Miten niinkin kaunis asia kuin parisuhde voi olla monelle niin ruma?

Yksi kertoo parisuhteestaan, jossa on kuin vankina, josta ei pääse pois. Puoliso uhkailee itsemurhalla tai sillä, että ei tule koskaan näkemään lapsiaan, jos aikoo lähteä.

Toinen sanoo puolisonsa olevan osallistumatta millään tavoin yhteisiin arkiaskareihin. Vittuilee sen lisäksi puolisolleen, jolta on jäänyt tiskipöytä siivoamatta, että onkohan sisäkkö lomalla.

Kolmas kirjoittaa, että seksiä pariskunnalla on ollut viimeksi viisi vuotta sitten ja tilannetta helpotetaan käymällä salaa vieraissa vuoteissa.

Neljäs uskottelee jopa itselle, että on aivan normaalia, että puolisolle pitää näyttää kaikki saamansa viestit ja kertoa minuutin tarkalleen, että missä on päivän aikana liikkunut.

Viides on kahdettakymmenettä vuotta peräkkäin suhteessa puolisonsa kanssa, joka juo alkoholia joka ikinen päivä.

Olen saanut vuosien saatossa satoja viestejä lukijoiltani. Joukossa on vähemmistönä tarinoita suhteista, joissa kaikki on ihan hyvin, mutta suurin osa viesteistä on ihmisiltä, jotka ovat suhteessa, jossa kenenkään ei olisi syytä olla. Suhteissa, joissa ei ole merkkiäkään rakkaudesta, ilosta tai nautinnosta. Mistään sellaisesta, joka lisäisi ihmisen hyvinvointia. Päinvastoin ne ovat sellaisia, johon ihminen hukkaa hyvinvointinsa ja elämänilonsa.

Miksi ihmiset pysyttelevät itselle haitallisessa ilmapiirissä? Miksi niinkin kaunis asia kuin parisuhde on liian monelle niin ruma? Miksi ihmeessä ihminen on saanut päähänsä ajatuksen, että parisuhde on niin tärkeä ja pakollinen osa ihmisen elämää, että sen nimissä voi uhrata oman onnellisuutensa?

Minulla on tähän yksi selitys ja se on sama, jonka olen aiemminkin auki kirjoittanut. Me uskomme parisuhteeseen kuin Jumalaan. Uskomme sokeasti meille myytyyn myyttiin siitä, että vain pitkä parisuhde on arvokas. Tämä valheellinen ajatus päässämme me siedämme olosuhteita, jotka ajavat monet mielenterveyden järkkymisen partaalle. Se on kamala ajatus, että niinkin ihana asia kuin rakkaus on valjastettu palvelemaan niinkin rumaa tarkoitusperää kuin toimimatonta parisuhdetta.

Olkaa te mitä mieltä olette ja pysykää toimimattomissa suhteissanne. Se ei ole keneltäkään muulta pois kuin itseltänne. Tiedän, että ei se helppoa ole irtaantua sellaisesta ja että on paljon helpompi vain sopeutua ja luovuttaa. Se on valinta, jonka seuraukset pitää olla valmis kantamaan.

Minä kannatan rakkaudessa helppoa ja rentoa elämää. Parisuhteeseen vietynä se tarkoittaa sitä, että lähtökohtaisesti rakastamansa ihmisen kanssa on helppoa, rentoa ja nautinnollista elää. Puoliso on ensisijaisesti rakastaja ja toissijaisesti kaikkea muuta. Se on minun tapani rakastaa. Toisilla se on joku muu tapa. Minun rakkauteni ei ole yhtään kahlitsevaa ja tunne nimeltä mustasukkaisuus on vieras. Tämä siksi, että toisesta ihmisestä ei voi omistaa toinen yhtään mitään, ei varsinkaan hänen seksuaalisuuttaan. Voi tehdä valinnan olla vain yhdelle, mutta sekään ei tarkoita sitä, että omistaa hänestä yhtään mitään.

Minun parisuhderakkaus tarkoittaa sitä, että rakastamansa ihmisen kanssa on kivaa ja paineetonta. Minä en voi, enkä pysty tyydyttämään kenenkään toisen kaikkia tarpeita, enkä oleta, että olisi olemassa ihminen, joka täyttäisi minun kaikki tarpeeni. Jos niin uskoo, niin uskoo mahdottomaan. Haluan rakastaa itsenäisenä ihmisenä itsenäisen ihmisen kanssa, jotka kaksi ollessaan muodostaa kauniin rakkausparin. Parin, joka koostuu kahdesta eri ihmisestä. Täysin kaikista riippuvuuksista vaille.

Sitten onkin olemassa se kahden ihmisen kokoinen pieni tila, johon yhdessäollessa käpertyä ja tila, josta on lupa lähteä välillä pois ilman, että siitä pitää kokea syyllisyyttä. Toinen ihminen on lisä, ei tarve. Parisuhde, joka on nauru ja leikki.

Miksi edes ajatella elävänsä jossain sellaisessa, joka on lähinnä pelkkää pakkoa, sinnittelyä ja selviytymistä.

Ei parisuhde niin tärkeä asia elämässä ole.

Mutta rakkaus on.