Havaintoja parisuhteesta

Mitä perhe-elämässä tekee ihmisellä, joka ei perhe-elämään millään tavalla osallistu?

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Liitetään kirjoituksen maisemaksi perhe. Perheessä elää esimerkiksi kaksi aikuista ja muutama lapsi. Perheen kaksi aikuista käyvät molemmat töissä. Toinen lapsista on päiväkodissa ja toinen koulussa. Perhe asuu kaupungin laidalla olevassa asunnossa.

Työpäivän jälkeen toinen aikuinen hakee lapsensa päiväkodista. Kotona hän aloittaa tekemään ruokaa. Opastaa toista lastaan koulutehtävissä ja huolehtii pienemmän tarpeista. Samalla hän pyöräyttää pesukoneen päälle. Ilta menee niin kuin ilta usein menee. Kotona on asioita, jotka on vain tehtävä. Lapsilla pitää olla puhtaat vaatteet kouluun ja päiväkotiin ja kurnimaton vatsa. Eikä kotikaan voi kaatopaikalta näyttää.

Lopulta tulee ilta, jolloin lapset ovat menneet nukkumaan. Kello on yhdeksän. Aikuinen huomaa, että on äärimmäisen väsynyt. Voisi jopa sanoa, että kuolemanväsynyt. Aikuinen keittää itselleen teetä ja menee sohvalle istumaan. Ottaa puhelimen käteen ja selaa sosiaalisen median. Televisiosta kuuluva ääni kertoo, että maailma on paikoillaan. Aikuinen ei tahdo pysyä hereillä. Hän käy vielä ripustamassa pyykit kuivumaan ja menee nukkumaan. Hänen oma aikansa kesti noin tunnin. Aamulla hän herää, ruokkii lapset, vie toisen päiväkotiin ja menee itse töihin. Kaikki alkaa alusta.

Missä tarinan toinen aikuinen, voisi joku tässä kohtaa kysyä?

Palataan edelliseen päivään. Toinen aikuinen on töissä. Hän on siellä pitkään. Työpäivän jälkeen toinen aikuinen käy kotona. Syö puolionsa tekemää ruokaa ja vaihtaa puolisonsa pesemät vaatteet päällensä. Lähtee harrastuksiinsa. Illalla hän palaa kotiin. Syö iltapalaa ja katsoo televisiosta ottelua. Huomaa puolisonsa tulevan sohvalle selaamaan sosiaalista mediaa. Kysyy, että jäikö hänellekin kuumaa vettä teehen. Huomaa puolisonsa menevän ripustamaan pyykkejä. Huomaa puolisonsa menevän nukkumaan. Aamulla lähtee töihin samaan aikaan kun hänen puoliosonsa lähtee viemään lasta päiväkotiin. Kaikki alkaa alusta.

Tarina perustuu satoihin tositapahtumiin.

Mitä perhe-elämässä tekee ihmisellä, joka ei perhe-elämään millään tavalla osallistu? Tai puolisolla, joka ei koskaan näytä arvostusta tai rakkautta sinua kohtaan?

Ei kun ihan oikeasti, kysy tuo kysymys ensin itseltäsi ja sitten puolisoltasi. Vaadi molemmilta vastaus.

Lue myös

X