Mitä jos vähempi olisikin tarpeeksi?

Kuten monissa tutkimuksissa on todettu, nainen tekee huomattavasti enemmän kotitöitä kuin mies puhuttaessa heteronormatiivisista parisuhteista. Vaikka en pidäkään sukupuolisesti rajoitetuista tavoista määritellä parisuhteita tai ylipäätään maailmaa, niin tässä tekstissä se määriteltäköön, vaikka samalla muistutan, että tämäkään asia ei ole sukupuolisesti yleistettävissä.

Kirjoitettuani nyt kuuden vuoden ajan parisuhdeblogia olen tehnyt havainnon, että on yhä olemassa parisuhteita, joissa toinen osapuoli ei tunnu tekevän kotona yhtään mitään. Lähes aina tämä menee niin päin, että kommentin kirjoittanut on nainen, joka tekee kotona kaiken ja kommentin kohteena on mies, joka ei osallistu yhtään mihinkään.

Olen saanut viime aikoina muutamankin kriittisen palautteen, jossa minulta on aiheellisesti kysytty, että miksi tekstieni sävy on lähes aina naisia ylentävä ja miehiä kritisoiva? Kun luen kirjoittamiani tekstejä, niin en voi olla heidän kanssaan eri mieltä. Olen miettinyt, että mistä tämä johtuu? Olen tullut lopputulemaan, että osittain se johtuu siitä, että saan huomattavasti enemmän naisten kirjoittamia viestejä ja kommentteja ja tämän vuoksi toisen osapuolen (tässä tapauksessa miehen, jos puhutaan heteronormatiivisista parisuhteista) ääni jää usein kuulematta.

Vaikka olenkin vahvasti sitä mieltä, että naisen asemassa on vielä monessa yhteiskunnallisessa asiassa paljon parantamisen varaa, puhumattakaan globaalilla tasolla naisten ja tyttöjen asemasta, jonka vuoksi tarvitsemme vahvaa feminististä voimaa ja liikettä, niin perhe- ja parisuhteellisissa asioissa miehen ääni on jäänyt blogissani lähes olemattomiin, mukaan lukematta omaa ääntäni, joka miehen vartaloon pukeutuneena blogiani kirjoittaa.

Siksi tämän vuoden blogitekstit onkin hyvä aloittaa miehen äänellä ja mielipiteellä, jonka loppuvuodesta sain kirjoitettuani yleistävän tekstin miehen hitaasta tavasta tarttua asioihin. Tämä mielipide on yhden miehen näkemys naisen ja miehen erilaisesta tavasta tehdä parisuhteessa asioita ja poikkeava yleensä saamistani mielipiteistä, koska mielipiteen antaja on miespuolinen henkilö.

”Koska tässä yleistetään, niin yleistänpä itsekin, ilman viittausta kehenkään. Nainen kerää lasten leluja 10 kertaa päivässä, joka kerta kun lasten leikki loppuu. Mies kerää kerran, jos silloinkaan, koska leikit jatkuvat. Nainen siivoaa, koska pitää siivota, koska kahteen päivään ei ole siivottu, vieraita on tulossa ja sitä rataa. Mies siivoaa silloin kun on likaista. Ja usein vaikuttaa siltä, että kun siivoaa, on se tehtävä naisen tavalla tai on väärin siivottu. Voiko edes siivota väärin, joku kysyisi. Voi kyllä, jos on avioliitossa. Tämä on yksi syy, miksi miehellä on aikaa olla sohvalla, kun elämässä on ihan järkevää ottaa vähän rennommin eikä kimpoilla koko ajan joka asian perässä. Ja mieskö ei tee tai osallistu? Osallistuu, mutta kaikki miehet eivät suostu kotonaan elämään kenenkään käskynalaisuudessa, vaan edellyttävät sitä, että kotona on kaikilla hyvä olla ja aikaa jää muuhunkin kuin suorittamiseen. Siitä mies saa tarpeekseen jo työelämässä. Nainenkin voisi joskus olla miehen vieressä sohvalla ihan hyvällä omallatunnolla ja tehtäisiin joskus asioita yhteisellä tavalla. Saattaisi avioerotilastotkin kaunistua.

Toki on varmasti niinkin että keskimäärin naiset tekevät ja huolehtivat enemmän. Peukku siitä. Moni mieskin tekee ja huolehtii, jos siihen saa tilaa. Paradoksi kun on että naisen omat odotukset ja käytös eivät välttämättä tue miehen osallistumista vaan enemmänkin päinvastoin, jos ainoa oikea aika ja tapa tehdä mitään on naisen tapa. Silloinkin jos se on monin verroin tehottomampi tapa tehdä asioita, asenteen siivittämänä että minä teen kun et saa aikaiseksi kuitenkaan tai osaa niin hyvin kuin minä.

Kaikkein tärkeintä on puolin ja toisin arvostaa toisen panosta kokonaisuudessa, eikä kytätä onko joku sohvalla omassa kodissaan, ehkä ajoin ihan ansaitustikin. Joskus kannattaa käydä peilin kautta ennen kuin lähtee kovasti toista kritisoimaan. Ja jos oikeasti on ongelmaa, niin puhua toki niistä pitää, eikä mökottää itsekseen ja olettaa että se toinen osaa aina povata mistä nyt tuulee. Eikä aina kaikki mene oman mielen mukaan, kun sillä toisella tai muilla perheenjäsenillä voi olla oma näkemyksensä asioista. Siitäkään on turha pillastua, siihenkin pitää vaan tottua tai on syytä elää yksin. Sitäkin voi pohtia, jos toinen huomioi tai palautteesta parantaa toimintaansa, keksitäänkö aina lisää, vai voiko johonkin vaan tyytyä ja olla tyytyväinen?”

En enää harmikseni löydä uutista, joka kertoi tutkimuksesta, jossa mitattiin naisen ja miehen yhteisessä parisuhteessa tekemiä kotitöiden tuntimääriä. Suhdeluku esimerkiksi siivoamisen suhteen meni niin, että siinä missä nainen siivosi kymmenessä vuodessa 11 000 tuntia, niin mies siivosi samassa ajassa 4000 tuntia. Asiaa oli tulkitsemassa pariterapeutti, jonka ohje ei ollutkaan se, että miehen pitää siivota huomattavasti enemmän, jotta siivoaminen menisi tasan, vaan ohje oli se, että naisen pitäisi alkaa siivoamaan huomattavasti vähemmän, jotta suhdeluku olisi tasaisempi.

Tästä tullaankin yhteen parisuhteen suurimmista kysymyksistä. Jos parisuhteen toisella osapuolella on selvästi erilainen käsitys siisteydestä ja siivoamisesta, niin pitääkö suhteen toisen osapuolen alistua siihen? Vai voisiko se olla niin, että jos kokee tärkeäksi esimerkiksi siivota kaksi päivää vieraita varten, niin tekee sitten vain enemmän kuin toinen? Mitä luultavimmin asia tasaantuu jonkin toisen askareen osalta, jonka sitten taas toinen kokee itselle tärkeämmäksi. Toisin sanoen, jos haluaa tiskipöydän kiiltävän koko ajan kuin kristalli, niin kiillottaa sitten sitä tiskipöytäänsä syyllistämättä sitä toista, jonka mielestä tiskipöydän ei tarvitse kiiltää ja käyttää kiillottamiseen menevän ajan vaikka sohvalla istumiseen.

Ja jos oikeasti on olemassa sellaisia parisuhteita, joita minulle joissakin saamissani viesteissä kuvaillaan, että suhteen toinen osapuoli on niin mulkku, että ei osallistu yhtään mihinkään ja on lähinnä yksi palveltavista, niin ihan voi mennä peilin eteen kysymään itseltään kysymyksen, että miksi sellaisen ihmisen kanssa on parisuhteessa? Eihän kukaan saavutetuista eduista vapaaehtoisesti luovu.

Loppuun haluan vielä uudestaan toistaa, että nämä asiat eivät koskaan ole yleistettävissä sukupuolen mukaan. Sekin pitää sanoa, että on aivan ymmärrettävää, että jos huomaa tekevänsä arjessa huomattavasti enemmän kotitöitä ja muita velvoitteita kuin toinen, niin se väkisin aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, vihaa ja katkeruutta. Syyllistäminen on kuitenkin se huonoin tapa kertoa asia sille toiselle. Mitä kotitöihin tulee, niin toisinaan on hyvä kysyä sen kysymyksen lisäksi, että tuleeko tehtyä terpeeksi, että tuleeko tehneeksi itse vähän liikaa ja tuleekohan sitä oltua itselle liian ehdoton ja armoton.

Koska usein vähempikin riittää siihen, että kaikki tulee tehdyksi.