä ihana mies on naimisissa seksittömässä liitossa, mikä on minulle etu. Olemme rakastuneita, mutta hän ei ole lähdössä liitostaan, enkä sitä haluakaan.

Nyt olen tasapainossa. Minulla on elämässäni kaksi ihanaa miestä, aivan erilaisia. Kumpikin antaa omalla tavallaan minulle paljon hyvää. Kummankaan kanssa en haluaisi monogaamiseen suhteeseen. Jaan heille kaiken sen hellyyden ja rakkauden joka muutoin jäisi käyttämättä ja saan sitä heiltä takaisin. Saan molemmilta tarvittaessa myös apua arjen asioissa. Joskus käyn syömässä tai elokuvissa heidän kanssaan.

Suhteet ovat vakiintuneet. En salaa tai valehtele, molemmat miehet ymmärtävät missä mennään. Kummallekin olen ainoa nainen, koska se sopii heidän elämäntilanteihinsa. Miehet eivät ole tavanneet toisiaan, eikä se ole tavoitteena. Kaiken kaikkiaan tässä kokonaisuudessa on paljon luottamusta, avoimuutta ja rakkautta.

Tarkistelen tunteitani säännöllisesti: olenko yhä onnellinen? Olenko surullinen tai yksinäinen? Voi myös olla että jossain vaiheessa haluan perinteisemmän suhteen yhteen mieheen, tai ehkä avoimen suhteen. En tiedä vielä. Tärkeintä kuitenkin on, että juuri nyt olen onnellinen ja tasapainossa.”

 

 

X