Havaintoja parisuhteesta

”Miten kerätä se voima jolla riuhtaista itsensä irti vanhasta ja aloittaa jotain ihan uutta?”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Havahtuminen alkaa kokemuksesta. Ystäväni pitää illanistujaisissa rakastaan lähellä. Koskettelevat toisiaan ja näyttävät aidosti onnellisilta toisistaan. Minä olen onnellinen hänen ja heidän puolestaan, mutta samalla minut valtaa selittämätön suru ja tyhjyyden tunne. Minä en ole saanut tuollaista kohtelua vuosiin ja olen pitänyt sitä normaalina. Eihän avioliitossa ole kyse lääppimisestä, vaan yhteisestä tahdosta. Sanoi minulle eräs toinen ystävä vuosia sitten. Sittemmin eronnut miehensä uskottomuuden vuoksi.

Olen omassa laimeassa suhteessa tottumuksesta ja siksi, koska en uskalla lähteä siitä. Ei ole riittävän hyvää syytä. Kaikki on tavallaan ihan hyvin. Arki rullaa, toki pääosin minun pyörittämänä, taloudellinen turva on taattu, elämä menee omaa tuttua ja turvallista raidettaan, seksielämä ei ole loppunut, sitä on muutaman kerran kuukaudessa, tosin miehen tarpeita varten, sillä minua ei tyydytetä ja lapset saavat ehjän kodin. Arjessa tapahtuvaa kosketusta en saa koskaan. Minua kosketetaan tasan silloin, kun mieheni haluaa seksiä ja sekin kosketus on vaativaa ja pyytävää.

Joka kerta, kun näen ympärilläni pareja, jotka koskettelevat toisiaan ja näkyvästi rakastavat, minä havahdun kuplastani ulos. Eihän se olekaan niin, että kaikilla on samanlaista kuin meillä ja niin se vain menee. Parisuhde on järkisuhde, jossa asiat rullaavat ja intohimo ja romantiikka loistaa poissaolollaan. Näkemäni kosketus on rakastavaa ja hellivää, ei vaativaa ja käskevää. Heidän välillään on tunne, ei järki ja tottumus. He tuntuvat rakastavan toisiaan, ei illuusiota siitä, mitä heillä on ympärillään.

Miten lähteä suhteesta, josta ei ole näkyvää syytä lähteä? Miten kerätä se voima jolla riuhtaista itsensä irti vanhasta ja aloittaa jotain ihan uutta? Miksi monet muut pystyvät siihen, mutta minä en? Miksi pelkään niin paljon? Olen kateellinen ystävälleni joka riuhtaisi itsensä irti suhteesta, johon hän ei kuulunut. Heitti kymmenen vuotta avioliittoa harteiltaan ja aloitti jotain parempaa. Näen vierestä hänen kukoistuksensa ja onnellisuutensa, jonka rinnalla oma onnettomuuteni tulee alleviivaten esille.

Miksi minä en tee mitään? Luovutanko ja vain tyydyn? Elämä on valmis.”

X