Havaintoja parisuhteesta

Mitä jos pitäisitte huolen ihan vain omasta tavastanne olla vanhempi

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kirjoitin eilen kivan kesäpostauksen Instagram-tililleni. Otin kuvan leikkipuistosta, jossa olin lapseni kanssa. Kuvassa näkyi jalkani. Tekstissä luki, että lapsi leikkii puistossa ja iskä leikkii puhelimella.

Kuusi minuuttia ja kommentti, jossa oli viitattu tutkimukseen, että minun olisi syytä laittaa puhelin pois ja mennä leikkimään lapseni kanssa. Vastasin kommenttiin närkästyneenä, sillä kyseessä oli ihan vain hyvän mielen postaus eikä kutsu arvostelemaan tapaa olla vanhempi.

Kauniimmin sanottuna, minua vitutti suunnattomasti kyseinen kommentti.

No kommentoija tietenkin pahastui, koska ei saanutkaan rauhassa tulla pätemään. Ilmoitti olevansa seitsemän lapsen äiti ja tutkintoakin aiheeseen löytyy. Yhden postauksen perusteella hän arveli, että istuskelen joka kerta koko ajan puhelin kädessäni samaan aikaan kuin lapsi leikkii puistossa yksin. Kysyähän ei kannata, koska sittenhän ei välttämättä pääsisi jumaloimaan.

Istun tai en istu puhelimen kanssa puistossa, niin asiahan ei toisille vanhemmille kuulu. Itsellänihän ei tulisi mieleenkään lähteä neuvomaan itselleni tuntemattoman vanhemman tapaa olla lastensa kanssa yhden eikä kymmenenkään somepostauksen perustella.

Ei, vaikka vanhempi laittaisi kuvan, jossa hän roikkuu pää alaspäin puusta ja tekstissä lukisi, että samaan aikaan kun lapsi leikkii hiekkalaatikolla, niin isä leikkii lepakkoa. Mistä tämä tuli mieleeni on siksi, että seuraavan kerran aion itse kokeilla sellaista, nimittäin varsinkin hiekkalaatikkoleikit ovat aivan helvetin tylsiä.

Onhan se hienoa, että jos on asiakseen ottanut supervanhemmuuden, jossa koskaan ei tule edes vilkaiseeksi puhelimeen silloin, kun on lapsensa seurassa, mutta antakaa nyt hyvänen aika meidän muiden olla supervanhemman sijaan ihan vain vanhempi.

Itselläni siihen kuuluu muun muassa se, että toisinaan näprään puhelintani ihan huolella samaan aikaan kun lapseni täyttelee ämpäriään hiekalla leipoakseen hyviä kakkujaan.

Eilen hän tuli leikkineeksi puistossa jonkun ikäisensä kanssa ja minä olisin ollut niihin leikkeihin aivan liian vanha ja kankea. Leikkipuistojen Danny.

Siitä tilanteesta otin sitten kuvan ja saman tien minua heitetään tutkimuksella, joka kertoo, että kohta on lapseni terapiajonossa, kun isä on ottanut kesken puistoleikkien kuvan puhelimella ja tuupannut sen someen.

Sitä minä hieman ihmettelen, että jos itsellä on seitsemän lasta, niin miten ihmeessä sen lisäksi ehtii puuttua toistenkin vanhempien ja lasten elämään. Itselläni on tekemistä välillä yhdenkin lapsen kanssa, mutta ehkä se johtuu siitä, että roikun leikkipuiston puussa leikkien lepakkoa samaan aikaan kun pitäisi olla hakkaamassa lapiolla ämpärin pohjaa ja ilahtua siitä, että taas tulee hyvä kakku.

Älkää huoliko, kyllä me kännykänräplääjäisätkin tämän vanhemmuutemme ihan ookoo tavalla hoidamme ilman, että tarvitsee siinä vierellä kyttäillä. Välillä saatamme ottaa leikkipuiston reunalla kuvia omista jaloistamme, mutta toisena hetkenä annamme lapsillemme mitä kauneinta rakkautta ja jakamatonta huomiota.

Sitä omat lapsenikin saavat, vaikka superfaijan sijaan olenkin ihan vain tällainen faija.

Joten älkää viitsikö päteä, se on vähän huonoa käyttäytymistä tai oikeastaan se on vähän junttia toimintaa.

X