Havaintoja parisuhteesta

Monsieur ja Madame

16.8.2018 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Pariisin läpi virtaa Seine-joki. Joen vierellä sykkii 2,2 miljoonan asukkaan kaupunki, jonka ympärillä kihelmöi 11.9 miljoonan asukkaan monikulttuurinen metropoli. Pariisia on kuvattu rakkauden kaupungiksi ja siksi se sopi erinomaisesti eräänkin rakkaustarinan häämatkan näyttämöksi.

Tutustuin ensimmäisen kerran Pariisiin lukioiässä, lukiessani Henry Millerin romaaneista 20 -luvun riettaasta rakkaudesta boheemissa ilmapiirissä. Pariisi tulvi nuoren miehenalun aisteihin kuin vaniljainen hajuveden tuoksu nykyisen rakkaani kaulalta. Siihen halusi heti tarttua kiinni ja antautua sen voimalliseen otteeseen.

Olla vietävänä.

Ehkä Pariisi on sadassa vuodessa muuttunut, mutta yhä kaupungin rakennusten pinnoilta ja ihmisten ilmeikkyydestä saattoi tulkita mennyttä Pariisia, joka sadassa vuodessa on muokkaantunut hienostuneempaan ja jalostetumpaan suuntaan.

Pariisi on iso ja monitarinainen kaupunki. Kaupungin laidoilla lähiöissä kasvavat nuoret potkivat ränsistyneiden talojensa edessä jalkapalloa. Samoja nuoria, joista kasvoi vuosien saatossa tänä vuonna jalkapallon maailmanmestaruuden voittaneen Ranskan pelaajarunko. Pariisi ei ole pelkkää loistoa, muotia, kulttuuria ja orgastista rakkautta. Se on myös kadunkulmissa kotiaan pitävien asunnottomuutta, lohduttomuutta ja suunnatonta köyhyyttä. Lähiöistä nousee tulevia jalkapallosankareita, mutta myös savua palavien autojen roihuista.

Vaimoni kanssa laskeuduimme rakkauden Pariisiin ja siihen myös rakastuimme. Emme niin paljon kuin toisiimme, mutta viimeisenä aamuna painaessamme hotellihuoneemme oven kiinni, sydämessä pelmahti hetkellinen kaiho ja tyhjyys. Ehdimme neljässä päivässä ottaa Pariisin itseemme ja toisemme useasti. Nuorena Henry Miller -fanina otin tavoitteekseni elämässäni, että joskus saan vielä rakastaa Parisissa ja toive toteutui.

Olen rakastanut Pariisissa.

Rakkaus on rajojen rikkomista. Seine-joen kupeessa sijaitsee valtavan kokoinen torni. Torni on 324 metriä korkea. Se on huomattavasti korkeampi kuin kotikaupungissani Tampereella sijaitseva 26 metrin korkuinen Pyynikin näkötorni, jonka näköalatasanteelle en ole korkeanpaikankammoisena koskaan uskaltanut kiivetä. Pariisin Eiffel-tornin toisen kerroksen näköalatasanteella sanoin anteeksipyytelevänä vaimolleni, että en suunnitteluistamme huolimatta uskalla astua hissiin, joka veisi Eiffelin huipulle saakka. Suuta kuivasi, jaloissani tuntui voimattomalta ja huimasi. Vaimoni sanoi, että jos sinä et lähde, en mene minäkään.

Rajojen rikkominen on pelkojensa voittamista. Se on epämukavuusalueelle astumista. Se on kahden rikki menneen avioliiton jälkeistä uskallusta mennä vielä kolmannen kerran naimisiin. Se on päästämistä irti. Se on yhdessä päättämistä ja tekemistä niissäkin tilanteissa, jolloin usko on loppua. Avioliitto on toisen tukemista ja kannustamista.

Hissi lähti kohti Eiffelin ylintä tasannetta ja vaimoni piti minua kädestä kiinni ja suuteli hississä.

Hotellihuoneessa rakastelimme ja pelasimme Yatzya. Pelissä suurimman mahdollisen pistemäärän saa heitettyä viidellä nopalla saman silmäluvun. Lentokoneen noustessa paluulennolla Pariisin ylle samalla kun pidin kättäni pehmeästi vaimoni reiden päällä, tiesin heittäneeni Yatzyn parhaan mahdollisen käden. Hän istui vierelläni kauniina tästä kaikesta.

Pariisin valot jäivät taaksemme ja avioliitto siinsi edessämme kuin muokkaamaton maa odottaen jalanjälkiämme. Syvimmät ja näkyvimmät jäljet maahan jää yhdessä kävellen. Niissäkin tilanteissa, joissa seuraava askel tuntuu pelottavalta ottaa. Sinun kanssasi minä uskallan.

Minä rakastan sinua.