Havaintoja parisuhteesta

Missä kohtaa kaikesta tulee aivan liian vakavaa?

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Katsoin teinin kanssa hienon elokuvan. Elokuvassa nuoruuden rakastavaiset kohtaavat sattumalta 20 vuoden erossaolemisen jälkeen. He päätyvät viettämään päivän yhdessä miehen lapsuudentalossa.

Nainen on tahollaan naimisissa. Mies on eronnut. He muistelevat suhdettaan ja sitä, että kuinka hauskaa heillä oli ollut. Kuinka hienoa seksiä he olivat harrastaneet. Kuinka he osasivat keskittyä oleelliseen.

Kunnes elämän vakavuus tappoi heidän ilonsa.

Toistensa seura sai heidät jälleen vapautumaan. He joivat viiniä. Pomppivat sohvalla ja sängyllä. Katsoivat pihassa maaten kirkasta tähtitaivasta. Olivat yhdessä vapaita ja hauskoja.

Illan aikana nainen sanoi, että ei ole nauranut moneen vuoteen yhtä paljon kuin sinä iltana. Tunnusti miehelle syövänsä masennuslääkkeitä. Elävänsä pystyynkuollutta elämää.

Noin puoli miljoona suomalaista syö masennuslääkkeitä. Yksi heistä on nainen, joka kirjoitti minulle. Kertoo elävänsä turvattua elämää. Hänellä on hyvä työpaikka, hyvä puoliso, hyvä koti ja hyvä elämä. Hänen pitäisi olla onnellinen, mutta hän ei ole. Mikään ei tunnu oikein miltään. Kaikki on tasaista. Keskiluokkaisen harmaata.

Aivan kuin elokuvan nainen.

Elokuvaa katsellessa tuli mieleeni monia kysymyksiä. Päällimmäisenä se, että missä vaiheessa hävitämme ilon parisuhteesta? Missä kohtaa kaikesta tulee aivan liian vakavaa? Emme enää pompi sohvalla. Emme edes istu siinä vierekkäin. Puhumattakaan, että sohvalla voisi harrastaa seksiä, koska sohvaan tulee jälki. Pelkäämme elämän jättämiä jälkiä niin paljon, että jätämme sen vuoksi elämättä.

Emme mene pihaan vierekkäin makaamaan ja katsomaan tähtitaivasta. Emme ehdi, koska meidän pitää olla ainaisessa liikkeessä, jotta saamme ostettua kalliimman sohvan, jolla istua sohvan eri kulmissa ja jonka päällä olla harrastamatta spontaania seksiä. Lapsellista edes ajatella tähtitaivaita ja seksiä sohvalla.

Pysymme ainaisessa liikkeessä. Kuvittelemme, että kerran vuodessa tapahtuva yhteinen kaukomatka liimaa meidät yhteen ja pitää parisuhteen kasassa. Sen loman ja uuden hienon tahrattoman sohvan vuoksi olemme jatkuvassa liikkeessä ja ihmettelemme, että mikä helvetti siinä on, että ei tunnu onnelliselta ja suhteet päättyvät eroon.

500 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä. Yksi heistä, minulle kirjoittanut, herää huomenna töihin. Tulee iltapäivällä kotiin. Istuu illalla sohvalle, joka on tahraton ja tyhjä. Ottaa unilääkkeen ja nukahtaa sänkyyn.

Katsomamme elokuvan loppupuolella nainen ja mies makaavat nurmikolla. Katsovat tähtitaivasta. Nainen kääntyy miestä kohti ja sanoo hänelle, että suutele minua, suutele minua niin kuin silloin ennen.

Mies kääntyy naista kohti ja suutelee.

X