Mitä perhe-elämässä tekee ihmisellä, joka ei perhe-elämään millään tavalla osallistu?
Liitetään kirjoituksen maisemaksi perhe. Perheessä elää esimerkiksi kaksi aikuista ja muutama lapsi. Perheen kaksi aikuista käyvät molemmat töissä. Toinen lapsista on päiväkodissa ja toinen koulussa. Perhe asuu kaupungin laidalla olevassa asunnossa.
Työpäivän jälkeen toinen aikuinen hakee lapsensa päiväkodista. Kotona hän aloittaa tekemään ruokaa. Opastaa toista lastaan koulutehtävissä ja huolehtii pienemmän tarpeista. Samalla hän pyöräyttää pesukoneen päälle. Ilta menee niin kuin ilta usein menee. Kotona on asioita, jotka on vain tehtävä. Lapsilla pitää olla puhtaat vaatteet kouluun ja päiväkotiin ja kurnimaton vatsa. Eikä kotikaan voi kaatopaikalta näyttää.
Lopulta tulee ilta, jolloin lapset ovat menneet nukkumaan. Kello on yhdeksän. Aikuinen huomaa, että on äärimmäisen väsynyt. Voisi jopa sanoa, että kuolemanväsynyt. Aikuinen keittää itselleen teetä ja menee sohvalle istumaan. Ottaa puhelimen käteen ja selaa sosiaalisen median. Televisiosta kuuluva ääni kertoo, että maailma on paikoillaan. Aikuinen ei tahdo pysyä hereillä. Hän käy vielä ripustamassa pyykit kuivumaan ja menee nukkumaan. Hänen oma aikansa kesti noin tunnin. Aamulla hän herää, ruokkii lapset, vie toisen päiväkotiin ja menee itse töihin. Kaikki alkaa alusta.
Missä tarinan toinen aikuinen, voisi joku tässä kohtaa kysyä?
Palataan edelliseen päivään. Toinen aikuinen on töissä. Hän on siellä pitkään. Työpäivän jälkeen toinen aikuinen käy kotona. Syö puolionsa tekemää ruokaa ja vaihtaa puolisonsa pesemät vaatteet päällensä. Lähtee harrastuksiinsa. Illalla hän palaa kotiin. Syö iltapalaa ja katsoo televisiosta ottelua. Huomaa puolisonsa tulevan sohvalle selaamaan sosiaalista mediaa. Kysyy, että jäikö hänellekin kuumaa vettä teehen. Huomaa puolisonsa menevän ripustamaan pyykkejä. Huomaa puolisonsa menevän nukkumaan. Aamulla lähtee töihin samaan aikaan kun hänen puoliosonsa lähtee viemään lasta päiväkotiin. Kaikki alkaa alusta.
Tarina perustuu satoihin tositapahtumiin.
Mitä perhe-elämässä tekee ihmisellä, joka ei perhe-elämään millään tavalla osallistu? Tai puolisolla, joka ei koskaan näytä arvostusta tai rakkautta sinua kohtaan?
Ei kun ihan oikeasti, kysy tuo kysymys ensin itseltäsi ja sitten puolisoltasi. Vaadi molemmilta vastaus.
Kommentit
Tuttu juttu… Tuohon vielä lisäksi, että pari kertaa viikossa piti ennen nukahtamista hoitaa ”aviolliset velvollisuudet”… lähinnä riitojen välttämiseksi.
Lähdin…, luojan kiitos ymmärsin lähteä.
Kommentit
Minun elämääni vuosia, omaa aikaa oli vain vessassa käydessä. Kun lapset oli pieniä, olin myös nukuttua. Kun lapset nukahti, kävin itse nukkumaan. Eli ei ollut omaa aikaa edes tuntia.
Jos minä olin kotona, kaikki oli minun vastuulla. Hoiti Kyllä, jos olin jossain. Mutta olin niin väsynyt ja kotihoidon tuella eli lähes rahaton, että ei siinä paljon menoja ollut. Olin ihmisraunio, joka hoiti kodin ja lapset parin tunnin unilla kuukaudesta toiseen. Olin liian väsynyt edes lähtemään. Yksi vuosi on ihan pimennossa, en muista edes lapseni ensi askeleita. Oltiin ulkona 3-4 tuntia, siellä pysyin hereillä ja toimintakunnossa. Meni vuosia palautua tästä. Kävin 8 illalla nukkumaan vielä pitkään sen jälkeenkin, kun lapset nukahti itsekseen. Elin unessa vuosia, suoritin äitiyttä ja kaikkea muutakin. Tuli se aika jolloin havahduin horroksesta ja repäisin itseni irti. Silmät aukeni missä minä elän. Toivon, että joku olisi sanonut joskus, että elämäni ei ole normaalia, koska olin liian väsynyt huomaamaan sitä. Ei edes neuvolassa havahduttu, vaikka sielläkin väsymyksestä puhuttiin.
Hyvä kirjoitus. Rehellinen.
Niin tuttutakin tutumpaa kertomaa
Ja sitten illalla, kaiken sinä toisena aikuisena tehneenä itsensä uuvuksin, eikä koskaan tullut kysymystä mitä voisin tehdä tai voisinko auttaa…
ja niinä harvoina kertoina kun lapsi pyysi apua tältä toiselta ainuiselta, lapsi sai vastauksen, -mene äiti auttaa ..
Iltaisin kaatuessani sänkyyn, monesti en edes muistanut peittoa päälleni laittaneeni, kun jo nukahdin. Paljon on matkalta pätkiä vuosiakin ettei sieltä ole muistikuvaa… Sittenhän pitäisi vielä jaksaa niitä toisen tarpeita tyydyttää, ja jos vastasin en jaksa anna minä nukun, tuli vastaus, minä teen vain sen äkkiä niin saat sitten nukkua…. vastaan ei auttanut sanoa… niin vain hänen tahtonsa tapahtui vasten jaksamistani ja tahtoani …..
Sitten kun tein viimeisen ratkaisuni, hän kysyi minun lähtiessäni, -mistä paremmman miehen luulet löytäväsi….
Ne ainoat perhe-elämän aikaiset kiitokset ja hyvältä tuntuvan huomion jonka sain, oli muilta ihmisiltä, kuinka lapseni ovat aina siistejä ja kauniisti puettuja …
En tiedä mikä on minun motiivi nyt kirjoittaa, mutta olin/olen isä joka hoiti myös kaiken tuon+”miesten työt” siihen päälle. En myöskään muista lasten 4stä ensimmäisestä vuodesta mitään, kun nukuin vaan. Joo puolisoni teki myös vastaavasti hommansa ei siinä mitään, mutta oltiin vaan niin väsyneitä, että haettiin lopulta illalla vain sitä omaa aikaa sohvan nurkista ja toisen tarpeet jätettiin huomioimatta ja etäännyttiin siten liikaa. Erohan siitä tuli, mutta kuvioon liittyi myös paljon muutakin mm. exän puhumattomuutta, kun itse olisin ollut halukas elvyttää suhde. Se on sitten toinen tarina se.
Ei mitään, elin tuota elämää vuosia. Ei minulla ollut mitään omaa aikaa, jos olin kotona sain hoitaa kaiken, koska minähän olin vaan lasten kanssa kotona. Valvoin lähes vuoden kaikki yöt, koska kuopus ei nukkunut. Menin 2- 3 tunnin yöunilla. Ulkoiltiin 3-4 tuntia päivässä, jotta pysyin hereillä. En saanut armoa edes viikonloppuna. Mikään ei muuttunut, kun lähdin töihin. Päälle tuli lasten kuskaamiset päiväkotiin, lasten harrastukset ja muut mm neuvolat. Minä järkkäsin , järjestin, venyin ja paukuin. Mitä tekee isä? Viettää kaikki illat omaa aikaa telkan tai tietokoneen ääressä. Mitään niin tärkeää asiaa ei ollut, että hänet olisi saanut keskeyttää. Peliä ei keskeytetty minkään syyn takia. Olin lähes loppuun ajettu. Mutta ei hän sitä huomannut. Silti hänen mielestään en tehnyt riittävästi, vaikka koko talon siivouksen hoidin yksin. Ehkä kerran 2 kuukaudessa tarttui imuriin. Omasta mielestään hän teki meillä kaiken. Näin julisti ystävilleen, minä en kuulemma tee meillä mitään. Olin liian väsynyt lähtemään. Kun lapset vähän kasvoi ja sain nukuttua paremmin, niin otin ja lähdin.
Joskus sitä on vaan niin väsynyt ja loppu, että ei ole voimia lähteä.
Tämä on kirjoitettu,kuin suoraa minun tämän hetkisestä elämästä. Minulla 6 lasta,joista nuorimmat ovat 3v poika ja 1v kaksoset. Mies ei ole tukena joka päiväsessä arjessa,muuta kuin omasta mielestään,vedoten raskaihin työpäiviin. Minä hoidan yksin kodin,ruuanlaiton,siivouksen,pyykinpesun _aivan kaiken_ 24/7. Kauppaan pääsen n.1-2krt/kk. Koska tukiverkostoa ei ole.
Ja tällä hetkellä,ei itselläni ole voima varoja aloittaa eroprosessia vaan olen nimenomaan itseni tuudittanut sihen,että kun pienimmät ovat vähän vanhempia,niin kerään itseni kasaan,mitä minusta on vielä jäljellä ja lähden.
Hei! Aikoinaan oli neljä lasta sekä yrittäjä vanhemmat. Molemmilla omat yritykset hoidettavana. Äiti-yrittäjä hoiti lapset, kodin, arjen ja oman yrityksen. Isä-yrittäjä hädin tuskin oman yrityksensä. Äiti päätti, että jaksaa tätä tasan niin kauan kuin kaikki ovat täysikäisiä, koska hänellä ei ollut enää aikaa eikä voimia edes hakea avioeroa. Neljä kuukautta sitten koitti se päivä kun avioeron harkinta-aika alkoi. Mies on aivan ymmällään, että mikä meni pieleen. Hänen helppo elämänsä päätyy nyt! On hänen aikansa ottaa vastuu itsestään. Äiti alkaa nyt elämään!
Tuttu juttu… Tuohon vielä lisäksi, että pari kertaa viikossa piti ennen nukahtamista hoitaa ”aviolliset velvollisuudet”… lähinnä riitojen välttämiseksi.
Lähdin…, luojan kiitos ymmärsin lähteä.