Havaintoja parisuhteesta

Mitä sinä saat kelvottomasta suhteesta?

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Esimerkki A:

Sairas koira oksensi lattialle viikonloppuna, kun en ollut kotona. Tulin takaisin sunnuntaina ja mies tokaisi, että ”koira laattasi nurkkaan”. Siellä se oli odottamassa, kiva pikku ”ylläri” paperin alla. Ei kuulemma pystynyt siivoamaan pois, koska tulee itselle huono olo. Minähän toki naisena olen täysin immuuni ällötykselle.

Esimerkki B:

Miehen vaatteille kaatui jotain kemikaalia autonropaushommissa. Hän ei laittanut remppavaatteita koneeseen vaan muiden pyykkien sekaan. Sen jälkeen olikin kiva pestä pyykkiä, kun kaikki likavaatteet olivat siinä mönjässä. Minulta meni hermot ja tivasin vastausta moiseen idiotismiin. Selitys – pyykinpesussa on liikaa ”sääntöjä” nykyään. Olen sanonut noin satamiljoona kertaa, että senkun vaan peset omat pyykkisi niin minä pesen omani.

Esimerkki C:

Miehen bestis oli täällä ryyppäämässä. Hän oksensi ja ulosti ainoan vessan kännissä aivan järkyttävään kuntoon. Vähän siivoili jälkiään, kun nostin asiasta metelin. Sanoin miehelleni, että siivoa sinä, kun kerran kaverisi sotki. Ei kuulemma pysty, kun tulee paha olo. Arvaahan sen kuka jäljet siivosi.

Kerro minulle Sami hyvä, että kuinka kauan näissä tilanteissa pitäisi olla, että ei olisi mahdollistaja? ”

SAMI:

Miksi olet tuollaisessa suhteessa?

Vai onko tämä kysymys syyllistämistä. Kysyn silti. Kysyn toisin. Mitä sinä saat tuosta suhteesta?

Lue myös

X