Mitä yhdestä kännisuudelmasta? Vai eikö?

Parisuhde on kauniimmillaan hyvinvointia lisäävä ja sisältöä elämään antava tapa elää. Rakastaa ja antaa rakkautta sekä tulla rakastetuksi. Siinä puhtaimmillaan parisuhteen syvin olemus ja tämä itseni mielestä.

Pahimmillaan parisuhde on jokin elämää suurempi viritelmä, jonka varaan lasketaan aivan kaikki ja jonka annetaan vaikuttaa kaikkiin elämän muihinkin osa-alueisiin. Olen käyttänyt fraasia, että parisuhteen alttarille uhrataan jopa oma onnellisuus ja elämä.

En halua vähätellä ihmisten tunteita ja siitä tässä ei olekaan kyse. Kirjoitan tämän seuraavan siksi, että se alleviivaa sanomaani parisuhteen vaarallisuudesta ihmisen hyvinvointiin siinä tapauksessa, kun siihen ladataan aivan liikaa panoksia. Tämä saattaa olla seurausta meille syötetystä romanttisen parisuhteen mallista, jota ei ole oikeasti edes olemassa.

Sain kommentin, josta irrotan tämän seuraavan pätkän pohdittavaksi.

”Itselläni kesti kymmenen vuotta toipua, vaikka yhdessä ollaankin. Ja kyse oli vain humalaisesta suudelmasta. Enkä varmasti enää voi satasella luottaa ikinä.”

Nyt tullaan tekstini vaaralliseen kohtaan. Kommentin osoittamaan tilanteeseen joudutaan silloin, kun uskomme parisuhteen olevan jotain elämää suurempaa ja lataamme siihen ylimitoitetusti odotuksia. Puolison humalaisesta suudelmasta kestää kymmenen vuotta toipua ja se vie ihmiseltä iäksi luottamuksen. Tämä kuulostaa liian surulliselta.

Surulliselta siksi, että puhtoinen odotus parisuhteen ja ihmisen nuhteettomuudesta johtaa väistämättä pettymykseen. Jos kännisuudelmasta seuraa kymmenen vuoden toipuminen, niin itselleni nousee väistämättä mieleen kysymys, että kuinka vapaasti kaksi ihmistä voi kyseisessä parisuhteessa hengittää?

Kysyn tätä siksi, että minä näen tuossa pelkkää pelkoa ja epävarmuutta ja ei parisuhteen pitäisi olla pelkäämistä, vaan vapautumista peloista. Jos koko loppuelämä menee varpailla olemisessa puolison mahdollisen kännisuudelman pelossa, niin sitten on parisuhteesta ja ihmisestä ylipäätään liian puhtoinen vaade. Tähän kohtaan sanottakoon, että känni ei ole koskaan selitys millekään, edes suudelmalle, joten ei sitä selityksenä pidä käyttää.

Enkä minä siis tässä puolusta ihmisen vapautta kännisuudella tuon tuosta, mutta hyvin ankara on ihmisen ajatus parisuhdetta ja puolisoa kohtaan jos yksi kännisuudelma suistaa koko elämän raiteiltaan.

Tämä on tärkeä aihe, sillä minä pelkään, että on aivan liian yleistä elää jatkuvassa pelossa sen suhteen, että puoliso tekee jotain kiellettyä. Se kun ei ole parisuhteen ydintä. Miksi edes kiusata itseään, jos ei voi luottaa tai jos luottamus on yhdestä kännisuudelmasta kiinni?

Ehkä itse elän sallivassa kuplassa ja minulle yllä olevan lauseen lukeminenkin oli jo surrealistista. Kuten sanoin, en vähättele kirjoittajan tunteita, mutta olen huolissani hänestä. Tämä on yksi syy, että miksi meidän pitäisi alkaa puhua parisuhteista hieman laajemmalla vinkkelillä. Tuntuu kuin parisuhde olisi monelle kuin suljettu astia, jonka kantta ei saa kuin harvoin raottaa muulle maailmalle.

Minun henkilökohtainen näkemys, että jatkuva pelko siitä, että tulee parisuhteessa jotenkin satutetuksi tai petetyksi, ei lisää ihmisen hyvinvointia, vaan vähentää sitä. Ihminen on ikään kuin jatkuvassa hälytys- ja pelkotilassa. Sellainen syö elämäniloa.

Siksi minä kannustan olemaan avoin pohtimaan parisuhdetta laajalla kahdella. Minulle se on ainoa vaihtoehto, koska itselläni on ahtaan paikan kammo. Minun astiani kansi pitää olla koko ajan auki.

Rakastan laajoja maisemakuvia.