Havaintoja parisuhteesta

”Minun talossani ei kieroutunutta seksiä harrasteta!”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Voit tulla juhliin, mutta vasta sitten, kun muut vieraat ovat lähteneet. Ja sinun pitää tulla ehdottomasti yksin. Muutoin et saa tulla ollenkaan. Näillä sanoilla kutsuttiin nuori nainen isänsä viisikymppisille. Kutsun esitti naisen äiti, joka soitti tyttärelleen salaa mieheltään, tyttären isältä. Oli kulunut vuosi siitä, kun nainen oli kertonut vanhemmilleen rakastuneensa naiseen ja muuttavansa hänen kanssaan yhteen. Tasan samana päivänä loppui naisen isän yhteydenpito tyttäreensä. Viimeisinä sanoina isältään nainen oli kuullut sanat, jotka kaikuvat naisen mielissä hänen loppuelämänsä ajan. Minun talossani ei kieroutunutta ja sairasta seksiä harrasteta. Tämän kaiken kertoi minulle nainen lähettämässään viestissään.

Tämä kaikki on hyvin hämmentävää. Miten aina on niin, että homoutta vastustavat tahot ajattelevat ensimmäisenä homouden seksin kautta. Heidän mielikuvissa homous yhdistyy pelkkään seksiin. Mistä tässä voi olla kyse? Onko niin, että patoutunut halu purkaantuu heidän päässään ulos fantasioina. Koska eihän homouden ja heterouden keskiössä ole seksi, vaan seksuaalisuus ja rakkaus. Kaksi aivan eri asiaa. Silti liian usein törmää homoutta vastustavien tahojen seksikeskeisyyteen. Omaa tytärtä ei päästetä lapsuudenkotiinsa, koska siellä ei sairasta seksiä harrasteta. Vuoden homotittelin saajaa kritisoidaan siksi, että hän on niin nuori ja nuorta ei pidä yhdistää vielä seksiin. Surullisinta tässä on, että ainoat, jotka yhdistävät vuoden homopalkinnon voittaneen seksiin, on hänen nimitystään vastustavat. Ja eiväthän he oikeasti nimitystä vastusta. He lähinnä vain ulkoistavat epävarmuutensa ja pelkonsa, käyttäen keppihevosena nuorta ja rohkeaa miehenalkua.

Nainen oli vasta seitsemäntoista, kun hän muutti pois kotoaan. Opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle. Kylästä kaupunkiin. Nainen kirjoittaa tienneensä jo pitkään olevansa kiinnostunut naisista. Kotona hän ei voinut sitä ääneen sanoa. Isä olisi heittänyt raamatulla ja äiti pelännyt isää niin paljon, että ei olisi uskaltanut puuttua. Niin hän jätti kertomatta. Yhdelle hän kertoi. Kirjeystävälleen, jolle kirjoitti aktiivisesti. Samalle naiselle, jonka kanssa nainen nykyään jakaa kodin. He aloittivat kirjoittamisen heidän oltuaan viisitoista. Siitä hetkestä lähtien nainen kertoo odottaneensa päivää, jolloin voi jättää perheensä ja synnyinkylänsä. Asenneilmapiiri oli hänelle aivan liian ahdas, jotta hän olisi voinut tuntea itsensä ihmiseksi.

Mikään ei ole tuhoisampaa ihmiselle kuin piilossa oleminen. Se on kohtalo, jota ei kenellekään soisi. Myönnän, että olen elänyt liberaalissa kuplassa, jossa olen pitänyt itsestäänselvyytenä, että kaikki saavat näkyvästi olla sitä, mitä ovat. Olen ollut väärässä. Liian paljon kuulee tarinoita, että asia on kaikkea muuta kuin itsestään selvää. Siksi tarvitsemme edelleenkin esikuvia ja suunnannäyttäjiä, jotka eivät pelkää ahdasmielisten armeijaa.

Miten voi olla jumala, joka vaatii rakastamaan enemmän häntä kuin omaa tytärtään? Eikö sellainen jumala ole pahuuden ilmentymä? Tätä kysymystä lapsuudenkotiin porttikiellon saanut nainen kysyy itseltään päivittäin. Hän sanoo tehneensä päätöksen. Isänsä viisikymppisiin hän ei mennyt. Armopala, joka hänelle tarjottiin, ei ollut hänen arvoisensa. Jos hän ei saa mennä vanhempiensa eteen rakastettunsa kanssa, hän on sitten menemättä ollenkaan. Koska kenenkään ei tarvitse elää kenenkään toisen elämää. Jos isä valitsee tyttären sijasta jumalan, se olkoon hänen valintansa. Naisen sanoin voi aiheellisesti kysyä, että miten voi olla olemassa niin julmia jumalia?

 

Lue myös

X