Havaintoja parisuhteesta

Me olemme vielä aikuisinakin kiusaajia toisillemme

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa aikuiset ihmiset ovat lasten kuullen verranneet lasten käyttäytymistä toisiinsa? Esimerkiksi niin, että on ääneen ihmetelty, miksi toinen lapsi on niin reipas ja sosiaalinen ja toinen takertuva ja hiljainen. Moni on varmasti kokenut sellaisen tilanteen, mutta harva ajattelee, että siinä on saatettu laittaa lapselle alulle sosiaalisten tilanteiden pelko ja että kuvailemani tilanne on lapselle julkinen nöyryytys.

Psykiatrian erikoislääkäri, psykoanalyytikko Juhani Mattila kirjoittaa kirjassaan ”Nöyryytys” (Kirjapaja 2017), miten lapsuudessa ja aikuisuudessa koetut nöyryytykset vaikuttavat ihmiseen hyvin voimakkaasti. Hänen mielestään esimerkiksi parisuhdeongelmien keskeinen syy on ihmisen kokema nöyryytys menneisyydessä tai jopa nykyisessä parisuhteessaan. Henkinen nöyryytys parisuhteessa on hänen mielestään jatkuvaa nälvimistä, vähättelyä ja halventamisen kohteeksi joutumista. Pahinta se on silloin, kun halveksunta osoitetaan julkisesti jonkun tai joidenkin muiden henkilöiden läsnä ollessa.

Piilossa tapahtuvaa puolison nöyryyttämistä on sellainen, että puhuu seurueessa puolisostaan hyvinkin negatiiviseen sävyyn, vaikka se tapahtuisikin vitsin varjolla. Valitettavasti sellaista tapahtuu. Terapeuttini kertoi minulle yhden esimerkin julkisesta nöyryyttämisestä. Siinä perheen isä oli laittamassa sukujuhlista poistuessa irti päässyttä lapsen turvaistuinta takapenkkiin kiinni, mutta ei saanut sitä paikoilleen. Tästä hermostuneena miehen vaimo oli sukulaisten läsnä ollessa huutanut miehelleen, että miten voi olla noin tyhmä, että ei yhtä penkkiä saa paikoilleen ja tullut aggressiivisesti laittamaan penkkiä itse paikoilleen.

Klassinen tapaus parisuhteessa tapahtuvasta julkisesta nöyryyttämisestä. Psykiatri Juhani Mattilan mielestä nöyryytykset saattavat purkamatta kulkea ihmisen mukana koko elämän ja aiheuttaa jopa ahdistus- ja pelkotiloja. Kyseisen esimerkkitapauksen mies lakkasi myöhemmin yrittämästä vastaavissa tilanteissa julkisilla paikoilla tekemästä mitään, koska pelkäsi nöyryytyksen tapahtuvan uudestaan. Tämä tukee Juhani Mattilan näkemystä siitä, että jopa kertaluontoinen nöyryytys lapsuudessa tai aikuisuudessa saattaa aiheuttaa myöhempää rajuakin alisuoriutumista elämässä.

Kasarilapsena muistan itse törmänneeni nöyryyttämiseen useampaan kertaan. Sitä harrasti jopa alakoulun opettajat. Esimerkkinä mainittakoon puutyöopettajani, joka sai minut vihaamaan kaikkea, mikä liittyy vähääkään nikkaroimiseen. Hän nöyryytti oppilaita kysymällä vastausta esittämäänsä kysymykseen lapsilta, jotka eivät viitanneet. Itsekin vastasin muutaman kerran ja väärän vastauksen annettuani hän nauroi päälle. Armeijassa ollessani muistan tilanteen, jolloin pelasimme jalkapalloa ja meitä johtanut vääpeli sanoi, että maaliin laitetaan sitten teistä lihavin, koska hän peittää massallaan eniten pinta-alaa ja nimellä osoitti sen jälkeen tämän ryhmämme lihavimman. Näin hän tuli nöyrytetyksi ihmisten edessä.

Kuten Juhani Mattila sanoo, ihminen ei aina edes tiedä nöyryyttävänsä, koska hänen mielestään sanat saattavat omiin korviin kuulostaa vähäpätöisiltä, mutta lapselle siitä saattaa jäädä elinikäiset muistot. Sanat ovat hyvin voimakkaita välineitä. Ei ole sattumaa, että nuorelle siemen tulevalle syömishäiriölle kylvetään sillä, että vanhempi kritisoi omaa vartaloaan peilin edessä liian lihavaksi.

Nöyryyttämistä ei tarvitse kenenkään sietää. Se on pahimman luokan henkistä väkivaltaa ja väkivaltaisessa suhteessa kenenkään ei pidä elää. Toivon, että se suomalainen tapa kasvattaa lasta nöyryyttämällä on jäänyt vuosikymmenten takaisiin koteihin ja kouluihin. Sen kasvatuksen saaneethan ovat tällä hetkellä yliedustettuina erotilastoissa ja terapiaistunnoissa.

Toisen ihmisen kunnioitus lähtee aina kasvatuksesta. Jos seuraa esimerkiksi internetissä olevaa aikuisten harrastamaa julkista keskustelua, niin vielä on työsarkaa kunnioittamiseen jäljellä.

Me olemme vielä aikuisenakin kiusaajakansaa.

X