Havaintoja parisuhteesta

Mitä mies haluaa?

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Ennen oli metsä. Metsässä juoksi vapaana päivällinen. Päivällisen perässä juoksi mies. Mies yritti metsästää päivällisen. Saatuaan päivällisen kiinni, mies toi saaliin taloon. Talossa odotti nainen ja lapsia. Nainen laittoi miehen metsästämän saaliin uuniin. Hoiti toisella kädellään kodin ja lapset.

Myöhemmin kaadettiin metsä. Tilalle rakennettiin Prisma. Prisma täytettiin pakkauksilla, joiden sisällä oli päivällinen. Sitä ei tarvinnut metsästää. Riitti kun nosti ostoskärryyn, kuljetti kärryn kassalle ja maksoi ostokset. Kotona odotti mikroaaltouuni ja mikron likainen kupu.

Miehen tehtävä ei ole enää olla metsässä. Mies on saanut luvan tulla sisälle. Vaikka onkin niin, että jos mies kaipaa omaa tilaansa, mies laitetaan hakemaan sitä ulkoa. Autotallista, varastosta, jostain sisätilojen ulkopuolelta. Miesluolasta. Mies on melkein saanut luvan tulla sisälle. Astioiden järjestys astiakaapissa ei ole vielä miehen valitsema.

Miehestä on tullut sisäeläin. Mies haluaa olla sisällä. Miehen ei tarvitse enää metsästää, rakentaa tai sotia. Miehellä on lupa jäädä paikoilleen. Maailman ei tarvitse olla enempää valmis. Miehen mallia ei tarvitse hakea enää menneisyydestä. Uusi miesmalli rakennetaan nyt ja se malli on paljon parempi kuin koskaan ennen.

Studio 55.fi:n sivustolla on artikkeli oppaasta hyvään parisuhteeseen. Heti ensimmäiseksi, tiedosta vanhempasi antama malli. Tiedostamisen jälkeen unohda se. Artikkelissa jatketaan: ” Meidän sukupolvemme on se, jonka on nyt kärsittävä ja keksittävä uudet keinot toimia. Emme voi ottaa mallia vanhemmistamme.”

Sain kommentteja tekstiini, jossa kirjoitin miehen luvasta näyttää heikkoutensa. Useampi nainen myönsi, että miehen patoamat tunteet ovat osittain myös naisten vika. Naiset eivät anna lupaa miehille olla heikkoja. Malli tulee edelliseltä sukupolvelta. Miehen ei kuulunut itkeä tai näyttää tunteitaan. Miehen kuului toimia. Olla se rakentaja ja metsästäjä, joka turvaa perheen elannon. Studio 55.fi:n artikkelin sääntö numero yksi. Unohda vanhempiensi antama malli. Se ei sovellu enää tähän päivään.

Mitä mies haluaa?

En tiedä muista miehistä, joten puhun yhdestä. Mies haluaa metsästämisen sijaan käydä Prismassa. Tehdä päivällisen. Jäädä sisälle. Käyttää se aika, mikä miehelle on jäänyt käytettäväksi metsien kaaduttua, läheistensä kanssa. Käyttää kymmentä sormea rakentamisen sijaan rakastamiseen. Siihen, että kutittelee niillä rakastettunsa paljasta ihoa. Mies haluaa riisua paitansa, että miestäkin kutitettaisiin.

Mitä mies haluaa?

Mies haluaa kävellä lapsensa kanssa kaupungin katuja niin, että jalat eivät osu katulaattojen viivoille. Tai avata lapsensa kanssa suu liikkuvassa bussissa niin, että ääni alkaa väristä. Studio 55.fi:n sivuston artikkelin sääntö numero kaksi hyvään elämään. Iloitse ja leiki. Artikkelissa jatketaan: ”Usein suomalaisilla on vähän kyyninen asenne, kuinka monta sananlaskua meillä onkaan tyhjännauramisesta?” Mies haluaa leikitellä. Käyttää mielikuvitusta kuin lapsi leikeissään.

Mitä mies haluaa?

Mies haluaa tulla lähelle. Mies ei halua olla metsässä eikä mieshuoneessa. Tärkein huone kodissa on yhteinen huone. Mies haluaa olla samassa huoneessa kuin kaikki muutkin ovat. Mies haluaa tulla suoraan kohti niin, että hänet otetaan vastaan. Mies haluaa tulla syliin tai kaatua taaksepäin, että mies otetaan vastaan ja mies ottaa itse vastaan taaksepäin kaatuvan.

Mitä mies haluaa?

Mies haluaa saada luvan olla heikko. Mies haluaa uskaltaa sanoa, että en osaa, enkä edes halua. Mies haluaa valuttaa tunteita ulospäin, eikä sisäänpäin. Kiertää sen harmaan kiven, eikä mennä läpi. Haluaa pitää sisua enemmän pastillina kuin pakkona. Haluaa välttyä stressistä, sisukkuudesta ja tunteiden patoutumisesta johtuvasta keski-iässä puhkeavasta sydäntaudista tai alkoholismista

Mitä mies haluaa?

Mies haluaa olla sellainen mies, kuin mies oikeasti on.

Vapaa vanhoista malleista, oletuksista ja kahleista.

Ihminen.

X