”Mitä vanhemmaksi elän, niin yhä enemmän arvostan vapauttani elää ja tehdä asioita yksin”

”Olen kohtalaisen ok näköinen ja elämässä omalla tavallani menestynyt, älykäs ja kyvykäs, koulutettu, vähän alta 40v mies, jolla on kansainvälinen ura. Naisten kiinnostuksen saaminen ja pitäminen ei aikuisiällä ole ollut enää vaikeaa. Osaan puhua, esittää ja olla se mies, joka saa naisten huomion ja herättää kiinnostuksen.

Olen siis kuitenkin mielestäni onnellinen elämässäni ja monella tapaa pidän itseäni hyvin onnekkaana. Olen saanut elää seikkailullisen ja kummallisen elämän tähän mennessä.

Nautin eniten lyhyehköistä, n.s kevytsuhteista. En ole koskaan pitänyt yhden yön suhteista enkä ole ollut koskaan erityisen koukussa fyysiseen seksiin. Toki paneminen toisinaan on kivaa mutta se ei ole kuin kerma siinä kakussa.

Todellinen seksi on sähköä aivoissa. Se on pieniä asioita yleensä ihmisten välisessä aivokemiassa. Se voi olla herkkässä äänensävyssä tai traagisessa katseessa. Uuden ihmisen kanssa parasta on se matka hyvään seksiin ja jokapäiväiseen seksuaaliseen olemiseen. Se kaikki alkaa, pysyy ja päättyy sähköön ja luottamukseen kahden ihmisen välillä.

Nykyään alan olla aika varma etten koskaan tule pariutumaan tämän kummemmin. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi elän, niin yhä enemmän arvostan vapauttani elää ja tehdä asioita yksin ja yksinäisyydessä. Tarvitsen oman tilani ja rauhani ollakseni ja tullakseni siksi ihmiseksi, joka on mukava, hauska ja kerrassaan hurmaava silloin, kun pitää olla ja/tai siitä on hyötyä.

Hassua on ollut huomata, kuinka erityisesti viime vuosien aikana useat naiset ovat lähikontaktissa selvästi alkaneet arvioimaan kykyjäni ja halujani perheen perustamiseen. Toiset alitajuisesti rivien välissä ja toiset ihan tiedostaen ja suoraan kysellen. Useimmat jotain noiden ääripäiden välistä.

Se tuntuu suorastaan olevan ajava seksuaalisen vetovoiman lähde, kuinka samaan aikaan kykenee olemaan miehekäs eläin ja turvallisuutta säkenöivä potentiaalinen barbaari-isä hybridi. Tällainen kanssakäyminen ja halu on kyllä evoluutio-biologisesti täysin selitetty jo aikaa sitten joten en yritä edes väittää kokevani mitään poikkeuksellista tai kummallista. Mielenkiintoista ja viihteellistä tämä sen sijaan toki on.

Olen lähes 100% varma etten koskaan halua lapsia. Tai siis varma etten koskaan halua olla isä/vanhempi. Se homma pitäisi nimittäin sitten tehdä hyvin ja siihen menisi noin 15 vuotta ihan hukkaan hyvää aikaa sekoilla ja seikkailla. Ei kiitos, tiedän tarpeeni ja rajani. Minulla ei myöskään kertakaikkiaan ole fyysistä tarvetta lisääntyä. En koe juuri minkäänlaista biologista tarvetta moiselle algoritmissäni.

Olisin kyllä kiinnostunut siittämään jollekin halukkaalle ja tarvitsevalle ihmiselle lapsen, johon minulla ei olisi siis mitään vastuuta kasvattamiseen ja/tai huolenpitoon. Aikuisena olisi sitten mukava tutustua mini-half-meehen ja vaihtaa ajatuksia elämästä. Kerran kollegan/ystävän kanssa meinasi käydäkin näin mutta hän löysi hiukan sen jälkeen miehen itselleen, jonka kanssa heillä on nyt kaksi lasta.

Olen kyllä siis ihan mukava kaveri ja ihan hyvä ihminen. Lähes kaikki ex-tyttöystäväni ovat frendejäni ja en ole muutenkaan vihollisia juuri onnistunut tehtailemaan elämässäni. Minulla on edelleen samat parhaat kaverit ketkä lukiossa tapasin ja joiden kanssa maailman avautumisen pääsin jakamaan yhteisten harrastusten myötä. Monelle meistä kehittyi myös ammatti niistä sen ajan sekoiluista.

Kauniit, älykkäät ja kykenevät naiset ovat heikkouteni ja suuri viehtymykseni kohde. Sellaiset naiset, jotka eivät joudu uhraamaan naisellisuuttaan ollessaan ja toteuttaessaan kahta jälkeen mainittua. Olen periaatteessa melko hetero mutta haluisin olla enemmänkin. Olisi pelkästään rikkautta ja elämän mahdollisuuksia olla seksuaalisesti kiinnostunut kaikesta ja kaikista mahdollisista kohteista, joiden kanssa sellaisia hommia voisi laillisesti ja hyvää käytöstä noudattaen harjoittaa. Olen kuitenkin suurimmaksi osaksi ihan tylsä perus-hetero. Kukaan kun ei tässä maailmassa saa valita mistä kovettuu tai kostuu.

Minussa on myös lieviä narsistin ja psykopaatin piirteitä. Ei kuitenkaan kumpaakaan lähellekään niin paljon, että niistä aiheutuisi varsinaisia ongelmia taikka, että olisin lähelläkään mahdollista diagnoosia kummastakaan. Osaan kuitenkin halutessani esim manipuloida ihmisiä. Kaikkia ei pysty kikkailemaan mutta haistan heti, ketkä ovat helposti alttiita moiselle. Jotkut oikein hehkuvat sellaista hyväksikäytetyksi tulemisenhaluamisen larppia. Mutta sen kolikon toinen puoli ei yleensä sitten ole kenellekkään kovin mukava.

En siksi halua sitä enää koskaan tehdä niin, että kukaan koskaan jälkikäteen tuntisi itsensä jollain tavalla petetyksi tai huijatuksi liittyen minuun ja asiointiin kanssani. Valehtelu ja epärehellisyys on lähes aina huonoa businestä, josta ennen pitkää on tapana jäädä kiinni ja joutuu maksamaan velat korkoineen.

Olen rehellinen ja hyväsydämminen ihminen noin keskimäärin. Joku voisi sanoa, että suorastaan empaattinen. En kuitenkaan tunnista empatiaa tunteena vaan käsittelen sen toiminnassani enemmänkin järjen kautta. On usein vain erittäin hyvää businestä ja järkevää sijoittamista elämään olla hyvä ihminen.

Olin lapsena ja teininä erittäin ylipainoinen ja myös kiusattu. Olen ollut kuitenkin hyvin seksuaalinen jo lapsesta saakka. Muistan jo esikoulussa kuinka ihastuin erääseen Siniin tulisesti mutta en osannut käsitellä moista tunnetta ollenkaan, niin päädyin jahtaamaan ja kiusaamaan ihastukseni kohdetta. Tunsin vain tätä itselleni selittämätöntä vetovoimaa tuota jumalaisen kaunista olentoa kohtaan. Vieläkin muistan hänen kiharat hiuksensa hulmuamassa tuulessa, kun jahtasin häntä ja yritin heittää kivillä.

Ensimmäiset seksuaaliset kokemukseni olivat jo 4-5 vuotiaana. Roolini eräässä pihan lasten leikissä oli tulla sidotuksi ja olla vankina. Muistan edelleen kuinka tunsin sitä tehdessäni selittämätöntä sisäistä paloa, jonka voin edelleen tuntea, kun kiihotun kovin jostain. En silloin halunnut lopettaa leikkiä ollenkaan ja halusin sitä aina vain uudestaan. Sen ikäisenä sellaista tunnetta ei tietenkään ymmärtänyt. Sattumoisin äidilläni on kuva noista kyseisistä leikeistä tallessa, joten todistettavasti en ole voinut keksiä tätä kokemusta omasta päästäni.

Varhais-teininä oli vittumaista olla epäsuosittu läski. Pahinta oli ehkä kuinka toisensa jälkeen hyvännäköiset kaverit poimivat tuliset ihastukseni tyttöystävikseen sen jälkeen, kun minä en tietty saanut mitään aikaiseksi. Kuinka olisin saanutkaan, olivathan ihastukseni aivan totally out of my league.

Myöhemmin olen puntaroinut, josko tämä yhdistelmä epäsuosiota ja kovaa viehtymystä naisiin teininä on tehnyt minusta sen ikuisen jahtaajan aikuisena, joka olen tänä päivänä? Hienointa on saada upea nainen kiinnostumaan itsestään – onnistua jallittamaan oikein kunnolla. En siis tarkoita jallittamisella mitään epärehellistä, sellaista en tee juuri koskaan, vaan itseni laittamista sellaiseen narratiiviin, että nainen ostaa tarinani ja miehisyyteni ja löytää minut viehättäväksi mieheksi. Ihastus ei kuitenkaan koskaan kestä. Minua ei ole koskaan jätetty. Olen toki pari kertaa onnistunut olemaan niin mahdoton, että olen itse saanut aikaan sen rikon ja ollut vain tyytyväinen, kun se aloite tulee toisen suusta. Muuten olen aina ollut se kävelemään lähtevä osapuoli.

Yläasteen lopuksi kuitenki laihduin ja löysin jalkani tässä maailmassa. Ymmärsin myös piilevät kykyni ja minusta tuli suosion lisäksi myös kiusaaja siinä samalla. Se on yksi harvoja asioita mitkä vieläkin vituttaa vaikka olenkin pyytänyt anteeksi kiusauksen kohteelta myöhemmin. Koen kuitenkin nykyään, että anteeksi pyytäessäni en ollut vielä sisäistänyt pahuuteni ja paskuuteni määrää, joten en myöskään täysin ymmärtänyt mitä edes oikeastaan pyysin anteeksi. Tavallaan en kuitenkaan kadu mitään, koska ei sitä silloin tajunnut myöskään tekevänsä paskaa. Lapset ovat eläimiä ja koulu on vankilan pihaa raaempi elämän harjoituskenttä, jossa harjoitellaan vallan ja voiman käyttöä. Luonnossa vahvin voittaa, niin surullista ja epäreilua kuin se toisinaan onkin.

Koin ihan ok lapsuuden. Se oli monella tapaa kuitenkin vähän kummallinen ja yksi sitä leimaava tekijä oli etten koskaan nähnyt tai todistanut vanhempieni välistä rakkautta. En usko, että sellaista olikaan – tai siis on – koska niin ironista kuin se onkin, niin nuo kaksi toisistaan riippuvaista ja toisiaan vihaavaa ihmistä ovat edelleen yhdessä. Lapsuudenkodissani ei koskaan puhuttu rakkaudesta tai mitenkään ilmaistu sitä myöskään fyysisesti. En ole esim koskaan nähnyt vanhempieni koskettavan toisiaan.

Lapsuuteni oli myös erittäin uskonnollinen, tai puoliksi ainakin. Kristillisyyden erääseen pikkulahkoon hurahtanut äitini uskoi tekevänsä hyvää aivopestessään lapsiaan ja oikeastaan ketä vain jeesuksen liirumlaarumeihin. Isäni taas oli ja on ateisti, joka aina. välillä kuiskaili korvaani: ”nuo jutut ovat sitten ihan roskaa, kai sinä sen tiedät ja tajuat?” Siinä on hyvä sitten pienen lapsen yrittää pysyä järjissään, kun viestit vanhemmilta ovat näin selkeät. Äitini oli ja on psygologisesti älykkäämpi, kyvykkäämpi ja parempi puhumaan kuin isäni. Ei ole vaikea kuvitella kumpi vei sen kilpailun lapsensa suosiosta.

Yritin lapsena parantaa ahdistusta syömällä ja äitini myös suorastaan lahjoi minua ruoalla, koska halusi sydämmeni (ja vatsani) jeesukselle. Läskiksihän siinä siis päätyi.

Olen huomannut, että kovin usein ihmisistä tulee vanhempiensa kopioita monella tapaa. Tässä tapauksessa eritoteen tarkoitan, että ihmiset kovin usein haluavat sellaisen suhteen ja perheen, kuin heillä on lapsena ollut. Tuntuu tosin toimivan myös päinvastoin, eli jos on ollut paskaa, niin sellaisia solmuja yritetään välttää kovin.

Tosin usein siinä onnistumatta

Minä olen isäni kopio. Olen samanlainen hiukan tunnekylmä, vapautta janoava, kohtuu itsekäs pragmaatikko kuin faijani oli ja on. Ainoa iso ero on, että olen huomattavasti älykkäämpi kuin isäni on.

Isäni on myös alkoholisti, kuten minäkin olen. Ei hän mikään rapajuoppo ole vaan oli täysin funktionaalinen työssäkäyvä ja suoriutuva ihminen aikoinaan, kuten minäkin nykyään. En kuitenkaan pitänyt siitä suunnasta mihin elämäni rakkaus oli minua ilmiselvästi viemässä ja noin vuosi sitten lopetin juomisen. Ei se onni ja pysyvä autuus ole näinkään löytynyt mutta on tämä kaikkine plussineen ja miinuksineen pienempi kahdesta erilaisesta paskasta. Jatkan näin toistaiseksi, toivottavasti kuolemaani asti.

En ole ihan varma mitä haluan sanoa tai kysyä tällä kirjoituksella. En ehkä koskaan ole ollut kuitenkaan näin rehellinen näistä kaikista asioista kenellekkään. Nimettömyys vie tarpeen kaunistella, vähätellä tai liioitella, koska ilman nimeä ei ego saa kiksejään. Kenties vain haluan kuulla itseni sanovan ääneen ja julkisesti nämä asiat ja saada siitä uutta näkökulmaa tämän kaiken käsittelyyn ja ymmärtämiseen.

p.s niille, jotka tämän luettuaanovat sitä mieltä ja suorastaan toivovat, että tällainen tunteeton, itsekäs, luonnoton paska tulee kokemaan yksinäisen ja katkeran lopun aikanaan. Näin saattaa käydä? Mutta itse veikkaisin, että nykymaailman menolla ja sen suunnalla minulla tulee tulevaisuudessa (mikäli eloa riittää) olemaan samahko meno ja vain kasvava rivi herkullisia GMILFfejä mökkini ovea raapimassa.

”Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on” – Juha Vainio