”Minun ei tarvitse tykätä sinun lapsistasi ja sinun lapsesi ei tarvitse tykätä minusta”

”Rakastuin mieheen jolla oli aiemmasta liitosta kaksi lasta. Teimme päätöksen että emme tutustuta lapsia minuun ja toisinpäin vähään aikaan. Päätös oli oikeastaan minun, sillä tiesin, että miehen ex vaimo on vaikea ja vielä vaikeammaksi kaikki olisi tullut jos olisin mennyt lasten elämään mukaan.

Mies ei päätöksestä pitänyt. Hän halusi että minä ymmärtäisin jo suhteemme alusta pitäen, että hänen mukanaan tulee kaksi lasta ja mitä nopeammin tulen heidän elämäänsä mukaan, niin sitä nopeammin lapset ja minä sopeutuu tilanteeseen. Minulla oli yksi ehdoton vaatimus suhteeseen, yhteen ei muuteta ennen kuin miehen ex rauhoittuu ja jokainen meistä on yhteen muuttamiseen valmis.

Aloin suostua miehen tahtoon ja tavata lapsia. Pian ymmärsin syyn miehen tahtoon. Mies sai lapsilleen lapsenvahdin. Hän piti itsestään selvänä sitä, että aina kun hänellä oli menoa tai töitä ja minä olin vapaalla, niin hän kuskasi lapsensa minun luokseni. Tilanne oli kaikille sietämätön. Lapset oli valjastettu vihaamaan minua tasan siitä hetkestä lähtien kun lasten äiti sai kuulla järjestelyistä.

Toinen lapsista alkoi käyttää karmeaa kieltä minuun kohdistuen. Vaikka tiesin, että lapsi tekee sen siksi, että hän on imenyt äitinsä vihan minua kohtaan, niin aloin tuntea lapsen vastenmieliseksi. Toinen lapsista vetäytyi kuoreensa. Hän puhui tuskin mitään sinä aikana kun lapset olivat luonani ilman isäänsä. Oli puhelimellaan ja yksin.

Otin asian puheeksi miehelleni, mutta hän suhtautui asiaan vähättelevästi. Hänen mielestään lapset kyllä ajan kanssa tottuvat. Minun kykyä tottumukseen hän ei edes kysynyt. Tilanne meni entistä vaikeammaksi, kun aloin saada hyvin ikäviä viestejä lasten äidiltä. Puhuin tästäkin miehelleni, mutta siihen hän vastasi samalla vastauksella, ajan myötä hänen ex-vaimonsakin tottuisi.

Ajan myötä mies alkoi tuoda lapsiaan hoidettavakseni entistä useammin. Minä aloin olla väsynyt tilanteeseen ja lopulta ymmärsin, että mieheni haluaa minusta eniten ex-vaimonsa korviketta lastenhoitoon. Eroisänä hän ei voinut sysätä lapsiaan vaimolleen, vaan käytti minua korvikkeena. Lopulta sain sanottua, että en enää ota lapsia luokseni ilman hänen seuraansa. Ratkaisu siihen olisi hänen mielestään ollut se, että olisimme muuttaneet yhteen.

Tuossa vaiheessa vihelsin pelin poikki. Annoin miehelleni kaksi vaihtoehtoa. Joko kahden aikuisen välinen rakkaussuhde ilman lapsia tai sitten ei suhdetta ollenkaan. Muutoin tämä suhde satuttaa sekä minua että lapsia ja tulee päättymään joka tapauksessa. Miehelle ei ollut olemassa kuin yksi vaihtoehto. Olemme eronneet, vaikka hän pisti vastaan ihan kunnolla.

Miksi yhäkin pidetään itsestäänselvyytenä sitä, että suhteen lapsettoman osapuolen pitäisi väkisin ottaa rooli lapsiarjessa. Varsinkin tapauksissa, joissa ei asuta yhdessä? Minä rakastuin mieheen, en hänen lapsiinsa. Halusin miehen, en hänen lapsiaan. Me olisimme voineet tehdä tästä kauniin rakkaustarinan, mutta mies ei sitä halunnut. Hän ei myöskään ymmärtänyt sitä, että hänen exänsä kulutti minun rajallisia voimia käytöksellään. Hän ei asettanut exänsä käytökselle minkäänlaisia rajoja. Hänen tehtävänsä se olisi ollut.

Ei minun tarvitse tykätä kenenkään lapsista ja ei lasten tarvitse tykätä minusta. Pakolla asioita ei saa sujumaan. Tämä suhde oli silti hyvä peili sille, että mitä minä jatkossa haluan ja mitä olen haluamatta.”