Havaintoja parisuhteesta

”Minusta tuli se kuuluisa paha äitipuoli”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Nykyään jo eksäni oletti, että otan hänen kodissaan hänen eksänsä aseman. Tämä tarkoitti kotitöitä, lasten kuskaamista, läksyissä auttamista, lasten kustannuksien jakamista. Samaan syssyyn minun olisi jokaisesta puenestäkin asiasta pitänyt käydä kysymässä lupa mieheltä.

Yhteisiä pelisääntöjä ei saatu aikaiseksi, vaan minun olisi vain pitänyt antaa ja antaa, nukkua siskonpedissä nuorimman lapsen kanssa ja kun lasta aloin omaan sänkyyn laittamaan, mies sysäsi vastuun toiminnasta ja pahiksen roolista mulle. Olin aina se pahis, kun hän olisi antanut kaiken periksi ja olisi ollut ennemmin kaveri.

Hän tahallaan löi myös kiilaa lapsien ja minun väliin väittämällä lapsiensa sanoneen asioita, joita eivät olleet sanoneet. Lasten äiti yritti määrätä, miten meillä kasvatetaan lapsia ja sitä, mikä meillä oli sallittua ja mikä ei. Mies huiteli menemään ja mä jouduin ottamaan tiukan roolin, joka opetti mikron ja lattiaharjan käytöstä lähtien lapsia.

Kännissäpäin mies oli joka vkloppu ja samalla kuuntelin joka kerta sitä, kuinka huono äitipuoli olen ja kuinka huono äiti olisin. Ei syntynyt rakkaus- suhdetta lapsiin.

Kyllä sanoisin, että äitipuoleksi joskus joutuu, vaikka rooli olisi tiedossa. Miehen valitsee, lapset tulevat mukana.”

X