Havaintoja parisuhteesta

”Minun oli pakko lopettaa suhde mieheni exän vainoamisen vuoksi”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Itse olen ollut samantyyppisessä tilanteessa, jossa miehen ex inhosi mahdollista tulevaa uutta kumppania jo ennen kuin häntä olikaan. Riidat olivat jo entuudestaan valtaisia, kymmeniä vihaviestejä pelkästään ex-miehelle joskus päivässä.

Sitä hullunmyllyä ei voi edes tähän kirjoittaa ja lapsille myös kerrottiin kaikki aikuisten riidat ja asiat, niillähän oli ”hyvä” kiristää kun ei mennyt asiat oman mielen mukaan. Oletetuille naisystäville lähetettiin vihaviestejä ja seurattiin netissä. Kun minä uutena naisystävänä tulin kuvioihin, aloin saamaan vihaviestejä valehtelematta parin minuutin sisällä tuosta tiedosta.

Se oli kamalaa aikaa, koitin jakatsoin rauhoittuuko tilanne. Ei rauhoittunut, vaan hullummaksi meni. En voinut sekoittaa omaa lastani siihen ja sain itsekin elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen ko. naisen toiminnasta, niitä on vieläkin vaikea käsittää kun koen, että kaikki uudet ja vanhat puolisot voisivat olla ennemminkin toistensa tukena ja auttaa vaikka lapsenhoidossa.

Ihmettelen toki myös, että sukulaiset olivat tietoisia tästä ja kaikki katsoivat kai sormien läpi ja vierestä vain kauhistelivat toimintaa. No eipä noista vaiheista sen enempää, mun oli lopetettava suhde, koska masennus ja ahdistus olisi varmasti ennen pitkää koittanut. Toipuminen toki kestikin jonkun aikaa.

Tämän pitkän alustuksen jälkeen sanon, että kyllä näihin voi koittaa apua saada – mutta omankin tulkintani on, että joskus auttavien käsienkin toiminta on varsin kädetöntä eikä aina johda mihinkään.

Minä itse koitin kaikkia esim. perheneuvolaan, mutta koska kyseessä ei ollut minun oma perhe, en voinut ketään pakottaa. Siinä vaiheessa toki, jos oltaisi asuttu yhdessä, koska olisin altistanut oman lapseni sille valtaisalle pahoivoinnin vyörylle.

Mutta tempaukset olivat niin lapsiakin kuormittavia (pyysivät usein vanhempiaan lopettamaan), koska ne tarjoiltiin heille usein kaikessa komeudessaan, että lastensuojelu kyllä kiinnostui. Jälkikäteen tietysti miettien olisi pitänyt tehdä ilmoitus aikaisemmin. Kynnys moiseen on tietysti aina suuri, vaikka osa niitä huvikseenkin tekee.

Kannattaa siltu kysyä neuvoa esim. perheneuvolasta tai sieltä lastensuojelusta.”

X