”Miten sitä voi sanoa olevansa parisuhteessa, jos tuntee olevansa koko ajan ihan yksin?”
Miksi ostaa yhteinen sohva, jos istuu sen jälkeen sohvan eri reunoilla? Eikö olisi rehellisempää ostaa sohvan sijaan kaksi nojatuolia?
Mitä hyötyä on siitä, että olohuoneen verhot ovat sävysävyyn huoneessa olevan maton kanssa, jos huoneessa oleskelevat ihmiset eivät tunnu olevan toisiinsa yhteydessä yhtään mitenkään? Eikö ensin kannattaisi panostaa sisältöön ja sitten vasta kulisseihin?
Ja mikä on olevinaan aviovuode, jonne mennään iltaisin eri aikaan nukkumaan tai jos siinä vuoteella ollaankin yhdessä samaan aikaan, niin molemmat eri puhelimilla selkä toisen selkää vasten?
Eikä seksiksi voi laskea sellaista toimintoa, jossa ensin yhdessä havahdutaan siihen, että sitä ei ole ollut aikoihin ja sen jälkeen sitä tehdään velvollisuudesta laittamalla valot pois ja silmät kiinni kuvitellen puolisonsa joksikin toiseksi.
Ei kai parisuhde voi olla vain pelkkää työntekemistä ja vastamäkeä? Mikä parisuhde se sellainen on, jossa huonoja hetkiä on selvästi enemmän kuin hetkiä, jolloin kaikki tuntuu taivaalliselta?
Puhumattakaan kommunikaatiosta. Sekö on ollut kaiken tavoite, että kommunikaatioita ei juurikaan ole tai jos on, niin se koostuu pääosin toiselle naljailusta ja murahtelusta?
Miten sitä voi sanoa olevansa parisuhteessa, jos tuntee olevansa koko ajan ihan yksin?
Tai toisin päin.
Miten sitä voi sanoa elävänsä onnellisessa parisuhteessa, jos odottaa vain niitä hetkiä, jolloin toinen ei ole paikalla? Ilahtuu siitä, kun hän ilmoittaa olevansa koko illan poissa.
Mihin me oikeastaan sitä toista sitten edes tarvitsemme?
Mahdollistamaan toisillemme leveämmän arjen ja paksumman pankkilainan. Saadaksemme harrastaa yhteisessä kodissa sisustusta ja puutarhatöitä. Kodissa, jossa yhteistä ei ole kuin raamit ja mahdolliset lapset.
Vai onko se niin, että yhteinen kämppäkaveruus on aivan riittävää? Seksin voi toki aina halutessaan ulkoistaa, mutta rakkauden ulkoistaminen lienee mahdotonta.
Ehkä rakkauden voi unohtaa ja uhrata sävysävyyn olevalle sisustukselle. Ehkä sohva onkin enemmän Netflixin katselua kuin sylissä istumista varten. Ehkä aviovuoteen tarkoituksena on taata pehmeät ja riittävän palauttavat yöunet, jotta ympärillä oleva arki soljuisi energisemmin. Ehkä seksi on vain sen parisuhteen alkuhuuman juttu.
Parisuhteen väärinkäyttäjä.
Sellainen on ihminen, joka hylkää rakkauden toissijaisuuden edessä. Ei se paljon lohduta istua tonnin sohvalla, jos siinä istuu joka ilta ilman kosketusta. Eikä se tuo mielentyydytystä silittää olohuoneen verhoja pehmeän sileäksi, jos oma vartalo jää ilta illan jälkeen vaille silityksiä.
Mitä se parisuhde sitten pitäisi olla?
Se on sisällä oleva tunne, joka on sävysävyä rakastettusi tunteen kanssa. Se on painauma yhteisen sohvan keskipaikalla. Se on jatkuvan työnteon sijaan suloisia suudelmia ja rentoa oloa. Se on yhteistä tunnetta siitä, että on oikeassa paikassa.
Sinä olet siinä ja minä olen tässä. Kun me liikumme toisiamme kohti, niin sinä olet sylissä. Minä en näe verhojen värisävyä, vaan pyynnön silmissä.
”Älä väärinkäytä meitä, vaan rakasta minua.”
Me olemme rakkauden tahroja parisuhteen pinnoilla.
Kommentit
Nyt kolahti ja kovaa. Kiitos kirjoituksestasi, olet vahva ja hyvä! Onnellista elämää Sinulle!
Minä teen juuri tuota eroa. Pienin askelin rakennan salaa uutta elämääni, kunnes SE päivä koittaa. . Normaalilla tavalla en voi erota, keskustella, tai muutenkaan hänen kanssaan mitään sopia, koska hän on narsistinen persoona ja hänen mielestään minä olen se paha ja hän hyvä.
Kommentit
Mikään ei satuta niin paljon, kun sut jätetään täysin yksin, täysin huomioimatta. Olet yksi talon huonekaluista. Näin sanoi eron jälkeen ystävän mies, kun kävivät meillä kylässä. Hän sanoi, että mieheni kohteli minua, kun yhtä huonekaluista, juuri näillä sanoilla. En siis kuvitellut asiaa, koska juuri noin olin kokenut ja ajatellut. Jos ulkopuolinen sen huomaa, sen täytyi olla totta. Hän myös sanoi vaimolleen, että kauaa en varmasti tuossa suhteessa ole, enkä ollut. Muutaman kuukauden päästä lähdin.
Olin niin yksin. Elin lasten kanssa ihan eri elämää, kun lasten isä, vaikka samassa talossa asuttiin. Hän ulkoisti itsensä perhe-elämästä ja parisuhteesta. Hän rupesi nukkumaan muualla talossa ilman mitään selitystä. Aluksi se loukkasi todella paljon, mutta ennen pitkää aloin ennemmin pelkäämään, että tulisi viereen. Seksi loppui siihen, mutta senkin hän jossain kohtaa käänsi minun syyksi. Omalla toiminnallaan hän kertoi, ettei enää halunnut koskea minuun ja olla lähellä, mutta silti seksin loppuminen oli syyni. Olisi pitänyt mennä anelemaan seksiä häneltä. Hän ei koskaan ehdottanut. Ihminen voidaan rikkoa ilman yhtäkään sanaa, hyljätä, jättää yksin samassa taloudessa. Silti ero oli hänelle yllätys ja ensimmäinen kysymys oli, että onko minulla joku toinen. Hän ei kuulemma olis halunnut erota.
Suhde ei koskaan ollut helppo, ja olisi pitänyt luovuttaa jo paljon aikaisemmin, mutta häpeä on syvällä. Yksi avoero jo takana, olen sukupolvea, jossa ero on häpeä. Siitä häpeästä piti kasvaa ulos. Kuorin kerros kerrokselta itseäni ulos liiasta kiltteydestä ja niistä uskomuksista millainen minun pitäisi olla, jotta olisin hyvä. Suhde kasvatti ja kehitti minusta sen oikean ihmisen millainen minä oikeasti olen, itsensä hyväksymisen ja liiallinen muiden miellyttäminen loppui, mihin minut oli kasvatettu, kynnysmatoksi. Kasvuprosessi on ollut rankkaa. Ihminen ei kasva muita syyttämällä ja uriutumalla. Exällä on omat kasvukipunsa, mutta hänellä ei ole valmiuksia käsitellä niitä. Hän ei koskaan ymmärtänyt mikä meni pieleen, eikä omaa osuuttaan. Minä kasvoin pois suhteesta , mikä oli minulle vahingollinen ja ymmärrän osuuteni. Olin mahdollistaja.
Hän ei silti ole syytön ja tiettyjä asioita ei voi antaa anteeksi, mutta käsittelen niitä asioita ymmärryksen kautta. En ole katkera.
Nyt minulla on asiat hyvin, ymmärrän paremmin rajani ja osaan käsitellä ikäviä tunteita, ymmärrän, että tunteet on minun pääni luomuksia, rakkaani on niihin syytön. Vanhoja kuormia ei kaadeta toistemme niskaan. Niistä puhutaan.
Nyt kolahti ja kovaa. Kiitos kirjoituksestasi, olet vahva ja hyvä! Onnellista elämää Sinulle!
Minä teen juuri tuota eroa. Pienin askelin rakennan salaa uutta elämääni, kunnes SE päivä koittaa. . Normaalilla tavalla en voi erota, keskustella, tai muutenkaan hänen kanssaan mitään sopia, koska hän on narsistinen persoona ja hänen mielestään minä olen se paha ja hän hyvä.
Melkein kuin minun elämästä. Sanoitat minun tunteitani. Kiitos. Josko saisin rohkeutta itsekin ❤️