Mitä perhe-elämässä tekee ihmisellä, joka ei perhe-elämään millään tavalla osallistu?
Liitetään kirjoituksen maisemaksi perhe. Perheessä elää esimerkiksi kaksi aikuista ja muutama lapsi. Perheen kaksi aikuista käyvät molemmat töissä. Toinen lapsista on päiväkodissa ja toinen koulussa. Perhe asuu kaupungin laidalla olevassa asunnossa.
Työpäivän jälkeen toinen aikuinen hakee lapsensa päiväkodista. Kotona hän aloittaa tekemään ruokaa. Opastaa toista lastaan koulutehtävissä ja huolehtii pienemmän tarpeista. Samalla hän pyöräyttää pesukoneen päälle. Ilta menee niin kuin ilta usein menee. Kotona on asioita, jotka on vain tehtävä. Lapsilla pitää olla puhtaat vaatteet kouluun ja päiväkotiin ja kurnimaton vatsa. Eikä kotikaan voi kaatopaikalta näyttää.
Lopulta tulee ilta, jolloin lapset ovat menneet nukkumaan. Kello on yhdeksän. Aikuinen huomaa, että on äärimmäisen väsynyt. Voisi jopa sanoa, että kuolemanväsynyt. Aikuinen keittää itselleen teetä ja menee sohvalle istumaan. Ottaa puhelimen käteen ja selaa sosiaalisen median. Televisiosta kuuluva ääni kertoo, että maailma on paikoillaan. Aikuinen ei tahdo pysyä hereillä. Hän käy vielä ripustamassa pyykit kuivumaan ja menee nukkumaan. Hänen oma aikansa kesti noin tunnin. Aamulla hän herää, ruokkii lapset, vie toisen päiväkotiin ja menee itse töihin. Kaikki alkaa alusta.
Missä tarinan toinen aikuinen, voisi joku tässä kohtaa kysyä?
Palataan edelliseen päivään. Toinen aikuinen on töissä. Hän on siellä pitkään. Työpäivän jälkeen toinen aikuinen käy kotona. Syö puolionsa tekemää ruokaa ja vaihtaa puolisonsa pesemät vaatteet päällensä. Lähtee harrastuksiinsa. Illalla hän palaa kotiin. Syö iltapalaa ja katsoo televisiosta ottelua. Huomaa puolisonsa tulevan sohvalle selaamaan sosiaalista mediaa. Kysyy, että jäikö hänellekin kuumaa vettä teehen. Huomaa puolisonsa menevän ripustamaan pyykkejä. Huomaa puolisonsa menevän nukkumaan. Aamulla lähtee töihin samaan aikaan kun hänen puoliosonsa lähtee viemään lasta päiväkotiin. Kaikki alkaa alusta.
Tarina perustuu satoihin tositapahtumiin.
Mitä perhe-elämässä tekee ihmisellä, joka ei perhe-elämään millään tavalla osallistu? Tai puolisolla, joka ei koskaan näytä arvostusta tai rakkautta sinua kohtaan?
Ei kun ihan oikeasti, kysy tuo kysymys ensin itseltäsi ja sitten puolisoltasi. Vaadi molemmilta vastaus.
Kommentit
Niin tuttutakin tutumpaa kertomaa
Ja sitten illalla, kaiken sinä toisena aikuisena tehneenä itsensä uuvuksin, eikä koskaan tullut kysymystä mitä voisin tehdä tai voisinko auttaa…
ja niinä harvoina kertoina kun lapsi pyysi apua tältä toiselta ainuiselta, lapsi sai vastauksen, -mene äiti auttaa ..
Iltaisin kaatuessani sänkyyn, monesti en edes muistanut peittoa päälleni laittaneeni, kun jo nukahdin. Paljon on matkalta pätkiä vuosiakin ettei sieltä ole muistikuvaa… Sittenhän pitäisi vielä jaksaa niitä toisen tarpeita tyydyttää, ja jos vastasin en jaksa anna minä nukun, tuli vastaus, minä teen vain sen äkkiä niin saat sitten nukkua…. vastaan ei auttanut sanoa… niin vain hänen tahtonsa tapahtui vasten jaksamistani ja tahtoani …..
Sitten kun tein viimeisen ratkaisuni, hän kysyi minun lähtiessäni, -mistä paremmman miehen luulet löytäväsi….
Ne ainoat perhe-elämän aikaiset kiitokset ja hyvältä tuntuvan huomion jonka sain, oli muilta ihmisiltä, kuinka lapseni ovat aina siistejä ja kauniisti puettuja …
Kommentit
Minun elämääni vuosia, omaa aikaa oli vain vessassa käydessä. Kun lapset oli pieniä, olin myös nukuttua. Kun lapset nukahti, kävin itse nukkumaan. Eli ei ollut omaa aikaa edes tuntia.
Jos minä olin kotona, kaikki oli minun vastuulla. Hoiti Kyllä, jos olin jossain. Mutta olin niin väsynyt ja kotihoidon tuella eli lähes rahaton, että ei siinä paljon menoja ollut. Olin ihmisraunio, joka hoiti kodin ja lapset parin tunnin unilla kuukaudesta toiseen. Olin liian väsynyt edes lähtemään. Yksi vuosi on ihan pimennossa, en muista edes lapseni ensi askeleita. Oltiin ulkona 3-4 tuntia, siellä pysyin hereillä ja toimintakunnossa. Meni vuosia palautua tästä. Kävin 8 illalla nukkumaan vielä pitkään sen jälkeenkin, kun lapset nukahti itsekseen. Elin unessa vuosia, suoritin äitiyttä ja kaikkea muutakin. Tuli se aika jolloin havahduin horroksesta ja repäisin itseni irti. Silmät aukeni missä minä elän. Toivon, että joku olisi sanonut joskus, että elämäni ei ole normaalia, koska olin liian väsynyt huomaamaan sitä. Ei edes neuvolassa havahduttu, vaikka sielläkin väsymyksestä puhuttiin.
Hyvä kirjoitus. Rehellinen.
Niin tuttutakin tutumpaa kertomaa
Ja sitten illalla, kaiken sinä toisena aikuisena tehneenä itsensä uuvuksin, eikä koskaan tullut kysymystä mitä voisin tehdä tai voisinko auttaa…
ja niinä harvoina kertoina kun lapsi pyysi apua tältä toiselta ainuiselta, lapsi sai vastauksen, -mene äiti auttaa ..
Iltaisin kaatuessani sänkyyn, monesti en edes muistanut peittoa päälleni laittaneeni, kun jo nukahdin. Paljon on matkalta pätkiä vuosiakin ettei sieltä ole muistikuvaa… Sittenhän pitäisi vielä jaksaa niitä toisen tarpeita tyydyttää, ja jos vastasin en jaksa anna minä nukun, tuli vastaus, minä teen vain sen äkkiä niin saat sitten nukkua…. vastaan ei auttanut sanoa… niin vain hänen tahtonsa tapahtui vasten jaksamistani ja tahtoani …..
Sitten kun tein viimeisen ratkaisuni, hän kysyi minun lähtiessäni, -mistä paremmman miehen luulet löytäväsi….
Ne ainoat perhe-elämän aikaiset kiitokset ja hyvältä tuntuvan huomion jonka sain, oli muilta ihmisiltä, kuinka lapseni ovat aina siistejä ja kauniisti puettuja …