Havaintoja parisuhteesta

Mitä sinä itse teet sen eteen, että parisuhteesi olisi parempi?

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Huonosti menevässä parisuhteessa tuntuu olevan usein vain yksi syyllinen, jonka vuoksi suhde voi huonosti.

Hän on se toinen. Puoliso, josta ei ole oikein yhtään mihinkään ja puoliso, joka tekee kaiken väärin ja puoliso, joka ei anna sitä, mitä itse tahtoisi.

Vähän sama kuin parisuhteissa, jotka päättyvät eroon. Sanotaan, että syyllistä ei haeta, mutta se on silti se toinen.

Syyttävä sormi sojottaa itsestä poispäin kuin Pisan kalteva torni kohti taivasta. Ei ihan luotisuorassa, mutta vähintäänkin epäsuorasti.

Se on niin taivaallisen helppoa syyttää ongelmista kaikkia muita kuin itseään. Laajemmassa mittapuussa paskaa lapsuuttaan, epäreilua esimiestään tai koko helvetin yhteiskuntaa tai maailmaa.

Parisuhteessa sitä toista.

Saamissani viesteissä tämä asetelma korostuu. Se toinen tekee sitä ja tätä. Se toinen jättää tekemättä sitä tai tätä. Se toinen on välinpitämätön ja paska. Se toinen on sietämätön ja mulkku.

Toista puolta tarinasta en koskaan kuule.

Ehkä sieltä tulisi sama litania. Se toinen on sellainen ja tuollainen. Se toinen ei anna tilaa, eikä seksiä. Se toinen nalkuttaa ja vaatii. Sille toiselle ei tunnu riittävän yhtään mikään.

Pahempi toistaan kumpikin on ja kuinka ne nyt tappaa toisiaan. Sokeina toistaa lausetta samaa, kuinka ne on tässä oikeessa.

Tämä lause on Apulannan Toni Virtasen kynästä. Ja kuinka hän onkaan tässä oikeassa. Täydellinen kuvaus parisuhteesta, jossa kaksi ihmistä osoittaa sormellaan toisiaan kohti ja huoneen kaikki peilit on hajotettu jo aikaa sitten.

Peili.

Peili.

Peili.

No se nyt on vain ehostusta varten seinälle ripustettu. Ei peilistä syvälle itseensä katsota, vaan pidetään sen avulla huoli, että pinta näyttää mahdollisimman priimalta.

Unohdetaan nyt parisuhteet, jossa toinen osapuoli on narsistinen, väkivaltainen, mustasukkainen tai riippuvainen. Ne ovat suhteita, joita varten pitäisi perustaa kansanliike hakemaan parisuhteessa olevat uhrit parempaan elämään ja toiset pitkäaikaiseen terapiaan.

Puhutaan sitä vastoin suhteista, jotka muodostaa ainakin näennäisesti kaksi tasa-arvoista ihmistä. Puhutaan siitä kohtaa parisuhdetta, kun se alkaa olla enemmän tuskaa kuin taivasta. Puhutaan hetkistä, jolloin tuntee, että ei saa haluamaansa. Puhutaan aivan eksaktisti siitä hetkestä, kun sormi alkaa hiljalleen nousemaan syyttävään kulmaan ja kohdistua kohti toista ihmistä.

Mitä siinä tilanteessa voisi tehdä toisin? Voisiko ensin kysyä itseltään, että mitä minä olen tehnyt sen eteen, että tämä suhde voisi paremmin? Mikä on minun osuuteni siihen, että tilanne on päässyt väljähtymään ja tulehtumaan? Mikä on minun osuuteni tähän kaikkeen?

Toisin sanoen, kääntäisikin sormensa itseänsä kohti ja katsoisikin peiliä tavalla, joka veisi pintaa syvemmälle. Olisiko se nimittäin juurikin niin, että muuttamalla omaa käytöstä ja etsimällä syitä itsestään pääsisikin nopeammin ongelman lähteelle kuin jatkuvalla puolisonsa syyllistämisellä ja syyttämisellä?

Mitä minä voisin tehdä toisin?

Onkohan vikaa myös minussa?

Mitä minä olen tehnyt ja sanonut sellaista, joka voisi johtaa parempaan?

Ja taas toisin sanoen, luopua siitä kaikkivoipaisesta ajatusharhasta, että minussa ei ole mitään vikaa, vaan vika on aina muualla.

Minulla on meille kaikille uutinen. Vika on sinussa. Meissä kaikissa nimittäin on.

Tämä ei ole ydinfysiikkaa tämä parisuhteessa oleminen. Se on ennen kaikkea oman pienuutensa, keskeneräisyytensä ja virheellisyytensä tunnustamista ja tunnistamista. Jos olet oppinut uskomaan valheeseen, että maailma on aina väärässä ja sinä olet aina oikeassa, niin lopeta moinen typerä valheellinen maailmankuva.

Tai voi sitä jatkaa, mutta se johtaa yksinäiseen vanhuuteen, sillä täydellisten oikeassa olevien kanssa ei kukaan jaksa omaa elämäänsä tuhlata.

Parisuhteessa on koko ajan samaan aikaan kaksi syytöntä ja kaksi syyllistä. Jos sitä ei koskaan ymmärrä, ei mikään parisuhde tule toimimaan. Toisen käyttäytymisen syy saattaa usein olla sen toisen käyttäytymisessä. Tiedättehän tämän kaavan? Turhautuminen johtaa nalkuttamiseen ja nalkuttaminen johtaa välinpitämättömyyteen. Sitten suhteessa on yksi nalkuttaja ja yksi välinpitämätön ja sekä nalkuttaminen että välinpitämättömyys ovat todella epäeroottista paskaa. Kukaan ei sellaista jaksa, eikä tarvitsekaan.

Siksi miljoonannen kerran tekee mieli kirjoittaa, että laskekaa aseenne, myöntäkää epätäydellisyytenne, lakatkaa syyttämästä toisianne ja puhukaa.

Helvetti, puhukaa!

Tai sitten jatkatte samalla vanhalla kaavalla. Mukavahan se on lämmin ja lyhyt kesäaika viettää vittumaisessa ilmapiirissä, jossa toisen läsnäolo lähinnä ärsyttää. Mykkyys olkoon yhteinen kieli ja koskemattomuus iltojen teema.

Parisuhde ei sellaista ehkä loputtomiin kestä, mutta ei niiden aina ole tarkoituskaan kestää.

Voihan sitä sitten eron partaalla lohduttaa itseään ajatuksella, että oli ainakin oikeassa ja se toinen väärässä.

Sitä ajatusta halaamalla onkin mukava nukahtaa yksin vuoteeseen.

X