”Miten helppoa on olla ihmisen kanssa, joka on aina siinä paikalla missä minä meinaan loppua”

”Miten helppoa on olla ihmisen kanssa, joka on aina siinä paikalla missä minä meinaan loppua. Ihmisen kanssa, joka antaa minun olla minä. Ja minä pärjäisin itsekin, mutta en halua. Sinä sait minut ymmärtämään että olen arvokas ja ihana. Ja sillä tavalla minä monin tavoin alan sinusta. Siitä kun sinä eräs syyspäivä ajoit moottoripyörällä elämääni. Ohimennen se piti olla. Uteliaisuutta vain. Kypärän solki ei meinannut aueta, olit jännittynyt ja suuret kädet olivat kömpelöt. Yhtä äkkiä, ihan kuin samalla hetkellä kun sait kypärän pois – olit harpponut luokseni. Ja pitelit minua. Ja se suudelma… Halusin lähemmäs ja varvistelin ja tunsin painautuvani takkisi panssareita vasten. Halutti lähemmäs, iholle ja syliin… hengästytti.

Maailmassa ei ollut mitään muuta. Ei mitään väliä vaikka joku näkisi. Sinut minä halusin.

Sylissäsi oli yhtä äkkiä niin selkeästi kotini.
Salamarakkaus. Ja se polttava rakkauskiima mikä valvottaa ja pitää aistit valppaina. Kipeä ikävä mikä alkaa sattua jo hetki ennenkuin on pakko mennä.

Kuinka monta kertaa sylikkäin kuiskin korvaasi että en tiennyt että voi olla sellaista niinkuin meillä on. Kuinka monta kertaa olen painautunut sinua vasten ja hipsuttanut sormillani partaasi. Ja minulla on siinä lähelläsi tunne, että voisin yhtä aikaa itkeä liikutuksesta ja nauraa kuplivasti.

Joskus aamuisin istutat minut syliisi aamukahvipöydässä. Ja yhä edelleen joskus selässäni tai polvissani on painaumia matosta kun sänky ei vain ollut riittävän lähellä.

Se tunne, kun nuuhkaisee toisen ohimolta tai korvan takaa toisen ihan omaa tuoksua ja huomaa hymisevänsä mielihyvää.
Se tunne kuinka uteliaisuus ja näläntapainen tunne herää… Kun koko vartaloni on valmiina ollakseni lähelläsi.
Ja kun rakkaus lämmittää rinnassa. Ja vaikka teet minut levottomaksi, minulla on kanssasi turvallinen olla.

Niin kiitollinen että olen saanut kokea sinut ja meidät. Pidetään huolta rakkaudesta.”